Mitä ystävyys on?
Monilla ihmisillä on kavereita, joillakin ei ole useampaa kuin vain yksi. Mutta eihän se määrä, vaan se laatu. Ja tottahan se on että mieluummin on se yksi hyvä ystävä, kuin ei yhtään.
Ystävä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, tai mitä et ole. Minun on sitä ollut erittäin vaikea uskoa koskaan, mutta olen ymmärtänyt sen asian nyt;
Olen arka ja hiljainen, en mikään papupata, ja pelkään vieraita ihmisiä - etenkin miehiä ja pelkään myöskin epäonnistuvani tyystin ystävänä. Uskallan nyt sanoa sen, että minulla on ystävä, ja hän on Heidi. Hän on seissyt vierelläni, kuunnellut, auttanut ja ollaan jopa itketty yhdessä. Pari riitaakin ollaan riidelty, mutta ne ovat jo mennyttä ja asiat on pystytty sopimaan.
Ai miksikö uskon jo hieman, että ystävä hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen? Siksi koska Heidi tietää asioistani, ja hän on auttanut muutamaan otteeseen minun saadessani paniikkikohtauksen, tai kun olen oikeasti tarvinnut vain ystävän halausta.
Ystävyys ei tarvitse sanoja.
Ystävä ymmärtää myöskin, jos ei ole jutellut pitkään aikaan. Tai ainakin toivoisin, että ystäväni ymmärtää asian, koska en vain yksinkertaisesti ole jaksanut panostaa. Mutta pyrin siihen että juttelen vielä.
Ystävyys on myös luottamusta. Itse olen ainakin pyskinyt olemaan ystävälleni luotettava, vaikka olenkin tehnyt tavallaan ilkeitä asioita. Mutta tein ne vain ja ainoastaan siksi, ettei ystäväni joutuisi samaan tilanteeseen kanssani - joutua osastolle, kokea totaalinen burnout. Ja silloin sainkin hänet vihaiseksi, mutta nyt hän on sen jo ymmärtänyt aikoja sitten ja yhä olemme ystäviä ja toivottavasti olemme vielä pitkään.
"Ystävä on rinnallasi, tapahtuipa mitä tahansa. Hän tulee käymään, vaikka olet aivan "maassa" ja sinulla ei ole mitään annettavaa. Ystävä tietää, milloin häntä kipeimmin tarvitaan. Ystävällä on aikaa, eikä hänen tarvitse selitellä miksi ei voi tulla. Hän tulee!"
Ja jos vielä ajatelmien muodossa ilmaisen mitä ystävyys on minulle, niin tässä tulee muutama.
"Hyvä ystävä kävelee silloin sisään,
kun muu maailma kävelee ulos."
"Hyvä ystävä on kuin aspiriini
– se auttaa.
Hyvä ystävä on kuin nastarengas
– se ei petä.
Hyvä ystävä on kuin kaatosade
– se piristää.
Hyvä ystävä on kuin kesä
– se on aina yhtä odotettu.
Hyvä ystävä on kuin koti
– siitä ei voi koskaan luopua."
Lisäksi jaan tähän yhä laulun, joka oli täällä jo joskus aikaisemminkin. Ja siis videon olen itse tehnyt ja laulu kertoo ystävyydestä. Tunteita herättävä laulu, jonka opin ulkoa joskus laulaessani kuorossa.
Uskoin jo ala-asteella, että en voisi koskaan saada ystäviä. Olin erinlainen, en lähtenyt toisten leikkeihin mukaan, vietin aikani joko yksin tai sitten pienluokkalaisten kanssa, joita kiusattiin kovasti ja siitä lähti sitten kovenemaan se minunkin kiusaamiseni.
Ylä-asteella kaikki paheni. Toivoin, että olisin päässyt vaihtamaan luokkaani toiseen, jossa oli kaverini, mutta ei. Vaikka sanoin, että koko minun luokkani kiusaa minua - ja se oli ihan kamalaa, välillä vain itkin koulussa ja raavin käteni auki.
Kyllä, olihan minulla silloin kaveri, mutta me ei vietetty välitunteja aina yhdessä. Opin olemaan yksin ja yrittänyt kestää kaiken mitä päälleni tuli.
Kuoroon päästyäni sain hetkeksi kavereita, kunnes eräs toinen kuorolainen tavallaan vei ne. Alkoi enemmän kiinnostaa pojat ja alkoholi joita kokeilivatkin. Minä kun en juonut koskaan kun olin ala-ikäinen, joten jäin kaikesta ulos. Vähitellen jokainen halusi viettää aikaa sen toisen ihmisen kanssa. Se oli minulle kamalaa, mutta oppisin siihen, että en ansaitse kavereita. Kukapa nyt haluaisi olla kaveri ihmisen kanssa, joka ei osannut olla kavereiden kanssa, ja oli hiljainen ja pelkäsi kaikkea. Niin, ei kukaan. Olin jo tavallaan antanut toisten ihmisien vain olla.
Sain todellisen ystävän, karvaisen loikkian. Eetu oli minulle kaikki kaikessa! Se oli kuin pieni koiranpentu, vaikka olikin kani. Seurasi minua ja se voi juosta pihalla vapaana eikä lähtenyt minnekään. Eetu kuunteli kaikki murheet ja nuoli kyyneleitäni pois kasvoiltani kun itkin. Ja siis itkin usein. Eetu oli minulle se kaikkein rakkain ja tuli vaikea hetki, kun minun piti lähteä opiskelemaan Kokemäelle enkä saanut ottaa Eetua mukaan. Mutta oppisin odottamaan sen kouluviikon ja viikonloppuna pääsin jälleen Eetulle höpöttämään murheeni. En edes kertonut niitä vanhemmilleni. Rakastin Eetua.
Mutta sitten eräässä One Life nuorten illoissa seurakunnalla, jossa olin kuoron kanssa ja sinne tuli eräs tyttö, joka istui yksinään erillä toisista ja katseli vain hiljaa meidän touhujamme.
Näin hänessä jo heti paljon samaa kuin minussa. Kun kuulin, että häntäkin on kiusattu ja kun kuulin nimen...
Niin olin hiljaa mielessäni jopa toivonut saavani hänestä ystävän. Vaikka en uskonut asiaa, sillä miten muka olisin voinut saada kaverin, kun en uskalla katsoa toista päin tai puhua. Mutta siitä se lähti, istuttiin hetken siinä ja sitten..
Siitä se lähti. Eikä hänestä tullut kaverini. Hänestä tuli minun maailman parhain ystävä, kuin sisko. Meillä oli sama nimi, pidimme molemmat eläimistä.
Ja tämä henkilö, on yhä minun ystäväni. Vaikka minä olenkin ollut täysi idiootti ja olen viettänyt paljon aikaa yksin ja olen ollut osastolla.. Mutta silti. Tämä ystävä on ihminen, joka todella merkitsee minulle todella paljon.
Ja nyt tiedän mitä ystävyys on. En sitä tiennyt moneen pitkään vuoteen, mutta nyt sen tiedän. Ja en ikinä pyyhkisi edes meidän vastoinkäymisiäkään pois, koska nykyisin me voimme vain istua hiljaa ja nojata toisiimme ja silti hän tietää miltä tuntuu toisesta. Ja tämä ystävä on Heidi.
Jos en olisi tutustunut koskaan Heidiin, niin olisiko minulla mitään? Elämä olisi vain jatkunut ilman ystävää ja rakkaan Eetunikin jouduin lopettamaan, joten olisin ollut ihan yksin.
Tässä mietelmiäni ystävyydestä ja minun yksi monista tarinoistani.
Muistakaa, että koskaan ei voi sanoa liikaa rakastavansa ystäväänsä!










