Taas on vierähtänyt viimekerrasta aikaa kun postasin.. Mutta en ole kerennytkään, eikä sen puoleen en ole paljoa viettänyt aikaani koneella.. Mutta nyt tulee postausta ja
eeehkä HIEMAN kuvia.
Tosissaan, ennen koulusta valmistumista olin poissa koulun ympäristöstä. Ajattelin sen kuukauden viettää rauhassaa kotona, mutta sitten sattui ja tapahtui kaikkea. Löysin itseni jälleen osastolta.. Tiedän, jo viime kerralla sanoin että en varmana mene sinne enään, mutta pakkohan sinne on mennä jos lääkäri niin päättää.. Ja osastolla ollessani sain kuulla sukulaisista hieman ikäviäkin asioita, mutta ei siitä sen enempää. Vietin suljetulla kolmisen viikkoa ja sinä aikana oppisin vihaamaan sitä paikkaa sydämeni pohjasta! Kyllä, tätä osastojaksoa ennen en vihannut paikkaa, vaan siellä oli hyvä olla ja sain enemmän apua, mutta nyt.. Sieltä päästyäni olin todella raivoissani neljä päivää ja ärjyin jokaikiselle joka tuli mulle puhumaan ihan ystävällisestikin.. Ja voin tähän nyt muutamille lukijoille joille olen ollut täys idiootti sanoa, että en todellakaan tarkoittanut omalla tiuskimisellani ja puhumattomuudellani mitään pahaa.. Kun on tarpeeksi paha olla ei sitä jaksa edes nähdä sitä parhaista parhaintakaan ystävää. Ja olen siitä syvästi pahoillani. Minua vain harmitti kun toiset pääsevät kaikkialle ja itse joudun aina vain olemaan kotosalla yms. Yritin iloita toisten iloista, mutta huomasin nopeasti että se vain pahensi oloani. Kun koulusta valmistuminen, terapian loppuminen, takaisin ukiin tulo, muutto, uusi hoito, uudet ihmiset, työ... Ja kun koulussa on ollut todella stressaavaa.. Loppujen lopuksi minä en enää jaksanut - en totisesti.. Ja kun kaverillani tai sukulaisillani ja jopa perheelläni menee huonosti se vaikuttaa minuun ikävä kyllä hyvin voimakkaasti. Siksi toivonkin, että ette suutu siitä minulle, vaikka en haluaisikaan tavata kuukauteen tai jutella moneen viikkoon.. Siitä vain voit päätellä, että silloin en voi hyvin. Ja kun en voi hyvin, en useastikaan saa mitään ulospäin, vaan kerään itseeni kaiken.. Mutta sitten mä vaan hajosin.. Käyttäydyin typerästi, olin suoraan sanottuna kettumainen ihminen, joka saatto milloin vain purskahtaa syyttä itkuun..
Vaikka olihan mulla ilon aiheitakin, nimittäin Tex Mex Bay eli Texi. Hevonen jolla käyn ratsastelemassa ja kerran on jo selästäkin tultu vauhdilla alas, mutta sekin oli mielestäni hauskaa! :D
Ratsastamassa käyn nykyisin paaaaljon enemmän kuin opiskeluaikanani ja sen kyllä on saanut huomata takamuksessa ja jalkojen lihaksissa.. :D Mutta se hevonen on täydellinen ja passeli juuri mulle! <3
Ja sitten tosissaan valmistuin jälleen Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta, Kokemäen toimipisteestä toistamiseen puutarhuriksi. Nyt on hallussa siis kukkien sidonnat ja kasvihuone tuotanto. Valmistuminen oli mulle erittäin raskas. Onhan se hienoa valmistua, mutta koulu oli tavallaan mulle kuin koti - tarkoitan että se oli turva paikka mulle. Kukaan entinen luokkalaiseni ei kiusannut minua ja sain olla rauhassa, ainakin siltä osin kun tuo asuntola elämä ei ollut kuin ruusuillatanssia ja hermot menetin monta kertaa.. Ja siksi tarvitsikin vähän apuja tuohon valmistujaisjuhlaan, mutta nyt se on ohi.
Ja ensiviikolla alkaakin työt jonka toivon jaksavani viedä loppuun saakka.
Ja olen ollut ystäväni Jaanan luona puuhailemassa pihalla kaikkea ja käynyt Sissin kanssa uimassa. (siis Sissi on uinut, en minä! Vilukissana hyvä jos pystyin kahlailemaan!)
Ja nyt viikonloppuna kävin mökillä Sissin kanssa ja siellä se paineli menemään... Siitä ei juuri näkynyt kuin pieni vilaus ja se oli jo toisaalla.. :D Mutta nyt kuvat saakin näyttää jotakin. :)