17. elokuuta 2015

Lurinaa lörinää

Blogini on taas kerran ollut hiljaiselolla, mutta aika ja voimat ei aina riitä aivan kaikkeen. Ai mitäkö on nyt mun elämässä tapahtunut?

Noh..Olin 7.8. Turussa psykologitiimin soveltuvuus kokeissa, joka meni omasta mielestäni aika huonosti, mutta tuloksena kuitenkin oli, että minulle soitettiin 10pvm, että lähtisinkö mä nyt opiskelemaan, ja että ne opinnot alkaisi jo 11pvm.
Hankala tilanne sinänsä, että minun piti olla juuri tuo viikko töissä, mutta taas koulu.. Olin itkupotkuraivarin aika ja muutamat paniikitkin tuli otettua. Mutta, mutta..
Lähdin kuitenkin opiskelemaan ja vaihtamaan kokonaan alaa puutarhurista. Tai no saas nähä mitä tässä kahden vuoden aikana käy, valmistuuko vaiko ei. Ja siis koulutusohjelmanahan on lähihoitaja.

Joo, nyt useat saattavat miettiä, että miten muka voisin saada tämän alan koulutusta kaiken tän keskellä mitä olen tännekin kirjoitellut. Ihmettelen sitä itsekin, mutta olen toisaaltaan iloinen, että pääsin opiskelemaan, sillä ei tämä puutarhurin työ ole kuin lähinnä kausittaista, joka tarkoittaa sitä että talvet saa maata kotona sängynpohjalla.

Mutta vaikka opiskeluni alkoivatkin, on silti tämä olo ja elo ollut yhtä vuoristorataa, mutta onneksi on pari ammattilaista apuna. Usein kun tuntuu, etten selviä mistään ja kaikki on liian vaativaa itselleni. Ja pakko myöntää että kielet tuottavat minulle aina tuskaa.. Mutta edetään tunti tunnilta.

Koirat käyvät nyt taas tavallista enemmän hermoilleni, kun nämä protestoi minulle.. Käydään kyllä paljon lenkeillä, mutta arvatkaas tekeekö nämä kaikki asiansa ulos? Ja Helmi.. sillä on murkku ikä ja se taas tuhoaa ja silppuaa kaiken mistä vain saa otteen..

Ja nyt minä olen aikomassa tehdä erään haasteen itselleni ja toivoisin myös monen muunkin ihmisen kokeilevan sitä. Toki minun jälkeeni, sillä paljastan koko jutun heti kun olen saanut haastettua itseni kaikissa jutuissa ja vasta sitten julkaisen sen tänne teidän iloksi tai harmiksenne. Aivan miten vain.

Mutta siihen asti, kuulemisiin! :)

24. heinäkuuta 2015

Üks elu lõppu ,teisel element

Sen päivän piti olla mukava ja rentouttava tallilla, mutta vielä odotellessani vanhempieni luona että kello tulisi niin paljon, että voisin laittaa viestiä sille omistajalle.
Mutta omistaja olikin minua nopeampi, tosin oli aika hankala paikka. Hän pyysi minua auttamaan, ja tottakai menen auttamaan - hevoset oli karanneet aidoista. Tiesin jo siitä soitosta, että nyt on oikeasti jokin erilainen juttu tulossa.

Hepat löydettiin vähän matkan päästä, toinen seisoa möllötti minua ja eläinlääkäriä vastassa korvat tötteröllä, mutta toinen...
Toinen makasi pellolla heinikossa - sydämeni pompahti reippaasti ylikierroksilla. Otin sen toisen hevosen riimunnarun ja talutin sitä lähemmäs toista. Katsoin avuttomana, kun toinen vain värisee, välillä on paikoillaan ja välillä piehtaroi. Sillä oli kovia kipuja, sen näki sen silmistä - se ei ollut yhtään oma itsensä. Mistä tiesin sen? No siitä, kun olen hoitanut sitä hevosta aika kauan ja koskaan en ole nähnyt sillä sellaista katsetta ja koko olemusta. Lähes heti minulla alkoi kyyneleet virrata, joita yritin ripeästi pyyhkiä pois ja keskittyä täysin käsissäni olevaan hevoseen ja varomaan omia varpaitani (croksit jalassa - ei kovin turvallinen olo). Onnistuin hillitsemään itseäni, vaikka oikeasti sisällä oli sellainen tulva. Aina kun katsoin toista hevosta - edes pieni vilaisu - se nosti heti kyyneleet takaisin silmiini, mutta minun oli yksin kertaisesti saatava vilkaista sitä vähän väliä.

Kunnes ymmärsin mitä tuleman pitää, se sai melkein minut pois omasta itsestäni ja lysähtää, mutta en antanut sen haitata. Päätin, että olen avuksi, enkä suinkaan haitaksi, ja toisaalta oli aika lohdullista että minä - kyllä MINÄ voin olla avuksi sellaisessa tilanteessa.

Ja pian kuului laukaukset, pystyin olemaan ihan iisinä, sillä rupesimme leikkimään erään lapsen kanssa joka vei ajatukset muualle.
Pian traileri tuli jonne  lastattiin toinen hevosista, yksin.. Toista ei ollut enään.

Takaisin tallille päästyä, minusta oli erittäin mukavaa tehdä hieman hommia ja viedä juotavaa yms sille yksin olevalle toverille. Siinä sitten halailin ja rapsuttelin sitä ja hieman putsailin katosta.

Kotiin kun pääsin, niin sitten se itku tuli joka ei meinannut loppua millään. Ajatukset vain juoksivat ja hetken oikeasti miettisin sen mitä pystyin, että soitanko erääseen paikkaan, joka saa toivottavasti minut rauhoittumaan. Niinhän siinä sitten kävi - onneksi.

Ja tämä päivä, ei ollut tänään, eikä tälläviikolla. Vaan se päivä oli 12.07.2015.
Viimeinen yhteinen kuva. 
Mutta ei tässä voi ajatella paljoa itseä, sillä kaipa se oli parempi ruunalle kuin se että kärsisi kauemmin.

Hevonen, johon rakastuin ensisilmäyksellä,
hevonen, joka oli todella upea
ja joka lohutti useana kertana enemmän kuin olisi voinut kuvitellakaan.

Ikävä on kova, mutta se lieventyy ajan kanssa.

Ja oli päivässä jotain hyvääkin. Ell, edellisessä paikassa josta hän tuli sinne pellolle, oli auttanut varsan syntymässä. Mutta luonnon lakeja ei voi muuttaa, näin sen on vain jatkettava kulkuaan; Jonkun täytyy lähteä luotamme pois, jotta toiselle voi alkaa kaikki ihmeellinen asia ja syntyä maailmaan.

Ja onneksi minulla on vielä monia hevosia ystävinäni, nimittäin Nella! Joka oli eilen oikea suuri terapeutti. Edes sanat ei riitä kuvaamaan sitä, jonka takia en edes yritä selittää.

Edi lähti takaisin sen kotipaikkaansa, joten heipat oli sillekin sanottava.


ja elämä jatkuu, se vain tapahtuu.

11. heinäkuuta 2015

epäilystä ja epätoivoa

Päätin pitkästä aikaa kirjoitella taas hieman tännekin - muutamia kuviakin voisin pistää näistä kesäpäivistä joita on ollut..

Tää kesä on ollu aivan outo. On jännittänyt yks sun toinen asia ja ahdistanut yms. Mutta ei muu auta kuin elää minuutti kerrallaan.
On ahdistanut ensinnäkin tuolta osastolta jääminen pois, joka on tuottanut vähän väliä pienoista ongelmaa itselleni, mutta eipä sille mitään voi.
Ja muutenkin on tämä elämä ollut niin epäselvää. En tiedä miten päin oikein olisin tai minne menisin. Saatika sitten missä pisteessä ystävyys on, sillä kaikki on muuttunut aivan hirveästi. En pysy perässä, että mitä on tapahtunut (jotain on, tiedän vain) ja kaikkea muuta tulee mietittyä ystävyyttä, mutta kaikki ajatukseni ei todellakaan ole sellaisia, että voisin ne tähän kirjoittaa.
Pettymystä, raivoa, itkua joten kaipa se iloisuuskin joskus löytyy - vai löytyykö? Who knows...

Välillä ei edes aina tiedä keneen voi luottaa ja mikä on oikein, koska kuitenkin kuulee kaikesta sanottavaa. Joo, kai se on jotain kehittävää tai muuta vastaavaa, mutta miksi?!
Onko oikein olla erään ihmisen kaveri, jonka tapasi osastolla? Kun toinen sanoo toista ja toinen toista. Mutta joka tapauksessa, olen hänen kaveri, meillä on ollut kivaa! Olin mm. hänen luonaan ja Sissi ja Helmi oli tietty mukana. Koirat pääsivät leikkimään erään toisen lajitoverin kanssa, ja kaikilla oli hauskaa.

Epäilysten kautta tuli laitettua hakemus uuteen kouluun - sosiaalipuolelle. Mutta en ole lainkaan varma, että oliko se sittenkään hyvä juttu - ahdistavaa sellainen opiskelu kun teoriatunneilla ei jää päähäni yhtään mitään..(Paitsi epätoivo ja kiukku) Nooh, nyt sitten odotellaan elokuun alkua jolloin on soveltuvuus koe tai miksikä sitä sanotaan.

Koirat on päässyt uimaan kiitettävästi, itse en ole uskaltautunut kuin kolme kertaa käydä uimassa. Minä kun en mene yksin uimaan..

Apria ja Ediäkin on tullut käytyä hoitamassa ja rapsuttelemassa.

Ja tietty Nellaa!
Se on muuten aika upee fiilis kun astut ulos autosta ja katsot laitumelle niin aidan vieressä seisoo Nella odottamassa ja hirnuu tervehdykseksi! Ja sama kun lähden tallilta kotiin. Nella on vienyt tyystin sydämeni!
On laukkailtu ja ravattu maastossa, nautittu luonnosta hevosen selästä käsin..Se on mahtavaa!
























26. kesäkuuta 2015

Elämän kortit

Elämää voi verrata jalkapallopeliin, jossa tuomari välillä puuttuu meidän pelaamiseen ja antaa meille muistutuksen. Hän antaa sen tosin kortin muodossa. Jalkapallossahan on keltainen kortti sekä punainen kortti.
Keltaisen saa tahallisesta sääntöjen rikkomisesta. Mutta jos sääntöä on rikottu törkeästi, tuomari nostaa punaisen kortin ja henkilö vedetään syrjään pelistä. Hän jopa saattaa saada pelikiellon muutaman ottelun ajaksi.

Uutena asiana jalkapalloon on tullut vihreä kortti. En tiedä onko se yleisessä käytössä, mutta ajatus on siinä hyvä. Kortteja ei saada vain virheistä ja pelisääntöjen rikkomisesta.  Kortin voi saada myös siitä, että tekee asioita hyvin ja on reilu. Vihreä kortti on kiitosta hyvästä ja reilusta pelistä.

Jokapäiväisessä elämässämme, elämän pelissä voidaan myöskin jakaa kortteja; Vihreitä, keltaisia sekä punaisia. Kun joku kehuu, kannustaa ja rohkaisee sinua, saat vihreän kortin. Se tuntuu todella hyvältä ja jaksaa jälleen ahertaa ja yrittää entistä enemmän.
Epäonnistumisesta, moitteista ja arvostelemisesta, tai jos haukut toisia (syystä tai syyttä) saat keltaisen tai punaisen kortin. Mieli tulee apeaksi, silloin ei tee mieli yrittää uudelleen. Saattaa jopa kokea suuttumusta ja vihaa, jos näitä kortteja saa aiheetta, ilman todellista syytä.

Elämässä jaettavien korttien seassa on vielä yksi kortti.
Se on musta; häpeän kortti. Se on jaetuista krteista kaikkein raskain kantaa. Silloin henkilölle on koko hänen elämänsä aikana osoitettu, ettähän ei ole vain tehnyt jotakin väärää, vaan hänessä itsessään on jotakin väärää ja viallista.

Tiukan paikan tullen elämän korttipakka kaivetaan esille ja katsotaan, minkälaisia kortteja siellä on. Jokaiselta löytyy aivan varmasti vihreitä, keltaisia ja punaisia kortteja. Mutta miten kortit painottuvat. Jos sieltä löytyy paljon vihreitä kortteja, henkilö itseensä ja pärjää varmasti omassa elämässään. Mutta jos vihreitä kortteja ei juuri ole, on vain enemmän niitä keltaisia ja punaisia kortteja, miten silloin pärjää?
Entä mitä tehdään mustan kortin kanssa?
Voiko korttejaan päästä vaihtamaan?
Voiko mistään saada parempia kortteja kuin on?
Jumalan luona on yksi kortti, jonka hän haluaa antaa kaikille jotka sitä haluavat. Se on todella voimakas kortti, se voittaa myöskin mustan kortin. Se on Jumalan rakkauden kultakortti. Se kortti kertoo meille anteeksiantamuksesta. Jumala ei muista meidän virheitämme. Sen sijaan hän haluaa muistuttaa meitä siitä, että hän on luonut meistä jokaisen ja jokainen on hänelle erittäin arvokas ja tärkeä.
Mustan kortin haltijalle hän sanoo, että Jumala on hänet halunnut tähän maailmaan. Ja vihreiden, keltaisen, punaisen ja mustan kortin haltijalle hän sanoo, että hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta.

Kenelläkään toisella olennolla maan päällä ei ole samanlaisia kasvoja kuin sinulla, eikä kukaan toinen ajattele, puhu tai naura juuri niin kuin sinä. Voit olla ylpeä itsestäsi! Olet erinlainen kuin kukaan muu. On kuitenkin eräs asia, joka meitä kaikkia ihmisiä yhdistää. Kun katsot peiliin, näet siellä Jumalan kuvan. Raamatusta voimme lukea, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Mitä se tarkoittaa, että olemme Jumalan kuvia?
Ehkä se tarkoittaa sitä, että olemme kaikki arvokkaita ja ainutlaatuisia. Meissä jokaisessa on jotakin samanlaista kuin Jumalassa. Luotuaan ihmisen, Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja hän näki, että kaikki oli hyvää - myös sinä ja minä!

Vaikka oletkin ainutlaatuinen ihminen, sinun pitää muistaa se, että niin me kaikki muutkin olemme! Ristiriitatilanteet ovat normaaleja ihmisien välillä, mutta täytyy osata pyytää ja antaa anteeksi.

11. kesäkuuta 2015

Kuulumiset

Näinhän se menee, kaikki loppuu aikanaan.. Nimittäin nyt loppui jokapäiväinen käynti osastolla. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen vai mitä. Oloni on aika sekava, ja jotenkin fiilis että nyt kaikki kaatuu taas mun niskoille. Vaikka, onhan mulla silti se osasto tavallaan lähellä, joka on erittäin hyvä. Olen TODELLA epävarma tästä..

Muuta kuulumista;

Olen käynyt Nellaa ratsastamassa sen kesäpaikassa maastossa. Viimeksi me vähän ravailtiinkin, vaikka pakko myötää, että se jännitti aika paljon! Ja totuttelua turvaliiviin, joka tuntui mielestäni erittäin tyhmältä ja selkä tuli hieman kipeäksi. Mutta ei se mitään! Kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi sattuu.

Heidin kanssa meillä on pohdinnassa särkkis vai lintsi. Mutta tuo rakas ja hölmö kaverini ei vain osaa päättää.. :D Vaikka minulla on aivan sama kumpaan mennään, kunhan pidetään hauskaa ja unohdetaan kaikki täällä ukissa.

Koirat voivat hyvin, vaikka Sissi olikin vähän sairaana; Korva oli auki jossa sitten oli hiivasieni ja kokkibakteereja. Mutta oikean lääkityksen avulla se on taas ylipirteä oma itsensä.

Ja ensiviikon alussa menenkin vähän leireilemään. Mutta tämä oli lyhyt kelaus kuulumisista.