21. huhtikuuta 2023

Kuulumiset

 Plogini on ollut todella kauan hiljaisellolla - jopa liian kauan..


Mutta lyhykäisyydessään mitä on vuosien aikana tapahtunut:

Olen valmistunut sekä puutarhuriksi (kuten varmaan tiesittekin), mutta olen myöskin valmistunut lähihoitajaksi, kuntouttavan puolelta.

Olen saanut erittäin ihanan ja minulle maailman rakkaimman asian. Pojan, joka on minulle se syy miksi yritän nousta joka päivä ja katsoa mitä uutta lokaa naamalle lentää, mutta myöskin mitä ihmeellisiä asioita maailmassa on lapsen kannalta. Ja voi sitä riemua kun lapsi onnistuu jossain! 

Keuhkoveritulppa lapsen syntymän jälkeen. Jota seurasi reilut 2 viikkoa sairaalassa oloa. 90% keuhoista oli jo tuolloin pinteessä, jouduin monenäiköisiin laitteisiin kiinni ja happikoneeseen. Viikko meni lähes tiedottomassa, mutta hyvin kivuliaassa tilassa ja toivoin kuolevani sillä se oli todella kamalaa ja pelottavaa!

Mutta elämääni on sattunut myös ihan suunnattoman ikävä muutos.. Rakkaan siskoni kuolema, joka tuli monelle yllätyksenä. Muistan ikuisesti sen päivän kulun kun näin ja kuulin siskoni kuolleen. Vielä jopa kun hän makasi arkussa, minun oli pakko päästä katsomaan vain todetakseni "Ei hitto, tuossa rakkain siskoni makaa KUOLLEENA, kenelle minä nyt kerron joka päivä mitä poikani on tehnyt ja mitä kommelluksia olen itse tehnyt. Kenen kanssa voin nauraa asioille.." Tästä aiheesta tulee vielä myöhemmin oma postaus.

Ero pitkäaikaisesta suhteesta, joka ei ollut kovin helppo alun alkujaankaan. 

Mutta myöskin siskoni kuolman jälkeen oma vointini romahti suuresti.. Jouduin psykiatriselle osastolle. Kuulin ääniä ja näin kaikenlaista silmissäni.. Minulla todettiin vakava masennus psykoottisilla oireilla. Toki minulla on ollut monen monta vuotta vaikea masennus - välillä parempana ja välillä taas huonompana..

Lisäksi olen ollut operaatiossa, jossa minulta poistettiin vasemmasta jalasta reilun peukalonkokoinen luu - joka oli siis ylimääräinen! Kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään, jolla kasvaa ylimääräisiä luita. Minulla on samanlainen ylimääräinen luu myöskin oikeassa jalassa. Yhdessä viisauden hampaan paikassa minulla oli 2-3 viisauden hammasta - siis samassa paikassa.

Hevostelut ovat yhä jatkuneet ja se onkin minun oma pyhättöni - siellä ei kukaan riitele ja komenna ja hauku ketään.


Nuorin koirani Tassukankareen Hiluliilna
Poikani ihan pienenä



Sisu (ragdoll) ja Mörri

Poikani on pieniestä asti ollut eläinrakas


Rakas siskoni kerkesi onneksi tapaamaan 
poikani..

Äidin höpsöläinen
pokani  ja tallikoira Vani



Poikani ja minulle erittäin rakas,
 mutta nyt jo edesmennyt suomenhevonen Toteamus 



Tallipoika

töissä oli vietettiin myös korona-aikana
vappua, joten työtoverini koristelivat..

9. heinäkuuta 2017

This is NOT ONLY a hobby

Ratsastus tai ylipäätään hevosten kanssa touhuaminen ei ole mulle VAIN harrastus, vaan paljon enemmän!  Kuten esimerkiksi:


Intohimo, koska haluan todella oppia lisää näistä kauniista eläimistä. Välillä ne on niin sairaan ärsyttäviä, mutta välillä niin maailman ihanimpia otuksia mitä on olemassa! Mutta opin joka kerta jotain uutta näiltä kavioeläimiltä, mutta niin myös ne hevosetkin oppii meiltä erilaisia asioita.

 Elämäntapa, Vietän paljon aikaani tallilla jos vain suinkin mahdollista. Mieluummin käytän aikani ja jopa rahaani tähän harrastukseen kuin tupakkaan, tai jokapäiväiseen juomiseen. 

 Ahdistuksen lievittäjä, Sehän nyt on tutkitustikin totta, että hevoset ja niiden lähellä olo jo lievittää ahdistusta. Vaikka myönnän, että useammin kuin kerran minua ahdistaa tallille lähtö, mutta sinne päästyäni en huomaa lainkaan ahdistusta. Tietty niinä päivinä kun voisin vain itkeä ja halata jotain, niin silloin ahdistuksen laantumiseen vaaditaan paljon enemmän aikaa, mutta oikeasti mulla on paljon keveämpi olo jo kotiin lähtiessä. Tosin on olemassa muutamia hevosia joiden läsnäolo lievittää nopeasti ahdistusta.

 "Maailma" johon saan paeta niin itseäni kuten kaikkea pahaa ja ahdistavaa. Kun tallilla ei vain pysty olemaan ja murehtimaan jotakin jännittävää tapahtumaa tai ihan mitä tahansa, koska ne hevoset vaativan läsnäoloa. Ei pelkästään sitä fyysistä läsnäoloa, vaan ne tarvitsevat ehdottomasti myös sen henkisen läsnäolon. Ne kaipaavat huomiota, kuten ihmisetkin.













- Heidi

4. heinäkuuta 2017

So tired of fucking things up

Paljon on tullut itselleni kirjoitus ajatuksia, mutta joita en ole uskaltanut julkaista vaan ovat olleet luonnoksina. Mutta ehkä nekin tästä tulee julki pian.

En tiedä miten jatkuvasta ahdistuksesta pääsee eroon. Kun olen joidenkin ihmisten kanssa niin ahdistusta ei tunnu ainakaan niin voimakkaana. Kotona ollessani se tulee väistämättä heti.. Yritän ajatella kaikkea muuta. Mutta yritykseksi se jää.

Miltä ahdistukseni sitten tuntuu, kun olen yksin? Noh.. Ihan helvetilliseltä! Kun olen yksin niin se tuntuu ensin siltä, että sydän pysähtyy, sellainen jäätävä paino siellä sydämessä tai sellainen järkyttävä pala siellä. Josta se usein sitten vain lähtee pahenemaan ja tulee tunne, että se koko maailman happi loppuu sillä sekunnilla, vaikka kuinka hitosti yrittää sitä happea ottaa. Tai toinen tuntemus on joskus sellainen, että "hitto, en osaa hengittää!" ja pahimmillaan se on sitä että koko himputan keho vapisee tai saa sellaisia ihme sätkyjä.. Toisinaan pelkään aivan kaikkea.

Tuntuu, etten riitä. Minulta odotetaan todella paljon. Esimerkiksi, työelämässä odotetaan, että olen iloinen, tai en ainakaan näytä että on ihan paska olo, en hermostu helposti yms.
Työelämän ulkopuolella osittain nuo jo yllä mainitut asiat, mutta myös paljon enemmän..

Mutta todellisuudessa suutun ja hermostun hyvin helpolla.. Ehkä jopa liian helpolla! Ja sitten yritän niellä sen, mutta sitten suutun itselleni lisää ja kun olen yksin niin sitten se kaikki viha vaan tulee. Välillä on vaan niin paha olla, että on PAKKO hakata seinää tai tehdä jotain joka tuottaa enemmän tai vähemmän kipua. Hetken sitä olikin kun ei ollut aivan pakko sitä tehdä, mutta nyt se on vain taas tullut.
On niin syvältä mitä kaikkea tuntemuksia ja oloja ja kaikkea tulee. Ja sitten kuitenkin pakko hokea että: "HALOO, SENKIN TYPERYS ne on VAAN TUNTEMUKSIA!" Kuten kaikki sanookin jos mainitsen asiasta.

Ahdistaa myöskin se ajatus, että mitä sitten jos tämä olo ei mene ohi. Koska tätä on kuitenkin jo kestänyt reilut 3kk. En vaan voi sietää sitä kun suljen koti oven takanani ja riisun kengät yms, koska silloin se AINA iskee! Paitsi silloin jos joku tuttu on luonani. Koska silloin siedän sitä jotenkin, tai joidenkin kanssa yritän sen peittää. Tai silloinkaan minua ei ahdista niin paljon kun juon kotona jotain alkoholia, mutta silloinkin se vaatii aika paljon sitä juotavaa että tulee hyvä olo. Ja toisinaan jo pelkään olevani alkoholisti! Joka sitten taas saa mielikuvat sukulaisesta aina kännissä.

Toisinaan haluan kokeilla kaikkea, mikä nyt ei tutkitusti ole hyväksi ihmiselle, mutta toisaalta en edes tiedä miten niitä kaikkia juttuja saa tai mistä niitä saa. Ehkä ihan hvyä.


Lähde: http://data.whicdn.com/images/28750677/tumblr_m45o02pXDb1r7uvkyo1_400_large.jpg


Niin vihaan itseäni, miltä näytän, kuulostan, miten käyttäydyn. Ja hyvin usein jossain yleisissä paikoissa vihaan itseäni ja sitä miten sitten joskus paniikki iskee ja KAIKKI näkee!  Voisin vaan tukahduttaa itseni johonkin veden alle. En JAKSA yhtään näitä oloja, tiedän ja olen kuullut USEIN, että ne "olot tulee ja menee ja niin niiden kuuluu mennä" Mutta mitäs sitten kun ne  olot tulee useammin kuin menee?
Odotan jo kuin kuuta nousevaa, että hoitajan kesäloma loppuu (vaikka on ihanaa, että on lomia), mutta tuntuu, että OIKEASTI tarvitsisin koko ajan jonkun apua. Kun en voi rasittaa kahta ystävääni, koska TIEDÄN olevani oikeasti välillä ihan ärsyttävän tyhmä rasite, koska mun on VAAN PAKKO puhua. Vaikka pidän mielelläni asioita itselläni, niin välillä mun on vaan pakko saada puhua oli se sitten ketä tahansa..
Lähde: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQSD9H2ud5FM14uv1kzBDkGIxZRdNmtprtUXGguVLpJ2o8Ad93z1eJxHWwEak06vu2_gLdZrMldSBpiVvl7Ony45FcEZIoKMIUygmNMkc3PLfg0dFSiBWDsZyrjtvNWSy9xWU_a1GlkJqn/s1600/quote028.jpg



19. kesäkuuta 2017

Sometimes life is as hell

Joskus elämä tuntuu niin turhalta ja tyhmältä, epäreilulta, masentavalta ja ennen kaikkea helvetilliseltä!
Olo ei ole ollut pitkään aikaan hyvä, miltä edes tuntuu kun on hyvä olla? Onhan aina niitä pieniä hetkiä kun on hyvä olla, esim. kun olen tallilla ja etenkin Nellan kanssa hääräämässä kaikkea. Mutta kaikki on itselleni niin stressaavaa. Jos liikun jossain kaupungilla, niin toivon etten näkisi ketään tuttua, kun en halua selitellä kun kysytään `mitä kuuluu´ ja selitellä että joo ihan hyväähän tässä. Vaikka mieluummin sanon kun tuota kysytään että ihan hyvää, juurikin sen takia että en joutuisi selittelemään mitään.
Toisaalta stressaan jopa sitä, kun en ole viettänyt aikaa ystävän kanssa, mutta toisaalta se on oikeasti aivan omaa syytä. Kun teen paljon töitä ja käyn tallilla.
Toisaalta, jos pysähdyn ja en tee mitään.. Siitä ei seuraisi yhtään mitään hyvää.
Miten sitä ihminen niin jännittää kaikkea? Ja ajattelee omassa päässään niin paljon kaikkea, vähemmälläkin ehkä pärjäisi. Mutta kovasti tulee ajateltua mitä kaikkea en ole tehnyt vaikka pitäisi tai mitä EHKÄ pitäisi tehdä.
Kämppääkin tarvitsisi siivota, koiria ulkoiluttaa ja viettää niiden kanssa aikaa, töissä käydä..
Ja ome terveyskään ei ole ollut kovin hyvä, kun on kovasti kaikkia niveliä särkenyt.. Mutta kaipa niihinkin joku syy löytyy miksi kipuilee. Vai kuvittelenko kivun omassa päässänikin jo?
Mielialat menee yhtä vuoristorataa, minuutin välein lähes vaihtuu - ja se alkaa jo itseäni harmittamaan. Ja miten voikaan ihmistä väsyttää NIIN paljon koko ajan, jos joskus oikeasti viettäisi vain yöpukupäivää peiton alla ja vain välillä käydä koirien kanssa ulkona.

Mutta ehkä tämä tästä..

Mä kompuroin ja huojun mut en suostu kaatumaan
Mun kone huutaa vaan vaihdetta isompaa
Nyt laitan kaiken likoon
Mä hengästyn ja hikoon
Luovuttaa en eessä saa

Vaikka joskus väsyttää ja olo on niin pieni
En tiedä tiedä mikä odottaa ja mihi vie mun tieni
Sillon mietin tätä matkaa, en vaihtas päivääkää
Pakko tähtää kohti pilvii
Mä en tyydy vähempään

Sit mennään

Eeoo ee ee oo

Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa

Tuun toimeen pienelläkin jos vaan niin vaaditaan
Kaiken ylimääräsen mä pistän kiertoon hymyillen
Päämäärät selkeänä pidän pään kylmänä
Ja pelimerkit panostan taas siirtoon seuraavaan

Teen pätkätöitä alkuun sen verran et löytyy pinkkaa
Toteuttaa mun unelma ja tehä mitä diggaan
Nyt itseni maestro on ollu sen verran pitkä
Kuhan eteenpäin mennään ei oo kiire mihinkään

Eeoo ee ee oo

Aina mä pärjään

Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa

Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Sinivalkoiset siivet sain selkään
Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Tää on maailman reuna ja kiitoradan pää

Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa

Eeoo ee ee oo.

Tai ainakin toivon että pärjään.. Vaikka hyvin usein olen siellä kuilun reunalla ja vielä useammin olen kuilun pohjalla, josta en pääse kovinkaan nopeasti nousemaan. Pudotus tapahtuu hyvin nopeaan. Tuleeko joskus tasaista menoa? Koska mä olen niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen, ja ennen kaikkea väsynyt itseeni.
Voiko omat ajatukset ja tunteet tukahduttaa? Entä pelot? Tai ahdistuksen?

8. kesäkuuta 2017

Blogissani on nyt ollut pitkään hiljaista, koska jälleen on ollut omat voimani vähissä. Suoraan sanottuna vointini ei ole ollut millään tavalla hyvä. Mutta onneksi minulla on todella tärkeitä ihmisiä lähelläni tai tavoitettavissa, joiden avulla olen nyt taas tässä kirjoittamassa.. Haluaisin kyllä kertoa nyt paljon asioista, mutta on sellaisia asioita joita en voi sanoa.

Mutta taas tulee laulun sanoja jotka on koskettanut minua nyt viimeaikoina, joten haluan ne nyt tähän kirjoittaa. Mutta jos et pidä hengellisistä asioista niin voit suoraan skipata tämän postauksen.

SUPERMIES

Yö taas pääni painaa, rukouskin alkaa
Parannuksen aika.

Taas on pelko sama: pelastuksen tila
Ei ollenkaan varmaa, et voisin näin kelvata

Vie mut taivaaseen, laita siihen varmuus!
Anna heikkouteen voima kantaa vastuu
Kestä pää vuodesta vain toiseen
Tää on kai mun tie, jonka valmistanut oot

Harmaa kivisydän kylmä on ja kova
Sortaa murtaa osaa se jälleen syytöntä näin
Auta, että Herra kanssas oisin aina
valmis lähtöön, vaikka


LA FINLANDE DE MON COEUR

Kaikki on muuttunut, hetkessä saastunut
Suomi on sairas sen huomaa
Siltoja poltetaan, ihmiset poljetaan
Halveksitaan Herran luomaa
Mikä on minusta tullutkaan?
Tahtoisin rakkauden minusta loistavan
Kantaa jo lämpöä Pohjolan maahan
ja nähdä sen Jeesusta juhlivan!

Ei oo ihmisen paikka tää maailma:
Sodat ja nälkä on rajamme takana
Kuitenkin Jumala sanoo, ettei Hän hylkää

Ohjaa kansas valkeuteen, tulkoon rakkautesi
Kanna Suomi taivaaseen kallis Jeesukseni

Korpimaan katkerat kannot on juuristaan
hyvinkin lujasti kiinni
Samoin on ihmisen vallasta syntien
Hankalaa rimpuilla irti
Voimallaan Hän nostaa vaivaisen ihmisen
Kantaen yli ajan vaikean
Kauttansa elämän saa, hän vain siunaa ja
osoittaa myös suunnan oikean

Kantoi kaikki Hän ihmisen puolesta: 
Kipujen mies sekä sairauden tuttava