23. toukokuuta 2014

Circle of life

Niin se vain menee.. Jonkun on pakko kuolla jotta toiselle tulee tilaa.. Olipa Kerran Kalimero eli Eetu pääsi paremmille porkkanamaille 9.5. klo. 14.35. Se oli elämäni rankin reissu, mutta se oli vain pakko tehdä, jotta pikkuinen ei enää kärsisi. Ja olisihan se jo täyttänyt 6-vuotta kesäkuussa. Mutta jos oli vakavan asteinen hengitystietulehdus jota olisi voitu lääkitä useasti antibiooteilla, mutta se olisi tullut aivan liian kalliiksi minulle, joten päätin että eutanasia olisi parempi vaihtoehto - ja niin se onkin. Eetu sai viettää mukavan ja hauskan elämän täällä meillä juoskennellessa pihalla ja sisällä vapaana ja kosiskella Helinää.. Muistot tulee aina säilymään. Ja nyt alan jo itsekin taas tottumaan siihen että huoneessani on vain yksi ainoa häkki jossa asustaa Helinä. Sissi hoitaa nyt Eetunkin puolesta Helinän kiusaamisen :D


Ja nyt on työtkin aloitettu ja palattu ensimmäisen kerran auringossa. ja kuun vaihteessa olisikin minulla muutto tiedossa ihan ihka omaan vuokrakämppään. Josta luultavasti tulee kuvia sitten joskus. :D

Viime sunnuntaina olin siis Sissin kanssa raumalla näyttelyissä ja tuloksena oli keltainen nauha. Mutta en edes odottanut sieltä mitään, sillä tiesin Sissin olevan niin arka että tuomarin käsittely tuotti ongelmia. Mutta suuret kiitokset meidän privaatti kuvaajalle ja eturivin kannustajalle Anni-Maarialle!
























4. toukokuuta 2014

Elossa ollaan!

Taas on vierähtänyt viimekerrasta aikaa kun postasin.. Mutta en ole kerennytkään, eikä sen puoleen en ole paljoa viettänyt aikaani koneella.. Mutta nyt tulee postausta ja eeehkä HIEMAN kuvia.

Tosissaan, ennen koulusta valmistumista olin poissa koulun ympäristöstä. Ajattelin sen kuukauden viettää rauhassaa kotona, mutta sitten sattui ja tapahtui kaikkea. Löysin itseni jälleen osastolta.. Tiedän, jo viime kerralla sanoin että en varmana mene sinne enään, mutta pakkohan sinne on mennä jos lääkäri niin päättää.. Ja osastolla ollessani sain kuulla sukulaisista hieman ikäviäkin asioita, mutta ei siitä sen enempää. Vietin suljetulla kolmisen viikkoa ja sinä aikana oppisin vihaamaan sitä paikkaa sydämeni pohjasta! Kyllä, tätä osastojaksoa ennen en vihannut paikkaa, vaan siellä oli hyvä olla ja sain enemmän apua, mutta nyt.. Sieltä päästyäni olin todella raivoissani neljä päivää ja ärjyin jokaikiselle joka tuli mulle puhumaan ihan ystävällisestikin.. Ja voin tähän nyt muutamille lukijoille joille olen ollut täys idiootti sanoa, että en todellakaan tarkoittanut omalla tiuskimisellani ja puhumattomuudellani mitään pahaa.. Kun on tarpeeksi paha olla ei sitä jaksa edes nähdä sitä parhaista parhaintakaan ystävää. Ja olen siitä syvästi pahoillani. Minua vain harmitti kun toiset pääsevät kaikkialle ja itse joudun aina vain olemaan kotosalla yms. Yritin iloita toisten iloista, mutta huomasin nopeasti että se vain pahensi oloani. Kun koulusta valmistuminen, terapian loppuminen, takaisin ukiin tulo, muutto, uusi hoito, uudet ihmiset, työ... Ja kun koulussa on ollut todella stressaavaa.. Loppujen lopuksi minä en enää jaksanut - en totisesti.. Ja kun kaverillani tai sukulaisillani ja jopa perheelläni menee huonosti se vaikuttaa minuun ikävä kyllä hyvin voimakkaasti. Siksi toivonkin, että ette suutu siitä minulle, vaikka en haluaisikaan tavata kuukauteen tai jutella moneen viikkoon.. Siitä vain voit päätellä, että silloin en voi hyvin. Ja kun en voi hyvin, en useastikaan saa mitään ulospäin, vaan kerään itseeni kaiken.. Mutta sitten mä vaan hajosin.. Käyttäydyin typerästi, olin suoraan sanottuna kettumainen ihminen, joka saatto milloin vain purskahtaa syyttä itkuun..
Vaikka olihan mulla ilon aiheitakin, nimittäin Tex Mex Bay eli Texi. Hevonen jolla käyn ratsastelemassa ja kerran on jo selästäkin tultu vauhdilla alas, mutta sekin oli mielestäni hauskaa! :D

Ratsastamassa käyn nykyisin paaaaljon enemmän kuin opiskeluaikanani ja sen kyllä on saanut huomata takamuksessa ja jalkojen lihaksissa.. :D Mutta se hevonen on täydellinen ja passeli juuri mulle! <3

Ja sitten tosissaan valmistuin jälleen Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta, Kokemäen toimipisteestä toistamiseen puutarhuriksi. Nyt on hallussa siis kukkien sidonnat ja kasvihuone tuotanto. Valmistuminen oli mulle erittäin raskas. Onhan se hienoa valmistua, mutta koulu oli tavallaan mulle kuin koti - tarkoitan että se oli turva paikka mulle. Kukaan entinen luokkalaiseni ei kiusannut minua ja sain olla rauhassa, ainakin siltä osin kun tuo asuntola elämä ei ollut kuin ruusuillatanssia ja hermot menetin monta kertaa.. Ja siksi tarvitsikin vähän apuja tuohon valmistujaisjuhlaan, mutta nyt se on ohi.
Ja ensiviikolla alkaakin työt jonka toivon jaksavani viedä loppuun saakka.

Ja olen ollut ystäväni Jaanan luona puuhailemassa pihalla kaikkea ja käynyt Sissin kanssa uimassa. (siis Sissi on uinut, en minä! Vilukissana hyvä jos pystyin kahlailemaan!)

Ja nyt viikonloppuna kävin mökillä Sissin kanssa ja siellä se paineli menemään... Siitä ei juuri näkynyt kuin pieni vilaus ja se oli jo toisaalla.. :D Mutta nyt kuvat saakin näyttää jotakin. :)