En tiedä miten jatkuvasta ahdistuksesta pääsee eroon. Kun olen joidenkin ihmisten kanssa niin ahdistusta ei tunnu ainakaan niin voimakkaana. Kotona ollessani se tulee väistämättä heti.. Yritän ajatella kaikkea muuta. Mutta yritykseksi se jää.
Miltä ahdistukseni sitten tuntuu, kun olen yksin? Noh.. Ihan helvetilliseltä! Kun olen yksin niin se tuntuu ensin siltä, että sydän pysähtyy, sellainen jäätävä paino siellä sydämessä tai sellainen järkyttävä pala siellä. Josta se usein sitten vain lähtee pahenemaan ja tulee tunne, että se koko maailman happi loppuu sillä sekunnilla, vaikka kuinka hitosti yrittää sitä happea ottaa. Tai toinen tuntemus on joskus sellainen, että "hitto, en osaa hengittää!" ja pahimmillaan se on sitä että koko himputan keho vapisee tai saa sellaisia ihme sätkyjä.. Toisinaan pelkään aivan kaikkea.
Tuntuu, etten riitä. Minulta odotetaan todella paljon. Esimerkiksi, työelämässä odotetaan, että olen iloinen, tai en ainakaan näytä että on ihan paska olo, en hermostu helposti yms.
Työelämän ulkopuolella osittain nuo jo yllä mainitut asiat, mutta myös paljon enemmän..
Mutta todellisuudessa suutun ja hermostun hyvin helpolla.. Ehkä jopa liian helpolla! Ja sitten yritän niellä sen, mutta sitten suutun itselleni lisää ja kun olen yksin niin sitten se kaikki viha vaan tulee. Välillä on vaan niin paha olla, että on PAKKO hakata seinää tai tehdä jotain joka tuottaa enemmän tai vähemmän kipua. Hetken sitä olikin kun ei ollut aivan pakko sitä tehdä, mutta nyt se on vain taas tullut.
On niin syvältä mitä kaikkea tuntemuksia ja oloja ja kaikkea tulee. Ja sitten kuitenkin pakko hokea että: "HALOO, SENKIN TYPERYS ne on VAAN TUNTEMUKSIA!" Kuten kaikki sanookin jos mainitsen asiasta.
Ahdistaa myöskin se ajatus, että mitä sitten jos tämä olo ei mene ohi. Koska tätä on kuitenkin jo kestänyt reilut 3kk. En vaan voi sietää sitä kun suljen koti oven takanani ja riisun kengät yms, koska silloin se AINA iskee! Paitsi silloin jos joku tuttu on luonani. Koska silloin siedän sitä jotenkin, tai joidenkin kanssa yritän sen peittää. Tai silloinkaan minua ei ahdista niin paljon kun juon kotona jotain alkoholia, mutta silloinkin se vaatii aika paljon sitä juotavaa että tulee hyvä olo. Ja toisinaan jo pelkään olevani alkoholisti! Joka sitten taas saa mielikuvat sukulaisesta aina kännissä.
Toisinaan haluan kokeilla kaikkea, mikä nyt ei tutkitusti ole hyväksi ihmiselle, mutta toisaalta en edes tiedä miten niitä kaikkia juttuja saa tai mistä niitä saa. Ehkä ihan hvyä.
![]() |
| Lähde: http://data.whicdn.com/images/28750677/tumblr_m45o02pXDb1r7uvkyo1_400_large.jpg |
Niin vihaan itseäni, miltä näytän, kuulostan, miten käyttäydyn. Ja hyvin usein jossain yleisissä paikoissa vihaan itseäni ja sitä miten sitten joskus paniikki iskee ja KAIKKI näkee! Voisin vaan tukahduttaa itseni johonkin veden alle. En JAKSA yhtään näitä oloja, tiedän ja olen kuullut USEIN, että ne "olot tulee ja menee ja niin niiden kuuluu mennä" Mutta mitäs sitten kun ne olot tulee useammin kuin menee?
Odotan jo kuin kuuta nousevaa, että hoitajan kesäloma loppuu (vaikka on ihanaa, että on lomia), mutta tuntuu, että OIKEASTI tarvitsisin koko ajan jonkun apua. Kun en voi rasittaa kahta ystävääni, koska TIEDÄN olevani oikeasti välillä ihan ärsyttävän tyhmä rasite, koska mun on VAAN PAKKO puhua. Vaikka pidän mielelläni asioita itselläni, niin välillä mun on vaan pakko saada puhua oli se sitten ketä tahansa..


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidättehän huolta, että kommenttikenttä ei täyty herjaavista ja loukkaavista sanoista. Palautetta saa antaa, mutta asiallisesti.