24. toukokuuta 2015

Sarjassamme en keksi otsikoita

On totta, että läheskään kaikki sairaudet eivät näy ulospäin, joten miksi arvostelemaan toista tai kiusaamaan.
Joillakin on kipuja, mutta silti he jaksavat hymyillä ja olla ystävällinen toisille. On raivostuttavaa, että jotkut huutelevat toisiaan vammaisiksi tai muuta vastaavaa. Mitä jos joku onkin oikeasti vammainen ja tietää sen. Haluaisitko sinä kuulla siitä useasti toisten suusta?
Niinpä, tuskin kukaan haluaisi. 
Ja lisäksi, masennuskin on sairaus siinä missä muutkin. Joten miksi asiasta aina vaietaan tms.


Todellisuus ja epätodellisuus sekoittuu useasti - tai ainakin minulla. Ja silloin todellinen ja epätodellinen on yksi ja sama asia. Saatan elää "uneni uudelleen päivällä" ja silloin on kaikki ihan outoa, tutut ihmiset ei välttämättä olekaan silloin tuttuja. Mutta minkäs sille voi, kun videonauha pyörii useasti silmissä oli yö taikka päivä, maa tai avaruus...









Välillä tunnen itseni todella idiootiksi! Sillä, miksi minä valitan siitä että minulla on järjettömän paha olla, tai siitä kun en jaksaisi tehdä yhtään mitään? Koska maailmassa on ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin. Siltikään he eivät valita, oli sitten raajattomana tai nälkä koettelee.
Vaikka en myönnä sitä että kaikki olisi aina minulle helppoa, päin vastoin.













Tässä on lista, jota on usein vaikea kaikkien muistaa, ja siksi ehkä meidän kaikkien tulisi joskus ajatella näitä asioita ja yrittää toimia sen mukaan.
Mennä nukkumaan aikaisin eikä vain valvota yötä ja tehdä kaikkea "tärkeää".
Minullekin tässä on muutama kohta jotka ovat minulle erittäin vaikeita, mutta nyt en ala niistä selittämään enempää, sillä en tiedä miten sen selittäisin josta saisi selkoa mitä tarkoitan.







Silmät on helppo sulkea se on totta, jos ei tahdo nähdä jotakin. Vain siksi, ettei ole siihen valmis, tai ettei pysty.. Syitä riittää.
Mutta ainoa jota et voi sulkea edes vahvimmallakaan laatikolla on sydän, sillä se tuntee kaiken. Oli iloinen, surullinen tai peloissaan. Sydän tietää sen.
Ja sen mitä sydän tunsi joskus - oli ikävä tai hyvä asia - se tietää vuoden päästäkin, miltä se tuntui ja miltä se tuntuu tänäpäivänä. Se ei unohda.















 On totta, että koskaan ei saisi antaa periksi, mutta mitä sitten jos ei jaksakaan enää taistella? Kun menettää kaiken mielenkiinnon elämään ja koko maailmaan.

Joskus tukea saa, mutta aivan aina ei sitä saa vaikka kuinka pyytäisi. Ei tahdo kenenkään säälipisteitä, mutta tuki.
Se on tärkeää meille, tai ainakin minulle - etenkin nyt kun on joku joka on tukena, siitä olen iloinen että suostuin viimevuoden lopussa menemään osastolle, sillä jotenkin vain tuntuu että nyt saan tukea jota ei aina ole ollut..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidättehän huolta, että kommenttikenttä ei täyty herjaavista ja loukkaavista sanoista. Palautetta saa antaa, mutta asiallisesti.