"Hei, Liisa-täti, nyt tää meidän kaheli emänt pisti mulle TAAS tän rapisevan puvun mun ylle ja uhkas et joudun huomennakin tän kans tallille, että saan juosta vapaana niinku villis lännes konsanas ja et saan möyritä jokases kuralammikos ja ehkä vähän lantalaski. Mut ko tiäks? Se on nii HIRRRRRRMU kivaa puuhaa! Mut Toi kahel emänt mittä semsest ymmär.. Outo kaks jalkane! Kovast hää yrittä munt juksat, mut mnää menekkä halppaha! Mnää olenki aikast fiksu ja erittä filmaattine kaver, vaiks toi emänt munt valla pöllöks kutsuuki. Mut auttasiks vähä, ettei munt tartte tämmöst pittä yl? Ja vaiks toi VÄHÄN vinksahtanu emänt sanos et jos pirän tätä pukua pääl ni säästyisin pesult ja puunaukselt ettei mnuun tarttis virutta kamalas kaakel kopis ja käärit filttihi et kuivaisin. Mut sit tää emänt sanos kans et snää lupautusis tul meirän reviiril käymähä, niinko me koirat pruukata sanno. Mee nii ilahrutti kovaste tiarost, vaik me toivoteta kuulemma liia kovaäänisest ja pitkäkestosest tervetuloa puheet, eikä se millä oikke tahro lakat. Mut me olla vaa nii ilossi siit et joku tulee ja rapsutta tai vaik kehu vaa meit, ku toi kahel ei semmost tee oikke koska, tai ainaka nii pali ku me tartettais."
" Nii ja ol meil muutakki asiaa.. Kuuleppa Heidi-täti, tää on sul.. Me ollaan täs vähän fundeerattu ton äippäni kans - siis tää Sissi, ei toi kaksjalakane ol ko kahel emänt, vaiks kyl snääki vähä kaheliks tulet välil meijä emäntän kans..
Että, tahroisiks sää ol meijän kummitäti? Snää kuulemma tiäräs mitä se tarkotta. Mut me oltais heleppoi kummilapsi, ei me mittä lahjoi tartet. Mut jos snää ny välil lähtisis meirän kans lenkil ja vähä leikkimähä ja noh.. Ei me mittä kauhian paljo mittä pyyret, mut et rapsutuksekki on niin mukavi ja me niin kauhian paljo siit piretä. Ja kun toi meirä emänt ei nii hirviäste meit rahnut, ku vaa joskus. Me kun tahrottas et kokoajan joku rahnutta ja pitää hyvänäs. Siit me vaa piretä.
Mut seki me viel sanota, ettei snuu pakko ol suostu kummitädiks, kyl me se ymmärretä - kyl me vaa nii fiksui olla - eikä me siit nii pahastuta. Oles sää kumminki meiti paras kaver!
Ku sää es ol oikke ihan varmaste koskaa nähny kui pali me ilostutaa ku me nährä snuu!"
Mut ei meil oikke mittä muut asiaa ol viel kauhiaste fundeerattu, paitsi et kohta me päästään tallille juoksee!
Jo pidemmän aikaa on ollut aika kehnoja fiiliksiä - jälleen.. Tuntuu, että sanon mitä vain niin se otetaan negatiivisesti. Vaikka ajattelen sillä vain hyvää. Onko teillä koskaan sellaista tunnetta kun sanotte vaikka aamulla hyvää huomenta niin se jo satuttaa toista? Mulla on juuri tuollaisia tuntemuksia. Myönnän kyllä olevani todella väsynyt ja uni ei siihen auta. Haluaisin tehdä jotain, tai olla kaverin kanssa, mutta en jaksa. Mutta toisaalta tuntuu etten halua olla kenenkään kanssa, sillä satutan häntä jo olemalla läsnä... Koulussa yritän olla neiti iloisuus, mutta kaikkihan sen jo koulussa tietävät että pinnani on kireällä ja tiuskaisen helpolla.. On paljon koulutehtäviä ja yllättävää että jopa kaksi rästikoetta.. Ääh.. No mutta olenpahan saanut ruotsin suoritettua. Onneksi! Tuntuu myös kuin en riitä mihinkään. AINA pitäisi olla parempi ja AINA pitäisi yrittää enemmän! Kun MIKÄÄN EI RIITÄ. Yritän tosissani, mutta en jaksaisi yrittää, enkä haluaisi yrittää. Jos voisin niin juoksisin koko maailmaa pakoon!
Jollekin annetaan pikkulusikalla ja toiselle isolla kauhalla... "Mitä sulle kuuluu? Onko kaikki ok?" Pieniä arjen juttuja, mutta tässä ajateltavaa joka iikalle... Tiesitkö, että ihmiset, jotka ovat vahvimpia, ovat tavallisesti kaikkein herkimpiä? Tiesitkö, että ihmiset, jotka ilmaisevat suurta ystävällisyyttä, joutuvat usein kokemaan huonoa kohtelua toisten taholta? Tiesitkö, että he, jotka huolehtivat toisista kaiken aikaa, ovat niitä, jotka itse tarvitsisivat huolenpitoa eniten? Tiesitkö, että kolme vaikeinta sanaparia ovat: rakastan sinua, olen pahoillani ja auta minua? Joskus, kun ihminen näyttää päällepäin onnelliselta, sinun täytyy katsoa hänen hymynsä taakse ja nähdä, miten paljon tuskaa onkaan hänen sisimmässään.
Cheek - Keinu
Hän, joka keinussa jumalten keinuu
Välillä taivaan ja helvetin heiluu
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän, joka selässä ristinsä kantaa
Kohtalon haltuun itsensä antaa
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän on hiphop jumalan poika, iskuja viskoon kun salamoita
Voi kuka vaan koettaa, heille häviötä luvata voidaan
Ei koskaan kohtaloaan valinnut otti hiljaa paikkansa vastaan
Valtaistuimeensa lapsena kahlinnut isä antoi aikansa kasvaa
Hän tunsi sen vahvana sisällään, mitä saanut oli lahjana isältään
Se samalla ikuisen kirouksen sisältää
Tuleva kuolemaan suruun ja ikävään
Tiensä on oleva lukittu, hänen tiensä on oleva tutkittu
Siitä on kuhistu, jupistu ja mutistu, mut ennen kun saaga on valmis hän ei luhistu
Häntä on kivitetty rehtorin nähden
Nimitelty lennoksi tähden
Hän on nähnyt omien kääntyvän, sillalla katsellut jokien jäätyvän
Silti uskoo valon voittavan vielä, vaikka tietää pimeyden koittavan mukanaan suun
soittaja viedä
Hän, joka keinussa jumalten keinuu
Välillä taivaan ja helvetin heiluu
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän, joka selässä ristinsä kantaa
Kohtalon haltuun itsensä antaa
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän ei koskaan välittänyt siitä, että vastaan tuulee, nyt hän puhuu siellä missä
kansa kuulee
Hänet on ajettu liikkumaan pimeän tullen, hänen ei tarvitse kertoa nimeään sulle
Legendat kulkee hänen teoistaan, näiltä kentiltä ei löydy hänen veroistaan
Tutkijat kirjottaa hänen keloistaan, lehdet kirjottaa hänen kelloistaan
Seuraajat peloissaan pelkäävät loppua, he aistivan hänen kulkevan ansaan
Siihen hän on jo kerennyt tottua, hän tietää mitä unelmat maksaa
Mutta hän jaksaa kruununsa kantaa, eikä sitä koskaan pois kuulukaan antaa
Vaikka hänen saarnansa suututtaa lampaat, ilman häntä olis puuduttavampaa
Eteensä on levitetty punasia mattoi, mutta aasilla hän ei raidaa
Hänen eteensä on levitetty tuhansia akkoi, mut aasia hän ei suostu painaa
Hänen on väitetty käyttävän Saatanan voimaa, illuminatia seinille maalata voidaan
Mut juorut ei riitä kaatamaan poikaa, hän hiphopin parantaa noin vaan
Aika on kulunut humahtaen ja itse en ole jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Mutta nyt vähän kertaan kesän tapahtumia.
Kesäkuussa alkoi kesätyöt Salmenkartanolla, jossa olin ollut myöskin aikaisemmin harjoittelussa.
Välillä kävin ratsastamassa Nellalla, omistajansa kesätorpalla. Maastoilua, kerran onnistuttiin olemaan maastossa "hyvään" aikaan. Lähtiessämme oli ihan suht jees ilma. Mutta jo ennen puoltaväliä taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista. Me ei siltikään "pientä" sadetta pelästytty, vaan jatkettiin suunniteltu reitti loppuun asti. Nella on siitä hyvä, että se ei kavahda juurikaan mitään. Sade kelpasi sillekin ihan hyvin.
En käynyt montaa kertaa kesän aikana Nellaa moikkaamassa, sillä olin töissä ja matka oli suhteellisen pitkä.
Lähes koko kesä menikin töiden merkeissä todella nopeaan ja yhdessä vaiheessa kysyinkin itseltäni, että joko se kesä muka meni, vai oliko sitä lainkaan. Mutta pidin työstäni, kovasti.
Koulun alettua, luokkakaverini vinkkasi minut eräälle tallille jossa sitten olenkin käynyt. Ja nyt tavallaan "omistan" kaksi hevosta puoliksi. Omistajan ollessa ulkomailla töissä.
Pakko sanoa, että tuo on antoisaa, mutta todella uuvuttavaakin. Välillä menen jo ennen koulua tallille tekemään aamujutut ja sieltä kouluun. Koulusta taas tallille. Mutta ne kaksi hevosta on ihania tapauksia.
En ole ikinä ennen saanut ratsastaa lähes päivittäin ja nyt kun saan tehdä sitä.. Se on toisinaan todella mahtavaa, mutta minä joka olen todella stressaavaa ihmistyyppiä ja imen kaiken itseeni. Niin silloin se on todella turhauttavaa ja hieman jopa raivostuttavaa. Mutta aion hoitaa homman loppuun, vaikka tulisi mikä. (Ellei tule oikeasti jotakin pakottavaa tarvetta vetää peli poikki)
Koulussa vaaditaan nyt todella paljon, viimeinen vuosi menossa ja vauhti on niin nopeaa etten tahdo pysyä mukana,, Koulupäivän jälkeen olen todella väsynyt ja haluaisin vain olla omassa sängyssä ja haistattaa kaikille.
Mitä mielialaani tulee, niin se heittää edelleen ihan häränpyllyä!
Tässä nyt syyskauden alettua olen käynyt myöskin Nellaa moikkaamassa taas kotitallillaan. Viimeksi ratsastin sen kanssa kentällä. Ravia aikapaljon ja voi vitsi miten olin unohtanut Nellan vetovoimaisuuden kaikkeen! Koska se on vain niin PARAS! Ravi oli ihanaa ja siihen pääsi heti mukaan. Ja kokeilin laukkaa. Oikeasti, pelkään kovasti laukkaamista, mutta tein sen ja se oli mahtavaa. Nella kuunteli hyvin, vaikkakin vähän innostui menosta (kun pitäisi mennä lujaa vauhtia.. ;)
Mutta nyt ei Nellan laukka pelottanut, koska olimme ulkokentällä, jossa oli tilaa kokeilla sitä. Oudointa oli ratsatsaa Nellalla, joka on siis suomenhevonen, kun nyt olen ratsatsanut lähes päivittäin puoliverisellä. Kun Nellan etupää on selästä katsottuna tosi erilainen. Lyhyempi kaula, yms.
Mutta sen puoliverisen kanssa (jonka nimeä en kerro vielä) oppii paljon, koska sen kanssa täytyy olla tarkkana apujen kanssa. Se tarvitsee ohjetta paljon, mutta ei kiskomalla ohista yms. Mutta palkitsevaa se on, kun tekee oikein ja tamma tekee ihan 101%. Se antaa kaikkensa ja ellei jopa enemmän. Ihana hevonen, tai no ne molemmat ovat ihan super ihania! <3
Olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla 10.06. Se olikin hieman erilaista mihin olen tottunut - kun en ole tunneilla käynyt moneen vuoteen. Tunti pidettiin Wasaborgilla ja opetusratsunani toimi Senta, latvialainen puoliverinen. Tehtiin lähinnä ravi-käynti-siirtymisiä ympyrällä, mutta mahtui mukaan vähän laukkaamistakin. Eniten ongelmia tuotti se mitä mikäkin sanonta taas tarkottikaan ja että mikä olikaan VASEN LAUKKA! Voi tyhmyys, senhän sanoo nyt jo erkkikin.. Noh, ei voi mitään. Senta oli vähän tahmeahko ja siksi pitikin ottaa raippa käyttöön ja välillä vähän näyttää sitä niin alkoi se moottori kulkemaan. Miten tunsinkaan itseni pieneksi Sentan selässä, kun ajattelee että olen lähinnä Nellalla ratsastellut, joka on suokki. Mutta olen minä Sentallakin kerran kaksi ratsastanut ennen tätä tuntia.
Olen myös käynyt katsomassa Raumalla erään tytön ratsastustunteja ja tavannut kimon ponin. Ollut eräässä tapahtumassa kaukijärvenrannalla ja myllyssä irti maasta tapahtumassa ja kerännyt todella paljon mustelmia.
Omasta mielialastani voin vielä tähän kertoa, että erittäin ailahtelevaista. Tosin tässä on nyt ollut todella paljon kaikkia muutoksiakin ihan muutamassa kuukaudessa ja koulu vienyt tyystin aikani ja hermoni. Hermoromahduksen partaalla ollaan tässä oltu.
Koirat nauttivat uimisesta ja mökkeilystä täysin rinnoin. :) Mutta näillä mennään eikä meinata!
Pitkästä aikaa taas kirjoittelen, mutta aina ei mene kuin stömsöössä.
Vaikka Tessa onkin nyt ollut muualla kuin kotitallilla, niin olen päässyt jälleen hevostelun makuun. Kotitallilla on siltikin menoa ja vilskettä. Siellä asustaa pari suomenhevosta. Toinen on ori ja toinen tamma. Kunnon juoksioita, tai ainakin koiriini ne saavat liikettä lujaa, mutta Tottakai sitä täytyy juosta sen minkä kintuistaan pääsee, kun nämä hevoset ovat ravureita.
Olen kyllä menettänyt sydämeni orille ja tammalle.
Ensinnäkin, orilla on niin lumoavat silmät. Kun tämän molemmat silmät ovat puoliksi ruskeat ja puoliksi siniset. Ja ei kyllä muutenkaan ulkonäössä mitään vikaa ole, päinvastoin. Ori on orin näköinenkin.
Tamma on kaunis tamma, hieman matalampi kuin yleensä, mutta upea ilmestys tamma on. Ja me ollaankin kunnon kavereita! Olen harjaillut ja paijaillut sitä, vaikka ei itse niitä omistetakaan - luvalla kuitenkin. Tamma seuraa kuin koira kun kävelee tarhassa, utelias tapaus.
Tessaakin tulee tietenkin käytyä katsomassa ja halimassa ja tietenkin pusuttelemassa. Ja Tessa kiittää ja nauttii. Pian toivottavasti hänkin on taas kotona! ❤
Nellan kanssa yhä yhteistyömme jatkuu! Viimekerralla en oikein uskaltanut/pystynyt keskittymään ratsastukseen, kun ulkona tuuli aivan järkyttävästi ja maneesi paukkui! Vaikka eipä se tuntunut Nellaa hätkähdyttävän. Mutta Nella on vain MAAILMAN PARHAIN hevonen koskaan. Ja tietenkään Nellan omistajaa unohtamatta!
En mainitse tamman ja orin nimiä enkä muitakaan tarkoituksella, minä kutsun niitä täällä vain "ori" ja "tamma". Omistajalta on kysytty lupa kuvien käyttöön blogissani.