7. marraskuuta 2015

Tassutellen iloa luomaan!

Heippa taas kaikille! Emäntäni päästi minut jälleen jättämään tassun jälkeni tänne.
Aika on kulunut kuin pennun tassuilla, sillä olenhan minä jo iso tyttö - 1 vuotias. Joskus tuo minun Sissi äitini kiukkuaa minulle ja vähän tappelemmekin, mutta en minä sille mitään voi että sen hännästä on kiva välillä vetää! Mokomatkin kun valittavat, että olen kamala riiviö! Minähän olen kiltti ja rauhallinen kuin koira enkeli 😇 on.

Mutta aatelkaas! Pääsin emäntäni kanssa jonnekin ihme projektiin - mitä lie tarkoittavankaan. Mutta pääsin eräs kerta mukaan kouluun! Tosin, minä sain odottaa autossa, mutta onneksi minua käytiin moikkaamassa aina välitunneilla. Mitä on välitunti? Syötävääkö?
Ja sitten pääsin jonnekin hauskaan paikkaan, jossa sain niin paljon rapsutuksia kuin vain jaksoin istua paijattavana! Ja sain kuulemma hirveästi kehujakin, kun olin niin kiltti ja söpö. Enkö muka ole aina ollut söpö ja kiltti? Ja sain ne kaikki kaksijaljaiset ihmiset nauramaan, vaikka en ymmärrä miksi? Minähän vain olin minä. Ja okei... Vähän ehkä anoin emännältäni herkkuja ja tein joitakin pikku juttuja ja sain leikkiäkin ilman äitini kanssa tappelua. Minä kyllä tykkäsin siitä paikasta!

Ja samana päivänä käytiin vielä moikkaamassa erästä Aatu koiraa, joka oli pelottavan iso, mutta silti minua halutti tutustua häneen vaikka pelkäsinkin. Mutta voitteko kuvitella miten väsynyt olin kun pääsin kotiin? Emäntäni joutui kuulemma minut kantamaan autosta sisään kun olin nukahtanut autoon enkä jaksanut nousta.

Lisäksi olen kuullut, että minusta tulee hyvä tallikoira. Olen mestari hepan kuoksuttamisessa, ja olen pitänyt kissatkin loitolla, vaikka en ymmärrä miksi en saisi jahdata niitä. Kuuluvat kuulemma tuohon tallielämään. Tallilla on kivaa kun saan pyöriä mudassa ja juosta elämäni kyllyydestä. Tykkään myös auttaa lanta hommissa!

Terkuin Helmi ❤ 🐾

3. marraskuuta 2015

Kerron; olen täys persläpi

Eli, kuten jo otsikkokin kertoo sen, että tiedän olevani täys persläpi kaikessa asiassa. Sitä kun ei voi enää muuttaa, nyt kaikki tietävät sen, erityisesti koko koulu.
Sanotaan aina vain että et saa antaa periksi, ei saa luovuttaa, sun täytyy taistella eikä luovuttaa ja olla ja tehdä sitä ja tota...
Myönnän että en osaa käyttäytyä kaikissa hetkissä. Sekä kaikki mitä teen on väärin tai oletetaan jotain vaikka tekisinkin oikeasti esim. Muistiinpanoja, mutta jos kyse on esim. Askartelusta, niin mulla on monta ideaa OMASSA PÄÄSSÄNI, enkä tarvitse niihin kirjaa..

ja jos nyt ylipäätään ketään edes lukee tätä blogiani, niin toivoisin saavani mielipidettä.
Miltä teistä tuntuisi olla monta kuukautta silmätikkuna ja aliarvioituna? Saatika sitten olla kaiken loskan yms kohteena? Milloin teiltä menee toivo yms tälläisessä asiassa?

Ja jos joku luokkalaiseni eksyy tätä lukemaan, niin en nyt syytä ketään, paitsi itseäni ja tiedän olevani se luokan persläpi joka ei osaa yms. Mutta toivoisin että kaikki ihmiset saisivat välillä katsoa peiliin itseään. Mä tiedän kaiken itsestäni ja myönnän että en aina pysty keskittymään kaikkeen, kun kovaa painetta tulee niskaan. Mut eihän se ole teidän syy! Itsepä olen tyytynyt aina olemaan ilmaa ja myöntymään kaikkeen.

Onneksi juuri tänäkin päivänä minulla on kaksi aivan upeaa koiraa, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut ja tälläisinä päivinä saa sen hymynkin tulemaan, vaikka olen saanut jos mitäkin tänään. Lisäksi Heidille ISO kiitos. Miten voinkaan ikinä korvata sulle sitä mitä oot tehnyt. Ja anna anteeksi ne hetket kun ihan oikeasti menen ylikierroksilla. Mut onneks autit tänään.

kestän kyllä asioita pitkään, mutta joskus itsehillintäni pettää ja kaikki se viha yms. Tulee itkuna..