21. lokakuuta 2013

Ei elämää voi käsikirjoittaa

On jäänyt tämä postailu tosiaan vähän vähemmälle.. On ollut aika paljon masennusta enkä ole sen takia jaksanut kirjoittaa.


Viikonloppuna oli tyttöleirillä isosena.. Yleensä leirit on ihania ja kun sieltä palaa kotiin on hyvä olo. Mutta nyt ei ollut.. Olen miettinyt, että joudunko lopettamaan isos hommatkin pelkästään kiusaajien takia? Vaikka toisaalta, olen leireillä niitä lapsia varten. Nooh, aika näyttää.

Sen lupaan, että seuraava postaus on erikoinen! Siitä en kerro vielä mitään, näette kun se on valmis.

13. lokakuuta 2013

Oloa ja eloa

Minun piti jo aikaisemmin kirjoittaa tämä postaus, mutta minun on pakko sanoa, että en ole yksinkertaisesti vain jaksanut..

Mutta palatakseni viime viikonloppuun... :D Se oli todella ihana! Kävin Heidin kanssa kävelemässä ja Sissi tietty mukana. Ja meitä rupesi taas vähän viirottamaan ja "sukellettiin" lehti kasaan! :D Lenkin lopuksi olimme aivan märkiä kun alkoi satamaan. :D Se ei haitannut menoa!

Sitten olin Jaanan ja Reiskan tykönä. Siellä oli oikein mukavaa, naurettiin ja pidettiin hauskaa.

Viikko työharjoittelussa oli ja meni ja eilen menin Jaanan kanssa shoppailemaan tähän suuren suureen keskustaan ja sainkin ihanan lävistyksen korvaani, joka sattuu aika kivasti.. Ja sitten näin taas Heidiä ja saimme nauraa Sissille. :D










10. lokakuuta 2013

Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen

Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kipua Mä oon seilannu merten toisel puolel mitä tulee vihaan nähny miten toinen kuolee nähny syövän elämää syövän nähny väkivaltaa ja miehen naista lyövän mä oon istunu vieres ja tuntenu sen paskan sun katseesta näkee et sä oot kulkenu sen matkan lähen kaksseiskan niinku Winehouse eikä musta jää jäljelle ku tuhkaa ja kaipaus sano mitä varot, varo mitä sanot jos sanot mitä sattuu, se sattuu mitä sanot enkä purkaa näit enää ikin kellekkään vaik mun on melkein mahdoton hengittää olla selvinpäin, varsinkin näin nuorena sun päätös on onks se taivas vai tuonela mut tiedän et se tulee vastaan vielä ja kaikki jotka lähtee tulee vastaan siellä Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kipua mua pelottaa, ja haluun parkuu oon elossa, mut haluun juosta karkuun mun sielua, vaik mä kunnioitan omaani katon omil silmil enkä raamatun tai koraanin elää omien sääntöjen mukaan mun ja mun uskonnon väliin ei tuu kukaan se on aitoo ainaki mun pään sisäl sä kuljet vuosii laput silmil ni sä et nää mitään miten maailma sortuu sun jalkojen alta kumpa tää fucking painajainen ois vaan unta ei mun kaa olis enää kylmä ikinä ja sulla on niin pitkä aika elää ku toi kello tikittää kaikki loppuu aikanaan mä pidän kii siit et teen kaikkee muut ku pysyn paikallaan ja et voin täst ehkä joskus jollekkin kertoo tää on kuoleman pelkoo (hell no) Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kaikki loppuu aikanaan eii ainakaan tää ei ainakaan tää kipua kaikki loppuu aikanaan ei kuolemakaan pidä mua paikallaan kaikki loppuu aikanaan eii ainakaan tää ei ainakaan tää kipua kaikki loppuu aikanaan ei kuolemakaan pidä mua paikallaan Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan 2X kipua


Olossani ei ole siis tuossa ylempänä olevien sanojen mukaan hyvä.. Olo on tosi surkea! Vaikka työharjoittelussa on kivaa ja sitä rataa, mut silti mun olo on vaan tosi surkee.. Välillä iltaisin vaan itken kun on niin paha olla. Mut kai tää tästä vielä helpottaa. Viikonloppuna kirjoitan teille hieman iloisempaa postausta koskien viime viikonloppuun! ;)


5. lokakuuta 2013

Maailmassa pienelläkin asialla voi olla suuri merkitys toiselle!

Olen tässä huomannut, kun olen käynyt Sissin kanssa sairaalassa ja vanhusten kodissa, niin ne ihmiset ilahtuvat ja piristyvät jo silmissä!
Sama eilen markkinoilla, siellä oli yksi poika joka istui rattaissa ja huusi "koila". Hän oli todella suloinen. Minä olin jo vanhempieni kanssa kävellyt nurkan taakse ja sitten tämä pikku poika tuli surulliseksi, joten minä käännyin Sissin kanssa ja menin tämän lapsen luokse koirani kanssa.
Tämän pienille suloisille lapsen kasvoille levisi valloittava hymy ja ihastuttava nauru. Se lämmittää meidän molempien mieltä!
Jollekin se saattaa olla vain tyyliin; "ai, tuossa menee koira, entä sitten" Mutta joillekin se voi olla se yksikin PIENI asia joka piristää jotakin toista ihmistä.

Samaisena päivänä, odottelin siinä markkina humun keskellä, että vanhempani käyvät eräässä ruokakaupassa ja sitten luokseni tuli vaatekojujen keskeltä eräs iäkkäämpi rouva, joka tuli silittelemään Sissiä ja ihastelemaan sitä. Samalla hän kertoi hänen kuolleesta koirasta ja kertoi todella paljon kaikkea. Minä kuuntelin, minä oikeasti kuuntelin! En ollut, että huithait, mitähän tuo taas selittää. Vaan olin OIKEASTI kiinnostunut siitä mitä hän kertoo! Vaikka en tuntenut häntä, mutta silti, hän saattaa olla yksinäinen tai jotakin muuta vastaavaa ja hänen mielestään se saattoi olla todella mukavaa kun sai puhua jollekin!

Maailmassa on niin paljon kaikkea pahaa, että oikein sydämeeni sattuu, myös sen takia mitä minulle on tapahtunut mutta myös siksi kun olen nähnyt mihin tämä elämä on menossa. Eikö olisi oikein, jos meistä jokainen yrittäisi elää kunnolla ja vaikka ilahduttaa ihan vaikka tuntematonta yksinäisen tai surullisen näköistä ohikulkijaa? Vaikka pelkästään hymyilemällä, tai sanomalla ystävällisellä äänellä; "Hei, mitä kuuluu?" Tai vaikka antaisit suklaalevyn jollekin ihmiselle.
Uskallan väittää että monet ihmiset ilahtuvat siitä kun edes JOKU huomioi hänet. Minä ainakin ilahtuisin jos minun kohdallani kävisi niin, tai saisin joltakin postia positiivisessa mielessä.

Miettikäähän ihmiset sitä!

1. lokakuuta 2013

Auta mua, auta mua! Mä en selviäkään elämästä!

Joskus mulla on vaan tosi paha olla. Tai no, jos totta puhutaan niin todella usein. Voisin vain mennä ulos ja huutaa; "Auta mua, auta mua!"
Monet ehkä kuvittelee, että mä vedän kokoajan jotain ihme feikkiä näistä mun olotiloista ja siitä miksi en vain jaksa. Mutta se ei ole totta! En valehtele, miksi valehtelisin?
Joo, yritän pitää "naamaria" naamalla, jotta en vain purskahtaisi itkuun. Mun elämä ei oo ollut helppoa eikä tuskin tule sitä koskaan olemaan.

Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, rikkinäiseksi ja sisältäni löytyy paljon ikävää. En ole mikään ihmeen superhyper ihminen, joka jaksaa aina näyttää että on kaikki hyvin ja koskaan ei ole tapahtunut mitään.

Oikeastaan jokapäiväinen toiminta vaatii multa todella paljon. Pelkään monia asioita jotka saattaa toisille olla ihan normaaleja. Mutta miten luottaa ihmisiin jos se taito on hävinnyt?
Onneksi mulla on muutamia ihmisiä mun ympärillä, jotka pitää mut tavallaan pystyssä. En tiedä jaksaisinko elämää ilman heitä. Tosin sitten pelkään jatkuvasti että menetän heidät..