26. kesäkuuta 2015

Elämän kortit

Elämää voi verrata jalkapallopeliin, jossa tuomari välillä puuttuu meidän pelaamiseen ja antaa meille muistutuksen. Hän antaa sen tosin kortin muodossa. Jalkapallossahan on keltainen kortti sekä punainen kortti.
Keltaisen saa tahallisesta sääntöjen rikkomisesta. Mutta jos sääntöä on rikottu törkeästi, tuomari nostaa punaisen kortin ja henkilö vedetään syrjään pelistä. Hän jopa saattaa saada pelikiellon muutaman ottelun ajaksi.

Uutena asiana jalkapalloon on tullut vihreä kortti. En tiedä onko se yleisessä käytössä, mutta ajatus on siinä hyvä. Kortteja ei saada vain virheistä ja pelisääntöjen rikkomisesta.  Kortin voi saada myös siitä, että tekee asioita hyvin ja on reilu. Vihreä kortti on kiitosta hyvästä ja reilusta pelistä.

Jokapäiväisessä elämässämme, elämän pelissä voidaan myöskin jakaa kortteja; Vihreitä, keltaisia sekä punaisia. Kun joku kehuu, kannustaa ja rohkaisee sinua, saat vihreän kortin. Se tuntuu todella hyvältä ja jaksaa jälleen ahertaa ja yrittää entistä enemmän.
Epäonnistumisesta, moitteista ja arvostelemisesta, tai jos haukut toisia (syystä tai syyttä) saat keltaisen tai punaisen kortin. Mieli tulee apeaksi, silloin ei tee mieli yrittää uudelleen. Saattaa jopa kokea suuttumusta ja vihaa, jos näitä kortteja saa aiheetta, ilman todellista syytä.

Elämässä jaettavien korttien seassa on vielä yksi kortti.
Se on musta; häpeän kortti. Se on jaetuista krteista kaikkein raskain kantaa. Silloin henkilölle on koko hänen elämänsä aikana osoitettu, ettähän ei ole vain tehnyt jotakin väärää, vaan hänessä itsessään on jotakin väärää ja viallista.

Tiukan paikan tullen elämän korttipakka kaivetaan esille ja katsotaan, minkälaisia kortteja siellä on. Jokaiselta löytyy aivan varmasti vihreitä, keltaisia ja punaisia kortteja. Mutta miten kortit painottuvat. Jos sieltä löytyy paljon vihreitä kortteja, henkilö itseensä ja pärjää varmasti omassa elämässään. Mutta jos vihreitä kortteja ei juuri ole, on vain enemmän niitä keltaisia ja punaisia kortteja, miten silloin pärjää?
Entä mitä tehdään mustan kortin kanssa?
Voiko korttejaan päästä vaihtamaan?
Voiko mistään saada parempia kortteja kuin on?
Jumalan luona on yksi kortti, jonka hän haluaa antaa kaikille jotka sitä haluavat. Se on todella voimakas kortti, se voittaa myöskin mustan kortin. Se on Jumalan rakkauden kultakortti. Se kortti kertoo meille anteeksiantamuksesta. Jumala ei muista meidän virheitämme. Sen sijaan hän haluaa muistuttaa meitä siitä, että hän on luonut meistä jokaisen ja jokainen on hänelle erittäin arvokas ja tärkeä.
Mustan kortin haltijalle hän sanoo, että Jumala on hänet halunnut tähän maailmaan. Ja vihreiden, keltaisen, punaisen ja mustan kortin haltijalle hän sanoo, että hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta.

Kenelläkään toisella olennolla maan päällä ei ole samanlaisia kasvoja kuin sinulla, eikä kukaan toinen ajattele, puhu tai naura juuri niin kuin sinä. Voit olla ylpeä itsestäsi! Olet erinlainen kuin kukaan muu. On kuitenkin eräs asia, joka meitä kaikkia ihmisiä yhdistää. Kun katsot peiliin, näet siellä Jumalan kuvan. Raamatusta voimme lukea, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Mitä se tarkoittaa, että olemme Jumalan kuvia?
Ehkä se tarkoittaa sitä, että olemme kaikki arvokkaita ja ainutlaatuisia. Meissä jokaisessa on jotakin samanlaista kuin Jumalassa. Luotuaan ihmisen, Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja hän näki, että kaikki oli hyvää - myös sinä ja minä!

Vaikka oletkin ainutlaatuinen ihminen, sinun pitää muistaa se, että niin me kaikki muutkin olemme! Ristiriitatilanteet ovat normaaleja ihmisien välillä, mutta täytyy osata pyytää ja antaa anteeksi.

11. kesäkuuta 2015

Kuulumiset

Näinhän se menee, kaikki loppuu aikanaan.. Nimittäin nyt loppui jokapäiväinen käynti osastolla. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen vai mitä. Oloni on aika sekava, ja jotenkin fiilis että nyt kaikki kaatuu taas mun niskoille. Vaikka, onhan mulla silti se osasto tavallaan lähellä, joka on erittäin hyvä. Olen TODELLA epävarma tästä..

Muuta kuulumista;

Olen käynyt Nellaa ratsastamassa sen kesäpaikassa maastossa. Viimeksi me vähän ravailtiinkin, vaikka pakko myötää, että se jännitti aika paljon! Ja totuttelua turvaliiviin, joka tuntui mielestäni erittäin tyhmältä ja selkä tuli hieman kipeäksi. Mutta ei se mitään! Kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi sattuu.

Heidin kanssa meillä on pohdinnassa särkkis vai lintsi. Mutta tuo rakas ja hölmö kaverini ei vain osaa päättää.. :D Vaikka minulla on aivan sama kumpaan mennään, kunhan pidetään hauskaa ja unohdetaan kaikki täällä ukissa.

Koirat voivat hyvin, vaikka Sissi olikin vähän sairaana; Korva oli auki jossa sitten oli hiivasieni ja kokkibakteereja. Mutta oikean lääkityksen avulla se on taas ylipirteä oma itsensä.

Ja ensiviikon alussa menenkin vähän leireilemään. Mutta tämä oli lyhyt kelaus kuulumisista.

24. toukokuuta 2015

Sarjassamme en keksi otsikoita

On totta, että läheskään kaikki sairaudet eivät näy ulospäin, joten miksi arvostelemaan toista tai kiusaamaan.
Joillakin on kipuja, mutta silti he jaksavat hymyillä ja olla ystävällinen toisille. On raivostuttavaa, että jotkut huutelevat toisiaan vammaisiksi tai muuta vastaavaa. Mitä jos joku onkin oikeasti vammainen ja tietää sen. Haluaisitko sinä kuulla siitä useasti toisten suusta?
Niinpä, tuskin kukaan haluaisi. 
Ja lisäksi, masennuskin on sairaus siinä missä muutkin. Joten miksi asiasta aina vaietaan tms.


Todellisuus ja epätodellisuus sekoittuu useasti - tai ainakin minulla. Ja silloin todellinen ja epätodellinen on yksi ja sama asia. Saatan elää "uneni uudelleen päivällä" ja silloin on kaikki ihan outoa, tutut ihmiset ei välttämättä olekaan silloin tuttuja. Mutta minkäs sille voi, kun videonauha pyörii useasti silmissä oli yö taikka päivä, maa tai avaruus...









Välillä tunnen itseni todella idiootiksi! Sillä, miksi minä valitan siitä että minulla on järjettömän paha olla, tai siitä kun en jaksaisi tehdä yhtään mitään? Koska maailmassa on ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin. Siltikään he eivät valita, oli sitten raajattomana tai nälkä koettelee.
Vaikka en myönnä sitä että kaikki olisi aina minulle helppoa, päin vastoin.













Tässä on lista, jota on usein vaikea kaikkien muistaa, ja siksi ehkä meidän kaikkien tulisi joskus ajatella näitä asioita ja yrittää toimia sen mukaan.
Mennä nukkumaan aikaisin eikä vain valvota yötä ja tehdä kaikkea "tärkeää".
Minullekin tässä on muutama kohta jotka ovat minulle erittäin vaikeita, mutta nyt en ala niistä selittämään enempää, sillä en tiedä miten sen selittäisin josta saisi selkoa mitä tarkoitan.







Silmät on helppo sulkea se on totta, jos ei tahdo nähdä jotakin. Vain siksi, ettei ole siihen valmis, tai ettei pysty.. Syitä riittää.
Mutta ainoa jota et voi sulkea edes vahvimmallakaan laatikolla on sydän, sillä se tuntee kaiken. Oli iloinen, surullinen tai peloissaan. Sydän tietää sen.
Ja sen mitä sydän tunsi joskus - oli ikävä tai hyvä asia - se tietää vuoden päästäkin, miltä se tuntui ja miltä se tuntuu tänäpäivänä. Se ei unohda.















 On totta, että koskaan ei saisi antaa periksi, mutta mitä sitten jos ei jaksakaan enää taistella? Kun menettää kaiken mielenkiinnon elämään ja koko maailmaan.

Joskus tukea saa, mutta aivan aina ei sitä saa vaikka kuinka pyytäisi. Ei tahdo kenenkään säälipisteitä, mutta tuki.
Se on tärkeää meille, tai ainakin minulle - etenkin nyt kun on joku joka on tukena, siitä olen iloinen että suostuin viimevuoden lopussa menemään osastolle, sillä jotenkin vain tuntuu että nyt saan tukea jota ei aina ole ollut..

20. toukokuuta 2015

Hankala

Tiedän välillä olevani erittäin raivostuttava ja ilkeä ihminen. Mutta.. Saahan minullakin olla pahoja päiviä/viikkoja, jolloin tuntuu että aivan kaikki on ihan liikaa. Kun haluaisi vain ja ainoastaan olla yksin - jopa niin yksin että ei olisi koiriakaan jaloissa pyörimässä ja häsläämässä - saisi vain olla ja käpertyä peiton alle ja unohtaa tämä maailma.

Haluan pyytää myöskin anteeksi heille, joille päästin suustani tulemaan ihan mitä vain.

Enkä halua vieläkään kenenkään sääliä tai muuta vastaavaa, mutta se mitä haluan on se että muistaisitte sen asian; olemme kaikki VAIN ihmisiä.

En haluaisi olla ilkeä koskaan kenellekään! En ikinä, en edes halua enkä toivo sille kaikista pelottavimmalle ja ikävimmälle kiusaajalleni mitään siitä mitä olen saanut kokea.
Saatan lipsauttaa suustani joskus aivan mitä sattuu josta sitten saan kärsiä itse jonakin toisena päivänä, mutta en oikeasti tahdo tarkoittaa sillä mitään pahaa.

Jos minua pyydetään jonnekin tai sanotaan että tee tuo ja tämä ja sitten vielä nuo tuolta (Ei kyse perheestä) niin en voi vain sanoa, "EI". Miksi? En tiedä, en toisaalta tahtoisi pahoittaa kenenkään mieltä sanomalla vastaan jostakin asiasta. Kun siitä saattaa seurata monenlainen riita ja sitten tulee seinä meidän väliimme eikä enää koskaan puhuta toisillemme.

En muunmuassa uskaltanut tänään tallilla (tarkoitan terapia), että en uskalla ratsastaa tänään. Ei siis sillä, että se hevonen olisi ilkeä tai muuta vastaavaa - päin vastoin! Mutta oloni ei vain ollut sellainen, että olisin pystynyt nousemaan ratsaille ja keskittyä siihen mitä teen ja miten.. Mutta onneksi se asia ratkesi ilman, että minun piti sanoa etten halua ratsastaa.

Tiedän myös olevani erittäin vaikea ihminen, joskus on työ ja tuska että saisin edes yhden sanan suustani ja toisinaan taas en osaa lopettaa (ainakaan kaverin seurassa, jos kyse vieraasta - en koskaan puhua pälpättäisi).
Sekä siinä mielessä hankala, että olen nyt esim. hyvällä tuulella ja sitten sekunnin päästä saatankin olla jo aivan muuta. En pysty hillistemään aina itseäni siinä suhteessa.

Pystyn kyllä hyvin "kestämään" vähän kaikkea sen tietyn hetken ja olla sanomatta mitään, mutta kun suljen kotioven takanani.. Suorastaan Helvetti on irti! Eräs kaverini sai sen oppia huomaamaan minussa kokemäellä.. Mutta hän tajusi heti, että silloin ei kannattanut sanoa minulle yhtään mitään eikä tehdä mitään muuta kuin pysyä etäällä.

Jos sanon joskus:
                       * Anna minun olla
                       * jätä minut rauhaan.
                       * haluan olla yksin
                   
Niin se ei tarkoita, että en tahdo enään puhua koskaan mitään kenellekään. Ei, se tarkoittaa vain etten juuri sillä hetkellä tai sinä päivänä halua.
Koska on päiviä jolloin oikeasti ikävöin sitä, että saisin olla kaverin kanssa, olla oma itsensä eikä tarvitsisi tehdä yksinpuhelua ja toinen vain kuuntelisi.
En siis myöskään halua olla keskipisteenä, mutta se että saisin vain olla minä ilman että minun täytyy olla se Mari eikä olla kuin Heidi.. (Mari siis kutsumanimi useasti, ainkin suvun kesken)

Mari on aivan eri kuin Heidi, mutta silti jokin niitä yhdistää.

Ja se jos te ette halua lukea aina vain blogistani valitus virttä tai vastaavaa, niin miksi te luette?! Ei ole pakko, tämän blogin alkuperäinen idea olikin vain saada purkaa itseäni, koska minä kerron kaiken AINA mielelläni kirjoitettuna, sillä puhuminen on äärimmäisen haastavaa.
Myönnän, että olen oppinut hieman kertomaan suullisesti, mutta silti aina jokin juttu jää kertomatta vaikka oli juuri päättänyt että tänään mä kerron tän asian, koska sitä en siedä yhtään enää. Mutta jätän sanomatta. Miksi?
Toisaalta pelkään mitä sitten tapahtuu tai mitä toinen sanoo. Toisaalta, en osaa muotoilla ajatuksia päässäni sanoille jotka toinen ymmärtäisi. Kun sitten joutuisin aina hakemaan jotain esimerkkiä. Yksin kertaisesti puhuminen on vaikeaa, ja sitten jos yhtään on sellainen tunne että tänään tulee jossain vaiheessa itku, niin silloin en ainakaan ala kertomaan yhtään mitään. (kuten tavallaan jo eilen kirjoittamassani postauksessa [tästä pääset siihen] kirjoitinkin tuosta aiheesta hieman.)

Mutta jos voisin ja pystyisin, pyytäisin kaikesta anteeksi kaikilta maailman ihmisiltä.

19. toukokuuta 2015

Vika, ohjekirjatta

Kun kaikki sujuu vähän pidemmän aikaa hyvin, jopa omasta mielestäni, niin kyllähän sekin aika menee äkkiä pois.

Mulla on siis ollut nyt vähän pidempään kuin yksi viikko mennyt paremmin, painajaiset olleet siedettäviä, olen jaksanut tehdä päivällä enemmän, osannut nauttiakin hetkittäin.

Mutta olen jo kiinnittänyt muutamia viikkoja - sanotaan jopa kuukausi, asioihin. Taidan taas vain olla se lapsellinen pöpi Heidi, mutta minkä itselleni mahdan?
Ja nyt ensinnäkin sanon kaikille jo valmiiksi, ANTEEKSI kaikki mitä olen sanonut tai jättänyt tekemättä yms.
Ja on tietty väärin, että jos pyydän joltakin jotakin vastapalvelukseksi siitä että olen ahertanut toisen tykönä aina kun on pyydetty, että tulisi tekemään vastaavasti minullekin jotain. (HYI! Hyi Heidi! Ei noin voi tehdä!)

Arvostan kyllä lupauksia, mutta arvostan enemmän niiden toteuttamista.

Vaiko osuuko nyt kaikki minun tekemäni tai tekemättömät asiani omaan nilkkaan? Olen joskus luvannut jollekin tehdä jotain, mutta sitten olen perunnut sen viimetingassa koska en ole vain jaksanut tai uskaltanut.

Aina ennen kaikki sanoi että kun "Teet kaikille kaikkea ihan vain hyväähyvyyttäs, etkä pyydä itsellesi mitään..."

Mutta MIKSI pyytää keneltäkään mitään, koska se ei tapahdu. Eli miksi minun pitäisi sen kerran kun uskallan ajatella hetken toisin niin kysyä toiselta?

En ole täydellinen, mutta arvaahan mitä?
 - Et ole sinäkään!

Tarkoitukseni ei ole nyt moittia yhtään mitään tai ketään - eikä tämä koske nyt yhtä tiettyä ihmistä vaan monia eri ihmisiä.

Kaikkia ihmisiä kiinnostaa kuulla vain silloin mitä minulle kuuluu oikeasti, kun joku tarvitsee minun apuani tai muuta vastaavaa.

Ja se, että olen saanut ammattitutkinnon puutarhapuolelta ei tarkoita sitä, että osaisin tehdä kaiken ja tietäisin kaikesta mikä liittyy puutarhaan. Tosi asiassa, EN muista yhtään miten joku kukka kasvaa tai miten puulle tehdään kunnon "tarkastus". Saatan vain muistaa joitakin kasvin nimiä ja yhdistää ne kyseiseen kasviin. Mutta muistan vain ne asiat jotka oikeasti kiinnosti minua siellä ja millä tunneilla oli hauskaa tms.

Enkä haluaisi olla kaikkien ihmisien terapeutti, en ole saanut koulutusta siihen. Kuuntelen kyllä ihmisiä, mutta joskus kaikki on vain aivan liikaa.

Ehkä minussa on jokin todella iso virhe, eikä mukanani tullut käyttö-opasta tai jotakin ohjekirjaa..