5. tammikuuta 2015

Anxiety



Tänään mä tajusin, että mua ahdistaa aivan sairaasti! Vatsassakin kiertää, ja syöminen on vieläkin vaikeampaa kuin se on ollut. Oikeestaan mun koko keho huutaaja mä vaan yritän kestää tän.
Tokihan mä voisin kertoa osastolla hoitajille, muttah..

Kun tajusin sen, että ahdistus on inan korkeammalla siellä. Nyt siellä on NIIIIN paljon uusia kasvoja, enkä tunne oloani todellakaan hyväksi. Oikeastaan tahtoisin vain käpertyä sielläkin johonkin nurkkaan ja olla siellä pienessä mytyssä, kuten peruskoulu aikoinakin istuin aina välitunneilla lattialla pienessä mytyssä ja huppu päässä. Tahtoisin myös huutaa, mutta sekään ei tuskin auttaisi tilannetta yhtään..

Ja jos joku  tulee lähelleni - liian lähelle jähmetyn. Voisin toki siirtyä, mutta en pysty. Tahtoisin puhua kaikista asioista, mutta sitten kun olisi tilaisuus avautua niin en pystykään. Tavallaan silloin minulla on joku järkyttävä paise enkä saa sanottua kaikkea.

Nyt vain olen yrittänyt siis kestää kaikkea ja estää sitä että alkaisin täristä. Vaikka pakkohan se on myöntää, että kyllä se tärinäkin tulee, mut joskus sitäkin on helppo peittää. Olen tainnutkin jollekin osastollakin sanoa, että minä olen aivan räjähdyspisteessä.

En uskalla mennä pimeällä edes lenkille - toki menen illalla vielä koirien kanssa pihalle, mutta en uskalla lähteä kovin kauas. Ja sitten se olo ja se kaikki fiilis kun menee yöllä tai päivällä ulos, ja olen oikeasti ihan 100% varma, että joku seuraa minua. Silloin mulla ei ole sellaista oloa jos liikun jonkun tutun kanssa, mutta aina kun olen yksin.

Kukaan ei edes ole tainnut koskaan uskoakaan, että kun minun silmissäni pyörii "elokuva" ja siinä aina tapahtuu jotain. Välillä tulee ihan pihallakin sellainen että nään auton ajavan yli, mutta todellisuudessa ei se ole vielä kertaakaan ajanut ylitseni. Vaikka onhan tällä paikkakunnalla ihmisillä tapana, että kun joku kävelee suojatiellä niin lisätään kaasua.. Kerran isäni sanoi kun kerroin läheltäpiti tilanteesta, että hyppää konepellille, vaikka se pysähtyisi just ja just  ennen törmäystä. Siitä kuulemma saattais joku oppia. En ole vain vielä toteuttanut sitä.
Myönnän kyllä senkin, että olen aina vain kävellyt suoraan tien yli mitään katsomatta, koska täällä kun tuntuu että ei koskaan pääse tien yli. Se on sitten voi voi jos osuu. Ei siinä paljoa menetä ketään mitään - paitsi se yliajaja.. Äsh.. Minkäs sille voi.

Miten saisi kuristavan olon loppumaan? En tiedä. En yksinkertaisesti vain tiedä. Vaikka olen yrittänyt kaikkea, tehdä jotain muuta tms. Mut ei ni ei..







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidättehän huolta, että kommenttikenttä ei täyty herjaavista ja loukkaavista sanoista. Palautetta saa antaa, mutta asiallisesti.