Olo ei ole ollut pitkään aikaan hyvä, miltä edes tuntuu kun on hyvä olla? Onhan aina niitä pieniä hetkiä kun on hyvä olla, esim. kun olen tallilla ja etenkin Nellan kanssa hääräämässä kaikkea. Mutta kaikki on itselleni niin stressaavaa. Jos liikun jossain kaupungilla, niin toivon etten näkisi ketään tuttua, kun en halua selitellä kun kysytään `mitä kuuluu´ ja selitellä että joo ihan hyväähän tässä. Vaikka mieluummin sanon kun tuota kysytään että ihan hyvää, juurikin sen takia että en joutuisi selittelemään mitään.
Toisaalta stressaan jopa sitä, kun en ole viettänyt aikaa ystävän kanssa, mutta toisaalta se on oikeasti aivan omaa syytä. Kun teen paljon töitä ja käyn tallilla.
Toisaalta, jos pysähdyn ja en tee mitään.. Siitä ei seuraisi yhtään mitään hyvää.
Miten sitä ihminen niin jännittää kaikkea? Ja ajattelee omassa päässään niin paljon kaikkea, vähemmälläkin ehkä pärjäisi. Mutta kovasti tulee ajateltua mitä kaikkea en ole tehnyt vaikka pitäisi tai mitä EHKÄ pitäisi tehdä.
Kämppääkin tarvitsisi siivota, koiria ulkoiluttaa ja viettää niiden kanssa aikaa, töissä käydä..
Ja ome terveyskään ei ole ollut kovin hyvä, kun on kovasti kaikkia niveliä särkenyt.. Mutta kaipa niihinkin joku syy löytyy miksi kipuilee. Vai kuvittelenko kivun omassa päässänikin jo?
Mielialat menee yhtä vuoristorataa, minuutin välein lähes vaihtuu - ja se alkaa jo itseäni harmittamaan. Ja miten voikaan ihmistä väsyttää NIIN paljon koko ajan, jos joskus oikeasti viettäisi vain yöpukupäivää peiton alla ja vain välillä käydä koirien kanssa ulkona.
Mutta ehkä tämä tästä..
Mä kompuroin ja huojun mut en suostu kaatumaan
Mun kone huutaa vaan vaihdetta isompaa
Nyt laitan kaiken likoon
Mä hengästyn ja hikoon
Luovuttaa en eessä saa
Vaikka joskus väsyttää ja olo on niin pieni
En tiedä tiedä mikä odottaa ja mihi vie mun tieni
Sillon mietin tätä matkaa, en vaihtas päivääkää
Pakko tähtää kohti pilvii
Mä en tyydy vähempään
Sit mennään
Eeoo ee ee oo
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tuun toimeen pienelläkin jos vaan niin vaaditaan
Kaiken ylimääräsen mä pistän kiertoon hymyillen
Päämäärät selkeänä pidän pään kylmänä
Ja pelimerkit panostan taas siirtoon seuraavaan
Teen pätkätöitä alkuun sen verran et löytyy pinkkaa
Toteuttaa mun unelma ja tehä mitä diggaan
Nyt itseni maestro on ollu sen verran pitkä
Kuhan eteenpäin mennään ei oo kiire mihinkään
Eeoo ee ee oo
Aina mä pärjään
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Sinivalkoiset siivet sain selkään
Kohti ääretöntä ja sen yli kun mä meen
Epäonnistumisia en pelkää
Nousen tuhkasta voittoon niin kuin feenikslintu
Tää on maailman reuna ja kiitoradan pää
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Tää on kiitoradan pää ja tää maailman reuna
Tästä matka alkaa mä jatkan rajan taa
Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus
Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa
Eeoo ee ee oo.
Tai ainakin toivon että pärjään.. Vaikka hyvin usein olen siellä kuilun reunalla ja vielä useammin olen kuilun pohjalla, josta en pääse kovinkaan nopeasti nousemaan. Pudotus tapahtuu hyvin nopeaan. Tuleeko joskus tasaista menoa? Koska mä olen niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen, ja ennen kaikkea väsynyt itseeni.
Voiko omat ajatukset ja tunteet tukahduttaa? Entä pelot? Tai ahdistuksen?


