Mitä sana onnellisuus tuo sinulle ensimmäiseksi mieleen?
Mitä se edes tarkoittaa?
Mitä se on?
Millaista se on?
Onko olemassa maailman onnellisinta ihmistä?
Ehkä ei, en usko. Onnellisuus on vain yksi sanoista, joka kuvaa tunnetta yms. Uskallan jopa väittää, että maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä joka olisi jokaikinen sekunti onnellinen.
Se, että on onnellinen, vaatii paljon ihan kaikilta. Edes pieni hymy ihan tuntemattomalle ihmiselle kadulla, voi saada ihmisen onnelliseksi.
Miksi pitää etsiä onnellisuutta materiasta?
Ei materia ja mammona tee ihmistä onnelliseksi, siitä voi olla apua, mutta siitä voi olla paljon haittaa. Joten miksi ei tehtäisi toista edes pieneksi hetkeksi onnelliseksi? Miksi emme vaikka mene kadulla kysymään ihan ventovieraalta; "Hei! Mitä kuuluu?" Maailmassa on monia - todella monia ihmisiä, jotka kaipaisivat juttuseuraa. Joten, miksi kukaan ei "kerkeä tai halua" jutella toisten kanssa, vaikka se voi saada sen toisen ihmisen erittäin onnelliseksi.
Olemmeko vain niin kiireisiä ja itsekeskeisiä? Miksi?
Miksi emme tekisi maailmasta edes hieman onnellisempaa? Edes tervehtimällä tai sillä pienen pienelläkin asialla kuin hymyllä? Edes yksi pieni hyvä teko päivässä on kohti onnellisempaa maailmaa.
Minulle sana onnellisuus on vain sana, joka vain kulkee ohitseni. Useasti. En tarkoita, etteikö minulla olisi muutamia minuutteja onnellisiakin hetkiä, mutta se vaatii työtä ja vastuuta. Koska kukaan muu maailmassa ei pysty tekemään minua onnelliseksi edes hetkeksi kuin rakas oma ja hölmö koirani. Oli minulla kuinka tahansa huono päivä, se saa kyllä minut nauramaan. Uskokaa tai älkää, mutta osaan minäkin nauraa.
Tässä haluan nytten kiittää todella, todella paljon blogini taustasta ja bannusta ja kaikesta erittäin paljon Tiiaa, blogista Voitto kotiin.
Olen erittäin tyytyväinen ja iloinen siitä asiasta, että hän jaksoi nähdä vaivaa minunkin hiljaisempaan blogiini. Ja menin aivan sanattomaksi kun näin tämän ensimmäisen kerran. Ja pakko myöskin sanoa, että minun on ihan pakko välillä mennä pelkästään ihailemaan hänen upeaa tuotostaan. Joten PALJON KIITOKSIA! (Vaikka eihän nää mun sanat merkitse mitään, vaikka kuinka ylistäisin yms.)
Ja sitten taas palatakseni itseeni, ihan vain sen takia että saan purkautua johonkin, edes hieman, vaikka enhän minä tänne voi kaikkea kirjoittaa mitä haluaisin..
Mutta tosissaan.. Minulle ei kuulu kovin hyvää. On hyvä, että on töitä, mutta entä jos.. Niin.. Mitä jos?
Tarkoitan, että jos kaikki energia menee siihen?
Ja sitten olen paljon pohtinut kavereitani, että miten heillä menee.. Parista ihmisestä tiedän vain hyvin vähän ja se surettaa minua. Todella kovasti.
Mielialani on ollut jossain ihan muualla taas vaihteeksi. Kun tuntuu, ettei kukaan ymmärrä minua - saatika usko minua. Usein vaan sanotaan; "Et saa jäädä menneeseen." tai "on pakko mennä eteenpäin."
MITEN?! Jos ei jaksa eikä halua. Joo mulla on asunto ja kaikki normi asiat on hyvin, mutta silti.. Mitä intoa on elämässä? Kun pelkkä ajatuskin, että mun pitäisi skarpata ja viettää aikaa enemmän kavereideni kanssa, sillä jonakin päivänä se on jo myöhäistä. Mikään tässä yhdessä pienessä elämän hetkessä ei ole mikään tai mitään varmaa. Paitsi se, että jonakin päivänä meistä jokainen vetää viimeisen hengenvetonsa ja lähtee ns. viimeiselle matkalle. (= ruumis autossa hautausmaalle.) Mikään ei ole pysyvää.
Mutta jos ei jaksa olla edes iloinen pienistä asioista joita on.. Jos vain hapuilee yksin pimeässä tunnelissa etsien valoa, eikä sitä koskaan löydy.. Tai jos on kadottanut elämänilonsa.
Olen iloinen toki siitä asiasta, että minulla oli ihana ja rakas Eetu -kani ja siitä että minulla on Sissi-koira..
Vaikka eläimet ovat ihania, niin joskus niiden hoitaminen ja se vastuu on liikaa ja tuntuu ettei millään jaksaisi hoitaa, mutta kuitenkin hoitaa, jotta sillä ystävällä joka on joka hetki vierellä - jopa nukkuessa - ei olisi paha olla.
Teen mitä tahansa ystävien eteen, vaikka se olisi oikeasti viimeinen tekoni.
Ja nämä ajatukset eivät ole vain tätä hetken pohdintaa, vaan olen pohtinut jo pitkään näitä asioita.
Ja sitten yksi fakta näin loppuun.. Joka ei ole mielestäni ollenkaan ilon asia, pikemminkin se surettaa hieman.
Nimittäin tiistaina menin lääkärille, sillä minun selkäkipuni on taas olleet ihan mahdottomia muutamia viikkoja - ellei jopa kuukausia. Kolme vuotta sitten minulle todettiin skolioosi. Silloin olisi jo ehkä pitänyt pohtia alan vaihtoa, mutta en enää viitsinyt kun olin jo opinnoissa pitkällä. Mutta nyt..
Minulla saattaa olla myöskin selkärankareuma. Kaikkien muiden pikku vikojen lisäksi tuossa selässä..
Eihän tuo ole kovin vakava asia, mutta harmittaa se siltikin.. Mitä jos se pitääkin leikata? Mitä jos....... Pelkkiä jossitteluja.