10. lokakuuta 2013

Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen

Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kipua Mä oon seilannu merten toisel puolel mitä tulee vihaan nähny miten toinen kuolee nähny syövän elämää syövän nähny väkivaltaa ja miehen naista lyövän mä oon istunu vieres ja tuntenu sen paskan sun katseesta näkee et sä oot kulkenu sen matkan lähen kaksseiskan niinku Winehouse eikä musta jää jäljelle ku tuhkaa ja kaipaus sano mitä varot, varo mitä sanot jos sanot mitä sattuu, se sattuu mitä sanot enkä purkaa näit enää ikin kellekkään vaik mun on melkein mahdoton hengittää olla selvinpäin, varsinkin näin nuorena sun päätös on onks se taivas vai tuonela mut tiedän et se tulee vastaan vielä ja kaikki jotka lähtee tulee vastaan siellä Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kipua mua pelottaa, ja haluun parkuu oon elossa, mut haluun juosta karkuun mun sielua, vaik mä kunnioitan omaani katon omil silmil enkä raamatun tai koraanin elää omien sääntöjen mukaan mun ja mun uskonnon väliin ei tuu kukaan se on aitoo ainaki mun pään sisäl sä kuljet vuosii laput silmil ni sä et nää mitään miten maailma sortuu sun jalkojen alta kumpa tää fucking painajainen ois vaan unta ei mun kaa olis enää kylmä ikinä ja sulla on niin pitkä aika elää ku toi kello tikittää kaikki loppuu aikanaan mä pidän kii siit et teen kaikkee muut ku pysyn paikallaan ja et voin täst ehkä joskus jollekkin kertoo tää on kuoleman pelkoo (hell no) Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan kaikki loppuu aikanaan eii ainakaan tää ei ainakaan tää kipua kaikki loppuu aikanaan ei kuolemakaan pidä mua paikallaan kaikki loppuu aikanaan eii ainakaan tää ei ainakaan tää kipua kaikki loppuu aikanaan ei kuolemakaan pidä mua paikallaan Pelkää en siedän sitä tiedän sen mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen tahdon sinut vällyihini nukkumaan ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan 2X kipua


Olossani ei ole siis tuossa ylempänä olevien sanojen mukaan hyvä.. Olo on tosi surkea! Vaikka työharjoittelussa on kivaa ja sitä rataa, mut silti mun olo on vaan tosi surkee.. Välillä iltaisin vaan itken kun on niin paha olla. Mut kai tää tästä vielä helpottaa. Viikonloppuna kirjoitan teille hieman iloisempaa postausta koskien viime viikonloppuun! ;)


5. lokakuuta 2013

Maailmassa pienelläkin asialla voi olla suuri merkitys toiselle!

Olen tässä huomannut, kun olen käynyt Sissin kanssa sairaalassa ja vanhusten kodissa, niin ne ihmiset ilahtuvat ja piristyvät jo silmissä!
Sama eilen markkinoilla, siellä oli yksi poika joka istui rattaissa ja huusi "koila". Hän oli todella suloinen. Minä olin jo vanhempieni kanssa kävellyt nurkan taakse ja sitten tämä pikku poika tuli surulliseksi, joten minä käännyin Sissin kanssa ja menin tämän lapsen luokse koirani kanssa.
Tämän pienille suloisille lapsen kasvoille levisi valloittava hymy ja ihastuttava nauru. Se lämmittää meidän molempien mieltä!
Jollekin se saattaa olla vain tyyliin; "ai, tuossa menee koira, entä sitten" Mutta joillekin se voi olla se yksikin PIENI asia joka piristää jotakin toista ihmistä.

Samaisena päivänä, odottelin siinä markkina humun keskellä, että vanhempani käyvät eräässä ruokakaupassa ja sitten luokseni tuli vaatekojujen keskeltä eräs iäkkäämpi rouva, joka tuli silittelemään Sissiä ja ihastelemaan sitä. Samalla hän kertoi hänen kuolleesta koirasta ja kertoi todella paljon kaikkea. Minä kuuntelin, minä oikeasti kuuntelin! En ollut, että huithait, mitähän tuo taas selittää. Vaan olin OIKEASTI kiinnostunut siitä mitä hän kertoo! Vaikka en tuntenut häntä, mutta silti, hän saattaa olla yksinäinen tai jotakin muuta vastaavaa ja hänen mielestään se saattoi olla todella mukavaa kun sai puhua jollekin!

Maailmassa on niin paljon kaikkea pahaa, että oikein sydämeeni sattuu, myös sen takia mitä minulle on tapahtunut mutta myös siksi kun olen nähnyt mihin tämä elämä on menossa. Eikö olisi oikein, jos meistä jokainen yrittäisi elää kunnolla ja vaikka ilahduttaa ihan vaikka tuntematonta yksinäisen tai surullisen näköistä ohikulkijaa? Vaikka pelkästään hymyilemällä, tai sanomalla ystävällisellä äänellä; "Hei, mitä kuuluu?" Tai vaikka antaisit suklaalevyn jollekin ihmiselle.
Uskallan väittää että monet ihmiset ilahtuvat siitä kun edes JOKU huomioi hänet. Minä ainakin ilahtuisin jos minun kohdallani kävisi niin, tai saisin joltakin postia positiivisessa mielessä.

Miettikäähän ihmiset sitä!

1. lokakuuta 2013

Auta mua, auta mua! Mä en selviäkään elämästä!

Joskus mulla on vaan tosi paha olla. Tai no, jos totta puhutaan niin todella usein. Voisin vain mennä ulos ja huutaa; "Auta mua, auta mua!"
Monet ehkä kuvittelee, että mä vedän kokoajan jotain ihme feikkiä näistä mun olotiloista ja siitä miksi en vain jaksa. Mutta se ei ole totta! En valehtele, miksi valehtelisin?
Joo, yritän pitää "naamaria" naamalla, jotta en vain purskahtaisi itkuun. Mun elämä ei oo ollut helppoa eikä tuskin tule sitä koskaan olemaan.

Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, rikkinäiseksi ja sisältäni löytyy paljon ikävää. En ole mikään ihmeen superhyper ihminen, joka jaksaa aina näyttää että on kaikki hyvin ja koskaan ei ole tapahtunut mitään.

Oikeastaan jokapäiväinen toiminta vaatii multa todella paljon. Pelkään monia asioita jotka saattaa toisille olla ihan normaaleja. Mutta miten luottaa ihmisiin jos se taito on hävinnyt?
Onneksi mulla on muutamia ihmisiä mun ympärillä, jotka pitää mut tavallaan pystyssä. En tiedä jaksaisinko elämää ilman heitä. Tosin sitten pelkään jatkuvasti että menetän heidät..


22. syyskuuta 2013

My day

Tänään pääsin eroon hetkeksi ainakin huonosta olotilasta johtuen tuohon asuntola elämään.

Mutta siis tänään menimme vanhempieni ja Sissin kanssa sairaalaan katsomaan meidän mummia. Tuli siinä samalla sitten ilahdutetuksi muutamia muitakin iäkkäämpiä ihmisiä sekä useampia hoitajia. Sissi aluksi vähän pelkäsi, mutta rentoutui siitä sitten pikkuhiljaa. Hienostihan tuo neiti käveli itse sairaalan liukkaalla lattialla ja meni hissiin. Hississä tosin tämä vilkuili äitiäni, että eikö hän ottaisi syliin kun hän tahtoo katsoa peilistä että onko kaikki karvat ojennuksessa. Hauska tuo koira. :D Hoitajat olivat iloisia siitä, että Sissi kävi siellä piristämässä heitä. Ajattelin, että menisin ensiviikonloppunakin ehkä Sissin kanssa siellä käymään. On mukavaa kun saa olla jollekin avuksi. Siis sillä tavalla että saa ilahdutettua toisia ihmisiä, jotka eivät enää välttämättä pääse sieltä koskaan enää pois...

Kotiin tultuani sitten sairaalasta minä vaihdoin nopsaan vaatteet ratsastuskamoihin ja sitten suuntasinkin jo tallille päin. Matkalla sinne vastaani ajoi moooooonta poliisi autoa ja moottoripyörää. Mutta menomatka sinne sujui hyvin.

Tallilla sitten, hain Muiston tarhasta ja tämän omistaja otti Allu-varsan (tai no varsa.. onhan se jo kolmevuotias) siinä sitten sain ensimmäistä kertaa elämässäni laittaa hevoselle naruriimun. Hetken minun piti miettiä että miten päin ja miten kiinnitän, mutta se olikin tosi helppoa! Annoin sitten tuon hevosien omistajan mennä edeltä, sillä hän laittoi Allun sitten koppiinsa pihattoon, sillä tämä on mestari tulemaan tarhasta ulos. Minä tulin perässä ja laitoin Muiston kiinni ja aloitin aivan ensimmäiseksi sen otsa harjan puhdistuksen. Se oli aivan täynnä takiaisia, mutta sain ne tosi hyvin pois eikä sinne jäänyt niitä lainkaan. Harjailin ja puunasin Muistoa ja kaviot puhdistin. Tämä tamma on niin ihana ja kiltti hoitaa, että.. <3
Satuloituani talutin Muiston pihalle jossa sitten vielä kiristin satulavyön omistajan avustuksella ja sitten pomppasin selkään.

Käveltiin aluksi ihan ripeää käyntiä ja hetken kuluttua sitten nostinkin ravin ja ravasimme tosi pienen matkan, sillä pienen matkan päässä olikin jo autotie. (hiekkatie, ei sellainen että autoja kaahailisi siinä ihan tolkuttomasti) Ripeässä käynnissä käveltiin hetken siinä tien viertä kunnes tein u-käännöksen ja palasimme samaa tietä ravissa. Muisto hieman pelästyi yhdessä kohtaa kun metsässä suhisi tuuli. Mutta sitten käännyttiin sellaiselle pikkutielle jossa ravasimme ekaksi ihan rauhassa, kunnes näkyvyys oli tarpeeksi hyvä laukkaamiselle. Se oli tosi ihanaa! Tosin Muisto vähän innostui liikaakin ja kiihdytti laukka-askeleitaan ja siinä meinasin heilahtaa selästä pois, mutta onneksi sain itseni nopeasti tasapainoon. Teimme siinäkin u-käännöksen ja laukattiin takaisin päin. Koti tietä kulkiessamme minulla olikin se suurin työ saada Muisto kävelemään eikä ravaamaan. Tämä kun olisi halunnut vain juosta. :D Mutta kyllä hän on ihana polle.

Tallilla sitten purkasin varusteet pois ja harjasin. Taputtelin palkkioksi tammaa, sillä tälläkertaa ei ollut herkkuja. Sillä aikaa omistaja puki tammalle loimen, sillä Muistolle oli tullut hieman lämmin ja oli hieman hiestä märkä. Tosin, niin olin minäkin! Lopuksi sitten vein Muiston takaisin tarhaan ja jäimme katsomaan kun Muisto ja tämän Allu varsa jäivät siihen möllöttämään. Allu alkoi heti hinkata itseään puita vasten ja sitten piti hieman sitä äitiäkin kiusata.

Päivä oli siis tosi mukava! Joku kerta saatte vielä kuviakin, sillä en ole ensimmäisillä kerroilla viitsinyt pyytää ketään kuvaamaan, sillä ensin tahdon tutustua rauhassa tähän hevoseen. Mutta päivä oli hauska! Tälläisiä päiviä kun vain olisi lisää! <3

Huomenna taas paluu arkeen ja sen tuomiin kurjiin asioihin.. Ja nyt minun tarvitsisi vielä mennä Sissin kanssa pyörälenkille kun sillä on liikaa energiaa..

Eilenkin oli muuten kiva päivä! Sain nähdä pitkästä aikaa Heidin. Kävimme keskustassa ja sitten menimme vähän muualle sekoilemaan. Ja voipojat sitä Sissin lapsen energiaa.. Se sai meidät nauramaan todella paljon! Mitä elämä olisikaan ilman tuollaista ihanaa karvaista ilahduttajaa! Ihmettelen kun tuon rotumääritelmässä sanotaan että rotu on haukkuherkkä, mutta mielestäni Sissi ei kyllä ole sellainen. Vaikka se onkin hieman herkkä ja pelkää kovia ääniä, mutta ei se kovinkaan paljoa hauku. Innostuessaan se tietenkin komentaa, mutta sehän on ihan normaalia tuollaiselle kakaralle <3

15. syyskuuta 2013

Ihanuus

Tänään siis olin ratsastamassa!
Ja voi pojat, kun se tamma on ihana - siis sen ihanampaa suomenhevosta ei varmaan ole olemassakaan! Muisto- niminen hevonen. Tämä on siis niin kiltti kuin vain voi olla! Sellainen ihanan rento, mutta ratsastaessa sitä ei tarvitse potkia liikkelle, kun sitä vauhtia löytyy muutenkin! :)

Tämä kerta olikin vain sellainen tutustumiskerta, että en viitsinyt tamman kanssa paiskia heti ensitöiksi kauheasti töitä, joten mentiin maastoilemaan. Tai no, lähinnä Muisto tutustutti minut siihen paikkaan kun käveltiin ristiin ja rastiin siinä hiekkapohjaisella tiellä. Vähän ravattiinkin, mutta en paljoa uskaltanut siinä tiellä antaa mennä kovempaa, kun ei nähnyt että tuleeko takaa tai edestä autoja, vaikka se tien pätkä oli aika hiljainen. Useasti kuuluu valitettavan, että kun hevosta ei saa millään liikkeelle, niin minä voin tälläkertaa sanoa, että siinä ei ole mitään ongelmaa, vaan enneminkin siinä, että saat sen hevosen pysähtymään! Siinä oli meikäläisellä hetken tekemistä, että Muisto pysähtyi. Mutta sain kuin sainkin sen pyssäämään.
Muiston 3-vuotias varsa oli aika komea näky (tai pitäisikö sanoa kaunis näky, sillä sehän on myöskin tamma. :)) Mutta kyllä tuo Muistokin on ihan älyttömän suloinen.

Satulaan pääsy oli taas vähän hakusessa, mutta kiipesin sinne, enkä edes tullut samantien takamuksilleni. :D Mutta joo.. Ajattelin meneväni uudelleenkin tämän kanssa ratsastamaan, sillä se oli todella mukava suokki. Viimeksi kun ratsastin suokilla, niin se oli jotain niin kamalaa, mutta eipäs tällä hevosella! <3 Oon aika ihastunut tuohon tammaan! <3 <3