Ratsastus tai ylipäätään hevosten kanssa touhuaminen ei ole mulle VAIN harrastus, vaan paljon enemmän! Kuten esimerkiksi: Intohimo, koska haluan todella oppia lisää näistä kauniista eläimistä. Välillä ne on niin sairaan ärsyttäviä, mutta välillä niin maailman ihanimpia otuksia mitä on olemassa! Mutta opin joka kerta jotain uutta näiltä kavioeläimiltä, mutta niin myös ne hevosetkin oppii meiltä erilaisia asioita. Elämäntapa, Vietän paljon aikaani tallilla jos vain suinkin mahdollista. Mieluummin käytän aikani ja jopa rahaani tähän harrastukseen kuin tupakkaan, tai jokapäiväiseen juomiseen. Ahdistuksen lievittäjä, Sehän nyt on tutkitustikin totta, että hevoset ja niiden lähellä olo jo lievittää ahdistusta. Vaikka myönnän, että useammin kuin kerran minua ahdistaa tallille lähtö, mutta sinne päästyäni en huomaa lainkaan ahdistusta. Tietty niinä päivinä kun voisin vain itkeä ja halata jotain, niin silloin ahdistuksen laantumiseen vaaditaan paljon enemmän aikaa, mutta oikeasti mulla on paljon keveämpi olo jo kotiin lähtiessä. Tosin on olemassa muutamia hevosia joiden läsnäolo lievittää nopeasti ahdistusta. "Maailma" johon saan paeta niin itseäni kuten kaikkea pahaa ja ahdistavaa. Kun tallilla ei vain pysty olemaan ja murehtimaan jotakin jännittävää tapahtumaa tai ihan mitä tahansa, koska ne hevoset vaativan läsnäoloa. Ei pelkästään sitä fyysistä läsnäoloa, vaan ne tarvitsevat ehdottomasti myös sen henkisen läsnäolon. Ne kaipaavat huomiota, kuten ihmisetkin.
Paljon on tullut itselleni kirjoitus ajatuksia, mutta joita en ole uskaltanut julkaista vaan ovat olleet luonnoksina. Mutta ehkä nekin tästä tulee julki pian.
En tiedä miten jatkuvasta ahdistuksesta pääsee eroon. Kun olen joidenkin ihmisten kanssa niin ahdistusta ei tunnu ainakaan niin voimakkaana. Kotona ollessani se tulee väistämättä heti.. Yritän ajatella kaikkea muuta. Mutta yritykseksi se jää.
Miltä ahdistukseni sitten tuntuu, kun olen yksin? Noh.. Ihan helvetilliseltä! Kun olen yksin niin se tuntuu ensin siltä, että sydän pysähtyy, sellainen jäätävä paino siellä sydämessä tai sellainen järkyttävä pala siellä. Josta se usein sitten vain lähtee pahenemaan ja tulee tunne, että se koko maailman happi loppuu sillä sekunnilla, vaikka kuinka hitosti yrittää sitä happea ottaa. Tai toinen tuntemus on joskus sellainen, että "hitto, en osaa hengittää!" ja pahimmillaan se on sitä että koko himputan keho vapisee tai saa sellaisia ihme sätkyjä.. Toisinaan pelkään aivan kaikkea.
Tuntuu, etten riitä. Minulta odotetaan todella paljon. Esimerkiksi, työelämässä odotetaan, että olen iloinen, tai en ainakaan näytä että on ihan paska olo, en hermostu helposti yms.
Työelämän ulkopuolella osittain nuo jo yllä mainitut asiat, mutta myös paljon enemmän..
Mutta todellisuudessa suutun ja hermostun hyvin helpolla.. Ehkä jopa liian helpolla! Ja sitten yritän niellä sen, mutta sitten suutun itselleni lisää ja kun olen yksin niin sitten se kaikki viha vaan tulee. Välillä on vaan niin paha olla, että on PAKKO hakata seinää tai tehdä jotain joka tuottaa enemmän tai vähemmän kipua. Hetken sitä olikin kun ei ollut aivan pakko sitä tehdä, mutta nyt se on vain taas tullut.
On niin syvältä mitä kaikkea tuntemuksia ja oloja ja kaikkea tulee. Ja sitten kuitenkin pakko hokea että: "HALOO, SENKIN TYPERYS ne on VAAN TUNTEMUKSIA!" Kuten kaikki sanookin jos mainitsen asiasta.
Ahdistaa myöskin se ajatus, että mitä sitten jos tämä olo ei mene ohi. Koska tätä on kuitenkin jo kestänyt reilut 3kk. En vaan voi sietää sitä kun suljen koti oven takanani ja riisun kengät yms, koska silloin se AINA iskee! Paitsi silloin jos joku tuttu on luonani. Koska silloin siedän sitä jotenkin, tai joidenkin kanssa yritän sen peittää. Tai silloinkaan minua ei ahdista niin paljon kun juon kotona jotain alkoholia, mutta silloinkin se vaatii aika paljon sitä juotavaa että tulee hyvä olo. Ja toisinaan jo pelkään olevani alkoholisti! Joka sitten taas saa mielikuvat sukulaisesta aina kännissä.
Toisinaan haluan kokeilla kaikkea, mikä nyt ei tutkitusti ole hyväksi ihmiselle, mutta toisaalta en edes tiedä miten niitä kaikkia juttuja saa tai mistä niitä saa. Ehkä ihan hvyä.
Niin vihaan itseäni, miltä näytän, kuulostan, miten käyttäydyn. Ja hyvin usein jossain yleisissä paikoissa vihaan itseäni ja sitä miten sitten joskus paniikki iskee ja KAIKKI näkee! Voisin vaan tukahduttaa itseni johonkin veden alle. En JAKSA yhtään näitä oloja, tiedän ja olen kuullut USEIN, että ne "olot tulee ja menee ja niin niiden kuuluu mennä" Mutta mitäs sitten kun ne olot tulee useammin kuin menee?
Odotan jo kuin kuuta nousevaa, että hoitajan kesäloma loppuu (vaikka on ihanaa, että on lomia), mutta tuntuu, että OIKEASTI tarvitsisin koko ajan jonkun apua. Kun en voi rasittaa kahta ystävääni, koska TIEDÄN olevani oikeasti välillä ihan ärsyttävän tyhmä rasite, koska mun on VAAN PAKKO puhua. Vaikka pidän mielelläni asioita itselläni, niin välillä mun on vaan pakko saada puhua oli se sitten ketä tahansa..
Joskus elämä tuntuu niin turhalta ja tyhmältä, epäreilulta, masentavalta ja ennen kaikkea helvetilliseltä!
Olo ei ole ollut pitkään aikaan hyvä, miltä edes tuntuu kun on hyvä olla? Onhan aina niitä pieniä hetkiä kun on hyvä olla, esim. kun olen tallilla ja etenkin Nellan kanssa hääräämässä kaikkea. Mutta kaikki on itselleni niin stressaavaa. Jos liikun jossain kaupungilla, niin toivon etten näkisi ketään tuttua, kun en halua selitellä kun kysytään `mitä kuuluu´ ja selitellä että joo ihan hyväähän tässä. Vaikka mieluummin sanon kun tuota kysytään että ihan hyvää, juurikin sen takia että en joutuisi selittelemään mitään.
Toisaalta stressaan jopa sitä, kun en ole viettänyt aikaa ystävän kanssa, mutta toisaalta se on oikeasti aivan omaa syytä. Kun teen paljon töitä ja käyn tallilla.
Toisaalta, jos pysähdyn ja en tee mitään.. Siitä ei seuraisi yhtään mitään hyvää.
Miten sitä ihminen niin jännittää kaikkea? Ja ajattelee omassa päässään niin paljon kaikkea, vähemmälläkin ehkä pärjäisi. Mutta kovasti tulee ajateltua mitä kaikkea en ole tehnyt vaikka pitäisi tai mitä EHKÄ pitäisi tehdä.
Kämppääkin tarvitsisi siivota, koiria ulkoiluttaa ja viettää niiden kanssa aikaa, töissä käydä..
Ja ome terveyskään ei ole ollut kovin hyvä, kun on kovasti kaikkia niveliä särkenyt.. Mutta kaipa niihinkin joku syy löytyy miksi kipuilee. Vai kuvittelenko kivun omassa päässänikin jo?
Mielialat menee yhtä vuoristorataa, minuutin välein lähes vaihtuu - ja se alkaa jo itseäni harmittamaan. Ja miten voikaan ihmistä väsyttää NIIN paljon koko ajan, jos joskus oikeasti viettäisi vain yöpukupäivää peiton alla ja vain välillä käydä koirien kanssa ulkona.
Mutta ehkä tämä tästä..
Mä kompuroin ja huojun mut en suostu kaatumaan
Mun kone huutaa vaan vaihdetta isompaa
Nyt laitan kaiken likoon
Mä hengästyn ja hikoon
Luovuttaa en eessä saa
Vaikka joskus väsyttää ja olo on niin pieni
En tiedä tiedä mikä odottaa ja mihi vie mun tieni
Sillon mietin tätä matkaa, en vaihtas päivääkää
Pakko tähtää kohti pilvii
Mä en tyydy vähempään
Sit mennään
Eeoo ee ee oo
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tuun toimeen pienelläkin jos vaan niin vaaditaan
Kaiken ylimääräsen mä pistän kiertoon hymyillen
Päämäärät selkeänä pidän pään kylmänä
Ja pelimerkit panostan taas siirtoon seuraavaan
Teen pätkätöitä alkuun sen verran et löytyy pinkkaa
Toteuttaa mun unelma ja tehä mitä diggaan
Nyt itseni maestro on ollu sen verran pitkä
Kuhan eteenpäin mennään ei oo kiire mihinkään
Eeoo ee ee oo
Aina mä pärjään
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Sinivalkoiset siivet sain selkään
Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Tää on maailman reuna ja kiitoradan pää
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Eeoo ee ee oo.
Tai ainakin toivon että pärjään.. Vaikka hyvin usein olen siellä kuilun reunalla ja vielä useammin olen kuilun pohjalla, josta en pääse kovinkaan nopeasti nousemaan. Pudotus tapahtuu hyvin nopeaan. Tuleeko joskus tasaista menoa? Koska mä olen niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen, ja ennen kaikkea väsynyt itseeni.
Voiko omat ajatukset ja tunteet tukahduttaa? Entä pelot? Tai ahdistuksen?
8. kesäkuuta 2017
Blogissani on nyt ollut pitkään hiljaista, koska jälleen on ollut omat voimani vähissä. Suoraan sanottuna vointini ei ole ollut millään tavalla hyvä. Mutta onneksi minulla on todella tärkeitä ihmisiä lähelläni tai tavoitettavissa, joiden avulla olen nyt taas tässä kirjoittamassa.. Haluaisin kyllä kertoa nyt paljon asioista, mutta on sellaisia asioita joita en voi sanoa.
Mutta taas tulee laulun sanoja jotka on koskettanut minua nyt viimeaikoina, joten haluan ne nyt tähän kirjoittaa. Mutta jos et pidä hengellisistä asioista niin voit suoraan skipata tämän postauksen.
Aika usein sellainen tunne että kaikki vain kivittävät minua. Siis ihan kaikki. Tai en tiedä, mutta siltä tuntuu. Ja tuo miten tuossa laulussa lauletaan; Helppo toiselle on kaivaa kuoppaa..
Vannon kautta kivun ja kaipauksen,
että vielä vastaan taistelen
vaikka olen niin uuvuksissa
etten uskalla silmiä sulkea
ja vannon kautta hiipuvan hiilloksen
että vielä tänään taivu en
vaikka olemkin melkein sammunut
liekkini loppuun polttanut
Hengitä minuun voimaa
viimeinen side silmillä
toivoa voin vain toivoa
hengitä minuun voimaa
kun kuljen kyljet verillä
ja voin vain rukoilla
Vannon kautta pimeän pelkojen
että vielä tän selätän pimeyden
vaikka en loista kirkkaammin
luulen, olen elossa kuitenkin
ja vannon kautta valon ja viisauden
Sinä minun ristini kantaen
puolestani annoit henkesi
siis en anna periksi
Hengitä minuun voimaa
viimeinen side silmillä
toivoa voin vain toivoa
hengitä minuun voimaa
kun kuljen kyljet verillä
ja voin vain rukoilla
Hengitä minuun
KLS. - Hengitä
Kaikki sankarit ovat kuolleet
tai muoviksi muuttuneet
jäänyt vain kadotettu sukupolvi
me itseltämme eksyneet
jotka saaneet ovat liikaa
ja liian nopeaan
ja joiden suurimmatkin unelmat
ovat unelmia vaan
Vielä täällä on meitä jotka uskomme
vieltä täällä on meitä jotka taistelemme
vielä täällä on meitä jotka laulamme
vielä täällä on meitä jotka väisty emme
Vaikka sankarit ovat kuolleet
ja haudoissaan kääntyneet
on tullut uuden ajan soturien aika
jotka toivon ovat löytäneet
ja niin väkivallan alta
nousee rakkauden valta
me voimme muuttaa maailmaa
siis nouskaa vastarintaan
Vielä täällä on meitä jotka uskomme
vieltä täällä on meitä jotka taistelemme
vielä täällä on meitä jotka laulamme
vielä täällä on meitä jotka väisty emme
ja me aiomme tehdä kaikkemme rakkauden eteen
ja me aiomme antaa kaikkemme hyvyyteen
KLS: -Vielä täällä on meitä
Tänään on sellainen päivä, jota en tahdo koskaan takaisin
tänään on sellainen päivä, että kaikki ei ookkaan paremmin
Tänään on sellainen päivä, että itkisin jos jaksaisin
Tänään on sellainen päivä, että olisin kuollut mieluummin
Ei se minua saa, ei taipumaan
olen hiljaa mutta hiljaisuus huutaa
Ei se minua saa, ei taipumaan
Olen hiljaa mutta hiljaisuus huutaa kunniaa
Tänään on sellainen päivä, että kaikki lasini rikkoisin
Tänään on sellainen päivä, että sillat hukkuvat liekkeihin
Tänään on sellainen päivä, että värit kuihtuvat varjoihin
Tänään on sellainen päivä, että pelkään itseänikin
Ei se minua saa, ei taipumaan
olen hiljaa mutta hiljaisuus huutaa
Ei se minua saa, ei taipumaan
Olen hiljaa mutta hiljaisuus huutaa kunniaa
Ei se minua saa
KLS. - Hiljaisuus huutaa
Eräs pappi miettisi, että onko tämän tyylinen musiikki "oikeanlaista" uskoville. Ja aloin itsekin sitä miettimään.. Mutta olen sitä mieltä, että on. Jokaiseen makuun on hyvä olla tarjolla omanlaista musiikkia. Itsellenki kelpaa hyvin tämän tyyliset, mutta myös "perinteiset" hengelliset laulut. Mutta minusta tärkeintä on sen sanoma.
Mutta tosissaan nämä laulun sanat kuvaavat pidemmältäkin ajalta omia tuntemuksia.