"Psykoottisen masennuksen oireet vastaavat muuten vaikea masennusta, mutta masennuksen lisäksi esiintyy joko harhaluuloja, aistiharhoja, psykomotorista hidastumista tai kiihtymistä sekä jopa täydellinen pysähtyminen eli sulkutila" - Terveysportti
Elämä ei ole helppoa vakavan masennuksen kanssa, saatika kun siihen on luokiteltu lisäksi psykoottisia oireita. Itsellä lähinnä masennus näkyy vain voimattomuutena tehdä mitään, edes arkisia asioita. Lähtien ihan omasta puhtaudesta (jonka kyllä suoritan, mutta toisinaan se vaatii lähes kaikki voimanrippeet mitä jäljellä on.) Vaikka olisin juuri herännyt, minulla ei silti ole lainkaan levännyt olo! Näen paljon painajaisia jotka toisinaan valvottavat monta yötä peräkkäin. Itse näytän kaikille ulkopuolisille, jopa sukulaisilleni että jaksan ja voin hyvin, vaikka tosiasiassa olisinkin aivan rikki. Ainoa joka tietää todellisen minäni ja ymmärtää minua oman sisäisen helvettini kanssa on maailman paras ystäväni - kaimani.
Se miten psykoottiset oireet värittävät omaa oloani onkin oma juttunsa, jota edes minä en ymmärrä saatika tiedosta aina. Mutta aina olen tähän asti ne hetket pystynyt piilottamaan muilta. Sillä minä näen monia eri asioita, joita muut eivät näe. Saatan yhtäkkiä esimerkiksi nähsä ikkunani takana verisen, alastoman hahmon joka vilkuttaa minulle, tai seuraa huoneesta toiseen. Tai saatan yhtäkkiä nähdä siskoni, joka on siis kesällä parivuotta sitten kuollut. Kuulen myöskin asioita joita muut eivät kuule. Usein ne äänet vain moittivat ja satuttavat henkisesti minua. Tilanteet ovat minulle itsessään hyvin ahdistavia ja pelottavia (esimerkiksi äänet voivat käskeä minua tekemään hassuja/typeriä asioita), mutta haluan piilottaa kaiken.
Miksi?
Ehkäpä siksi, koska "tavallinen" ihminen ei voi ymmärtää niitä joita minä koen. Ja mainitsenpa nyt tähän sen, että myös kokemukset ovat eri ihmisillä erilaisia! Piilotan ne myös sen takia, sillä en kaipaa sääliä tai kysymyksiä "miksi" ja "miten", koska en osaisi vastata niihin kysymyksiin. Ja aihe on minulle hyvinkin kipeä! Sillä noh.. Kukapa haluaisi olla sairas?! Tuskin kukaan. Masennusta olen sairastanut jo hyvin monta vuotta - peruskoulu ajoilta - mutta vasta siskon kuoleman myötä minulla todettiin vakava masennus psykoottisilla oireilla. Minulle olisi kyllä riittänyt jo tuo pelkkä vakava masennuskin, joka aina välillä muuttaa muotoaan lievemmäksi ja välillä vakavammaksi.
Tällähetkellä minulta kysytään usein, että miten oikein jaksan kaiken tämän keskellä. No enhän minä tiedä, hyvin kai. Ei minulla ole vaihtoehtoja kuin vain pärjätä. Poikani on suurin ilon aiheeni! Ja tietysti hevosista en luovu (vaikka ei olekaan omia)

















