7. marraskuuta 2015

Tassutellen iloa luomaan!

Heippa taas kaikille! Emäntäni päästi minut jälleen jättämään tassun jälkeni tänne.
Aika on kulunut kuin pennun tassuilla, sillä olenhan minä jo iso tyttö - 1 vuotias. Joskus tuo minun Sissi äitini kiukkuaa minulle ja vähän tappelemmekin, mutta en minä sille mitään voi että sen hännästä on kiva välillä vetää! Mokomatkin kun valittavat, että olen kamala riiviö! Minähän olen kiltti ja rauhallinen kuin koira enkeli 😇 on.

Mutta aatelkaas! Pääsin emäntäni kanssa jonnekin ihme projektiin - mitä lie tarkoittavankaan. Mutta pääsin eräs kerta mukaan kouluun! Tosin, minä sain odottaa autossa, mutta onneksi minua käytiin moikkaamassa aina välitunneilla. Mitä on välitunti? Syötävääkö?
Ja sitten pääsin jonnekin hauskaan paikkaan, jossa sain niin paljon rapsutuksia kuin vain jaksoin istua paijattavana! Ja sain kuulemma hirveästi kehujakin, kun olin niin kiltti ja söpö. Enkö muka ole aina ollut söpö ja kiltti? Ja sain ne kaikki kaksijaljaiset ihmiset nauramaan, vaikka en ymmärrä miksi? Minähän vain olin minä. Ja okei... Vähän ehkä anoin emännältäni herkkuja ja tein joitakin pikku juttuja ja sain leikkiäkin ilman äitini kanssa tappelua. Minä kyllä tykkäsin siitä paikasta!

Ja samana päivänä käytiin vielä moikkaamassa erästä Aatu koiraa, joka oli pelottavan iso, mutta silti minua halutti tutustua häneen vaikka pelkäsinkin. Mutta voitteko kuvitella miten väsynyt olin kun pääsin kotiin? Emäntäni joutui kuulemma minut kantamaan autosta sisään kun olin nukahtanut autoon enkä jaksanut nousta.

Lisäksi olen kuullut, että minusta tulee hyvä tallikoira. Olen mestari hepan kuoksuttamisessa, ja olen pitänyt kissatkin loitolla, vaikka en ymmärrä miksi en saisi jahdata niitä. Kuuluvat kuulemma tuohon tallielämään. Tallilla on kivaa kun saan pyöriä mudassa ja juosta elämäni kyllyydestä. Tykkään myös auttaa lanta hommissa!

Terkuin Helmi ❤ 🐾

3. marraskuuta 2015

Kerron; olen täys persläpi

Eli, kuten jo otsikkokin kertoo sen, että tiedän olevani täys persläpi kaikessa asiassa. Sitä kun ei voi enää muuttaa, nyt kaikki tietävät sen, erityisesti koko koulu.
Sanotaan aina vain että et saa antaa periksi, ei saa luovuttaa, sun täytyy taistella eikä luovuttaa ja olla ja tehdä sitä ja tota...
Myönnän että en osaa käyttäytyä kaikissa hetkissä. Sekä kaikki mitä teen on väärin tai oletetaan jotain vaikka tekisinkin oikeasti esim. Muistiinpanoja, mutta jos kyse on esim. Askartelusta, niin mulla on monta ideaa OMASSA PÄÄSSÄNI, enkä tarvitse niihin kirjaa..

ja jos nyt ylipäätään ketään edes lukee tätä blogiani, niin toivoisin saavani mielipidettä.
Miltä teistä tuntuisi olla monta kuukautta silmätikkuna ja aliarvioituna? Saatika sitten olla kaiken loskan yms kohteena? Milloin teiltä menee toivo yms tälläisessä asiassa?

Ja jos joku luokkalaiseni eksyy tätä lukemaan, niin en nyt syytä ketään, paitsi itseäni ja tiedän olevani se luokan persläpi joka ei osaa yms. Mutta toivoisin että kaikki ihmiset saisivat välillä katsoa peiliin itseään. Mä tiedän kaiken itsestäni ja myönnän että en aina pysty keskittymään kaikkeen, kun kovaa painetta tulee niskaan. Mut eihän se ole teidän syy! Itsepä olen tyytynyt aina olemaan ilmaa ja myöntymään kaikkeen.

Onneksi juuri tänäkin päivänä minulla on kaksi aivan upeaa koiraa, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut ja tälläisinä päivinä saa sen hymynkin tulemaan, vaikka olen saanut jos mitäkin tänään. Lisäksi Heidille ISO kiitos. Miten voinkaan ikinä korvata sulle sitä mitä oot tehnyt. Ja anna anteeksi ne hetket kun ihan oikeasti menen ylikierroksilla. Mut onneks autit tänään.

kestän kyllä asioita pitkään, mutta joskus itsehillintäni pettää ja kaikki se viha yms. Tulee itkuna..

7. lokakuuta 2015

Kurbus Child

Opin että se ei tule jäädäkseen
mä en suostunut koskaan sen otteeseen
se on muisto sun äänestä kertomassa, mä en kelpaa
no hei
sinä itse teit musta tällaisen
ei, mun elämä ollutkaan sun mittainen, joo

Olen kaatunut langennut loukkoihin,
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta korkeuksiin

Mua kasvatit siskoihin vertaillen
ne on tyttöjä äidin ja tietää sen
sinä pilkkasit estelit kun halusin vaan lentää,
tänään
mun kipukynnys on taivaan korkuinen, ja siitä
sinä ansaitset suuren kiitoksen, joo

Olen kaatunut langennut loukkoihin,
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta korkeuksiin

Kun on alhaalla käynyt niin huipulla tuulen tuntee
se saa
sydämeen sen, yksinäisyyden, palaamaan

Olen kaatunut langennut loukkoihin
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta

Kaija Koo


Tunteena kaikesta tapahtuneesta on, että en voi onnistua missään. Ja loppujen lopuksi tajunnut, että olen yksin. Välillä on hetkiä kun haluaisi vain itkeä ja kertoa kaikki, mutta se on turhaa.. Sitä ruvetaan vähättelemään ja vääntämästä asiaa toisenlaiseksi taikka sitten säälimään.. Sääli.. Minä EN kaipaa sääliä.
Tai onhan mulla paikka jonne voin soittaa tarvittaessa, mutta nyt se tarkoittaisi lähinnä jokaista ikistä päivää soittaa ja toivoa että he saavaat jotain selkoa selityksestä mahdollisen itkun seasta. Mutta silti en toisaalta pysty avaamaan asioita heille, kun pelkään/en halua kuulla yllä mainittuja asioita. Sillä tiedän olevani se mamman vellihousu, kermaperse, yms..

Ja kuten kirjoitin päivityksen toiseen paikkaan, niin julkaisen sen tässäkin.

"Tajunnut, että kuinka paljon olen antanut mahdollisuuksia lähteä minun ehdottamiin juttuihin tai tapaamisiin ei koskaan onnistu, vaan kaikki tulee toisen ehdottamana aivan mikä tahansa homma (oli kyse hommista, tapaamisista yms) niin lähden aina mukaan. Noh. Nyt päätin, että mun antamat mahdollisuudet oli ja meni, en tarjoa toiste enään jotain omakeksimääni juttua, koska olen aina vain saanut siitä pahan olon ja mielen, jopa ahdistusta..
Kuten jossain laulussa laulettiin, että jos aina vain toiselle tulee paljon erinäisiä asioita, niin kaverit jää. Olen vain seurannut sitä monta vuotta, ja nyt ajattelin että olkoot niin! Ei se ole minulta pois, mutta en minäkään lähde tästäedes kaikkeen toisten ehdottamiin juttuihin (Ei koske talleilua yms muuta mulle todella tärkeää. )
Ja anteeksi tämä valitus, mutta nyt mun oli pakko sanoa suoraan. Parempi pysyä "hyvän päivän tuttuna" kuin vihamiehinä, eikö?"

30. syyskuuta 2015

Haaste

Tämän haasteen tavoitteena on löytää kuukauden aikana jokaisesta viikon päivästä vähintään kaksi positiivista asiaa. Koska minulle on useasti sanottu, että kun en halua/pysty tms näkemään hyviä asioita. Joten tahdon yrittää, vaikka helppoa tämä ei tule olemaan.

Ja siksi suosittelen toisillekin tälläistä haastetta, haastaa oma itsensä. Negatiivisuutta löytyy aina - ainakin oman itseni kohdalla.

1.9
- Oli mukavan lyhyt koulupäivä
- Kotona koirilla oli halipula - jota siis itsellänikin lievästi ilmaistuna.

2.9
- selviytyminen pitkästä koulupäivästä, vaikka olikin epätoivoa sitä kohtaan.
- tieto taloudellisesta tilanteesta, eli hieman helpotusta tähän koulu elämään.
- Sadepäivä, jota on jo odotettu ja hyvä syy jäädä sisälle kuin olla hommissa muualla
- Suuri helpotuksen tunne, että pääsee huomenna "purkamaan" päätäni.

3.9
- Selviytyminen terveystarkastuksesta
- kunnon naurut koulussa.
- Kaikesta vastoinkäymisestä selvisin päivästä hengissä
- Helpottava keskustelu

4.9
- Sai nukkua pitkään
- Koulupäivä lyhyt
- Viikonloppu alkaa

5.9
- Sai nukkua pitkään
- selvisin ukkoskuuroista suht jees koirien avulla
- Mökillä käynti, jossa en siis juuri koskaan vietä enää aikaani..
- Koirat sai juosta itsensä väsyksiin ja Helmi joutui pesun kautta.. :D

6.9
- Selvisin tuskallisesta ruohonleikkuusta, se nurmikko oli ihan liian pitkäksi kasvanut ja tuuhea.. :O
Vaikka en saanutkaan aivan koko pihaa ajettua.
- Käytiin tädin luona, jossa tulee käytyä harvoin
- Hieman vaihtelua

7.9
- Koulupäivä takana, enkä edes onnistunut hajottamaan puhelintani uudelleen (*Kop kop*)
- Aurinko pilkistelee juuri sopivasti
- Ymmärsin oppineeni YHDEN sanan koulussa ja sen tarkoituksen - eikä kouluakaan siis ole kulunut kuin 4vk..

8.9
- Mukavat aamupvm tunnit.
- Ja keksin sentään edes tuon yhdenkin positiivisen jutun..


9.9
- Sain nostetuksi vanhempieni perunat maasta yksin.
- Pystyin vetämään erään ryhmän kaverin kanssa.
- Pystyin "unohtamaan" erään lähipäivän tapahtuman.

10.9
- Sain uudet työkengät jotka tilasin
- Hieno ilma
- Koirat iloisina vastassa kotona

11.9
- Järkyttävästä väsymyksestä huolimatta pystyin olemaan koulussa loppuun asti
- innostus että pääsee laittamaan tallia kuntoon uutta heppaa varten
- koirat pääsevät huomenna mökille, joten minulla on "omaa" aikaa hieman enemmän

12.9
- Tallilla, kunnostamassa uutta heppaa varten, en voi sanoa muutakuin että oon niin älyttömän innoissani tästä hommasta. :D

13.9
- Tallilla tänäänkin kunnostamassa sitä, ja lopputuloksena on se, että nyt vain odotellaan että hepat saapuvat. Paljon oli hommaa mutta ne on tehty.
- Ihana puhdas talli, olisin voinut pistää maate karsinaan ja ottaa torkut kissojen seurana
- Hieno ilma
- Koirat erittäin väsyneitä mökillä olosta ja metsässä juoksusta.

14.9
- Hyvillä mielin kouluun, mukavan vkl;n jälkeen.

15.9
- En muista juurikaan tästä päivästä, mutta hengissä selvittiin.

16.9
- Mukavaa tavata eräs ihminen, ja purkaa hieman..
- Koirat yli iloisia kotiin tullessani.
- Pitkästä aikaa ratsastamassa Nellalla, ja voi vitsit että mä nautin siitä kovasti!
- Istunta treeniä Nellan kanssa ja kohdata omat haasteet tämän kanssa.

17.9
- Tänään saapuu uudet hepat, joita pääsen hoitamaan samaiseen paikkaan jossa oli Apri ja Edi.
- Aamun hankaluuksista huolimatta selvisin kotiin asti, vaikkakin hieman paikat jumissa ratsastuksesta.

18.9
- Rankka koulu viikko takana.
- Menin kuntosalille piiiiitkästä aikaa, ja nyt ois tavoitteena käydä ihan viikoittain. (ainakin toivottavasti)
- Huomenna katsomaan kahta uutta heppaa sinne tallille

19.9
- Sai nukkua pitkään
- Kävin tallilla moikkaamassa heppoja
- Touhuilua tallilla ja leikkimistä lapsen kanssa

20.9
- Sain nukutuksi pitkät yöunet
- rento päivä
- Vanhempien naapurin marja-aroniat poimittu

21.9
- Olin tallilla tekemässä iltatallin, joka oli ihan mukavaa
- seurustelin naapurin rouvan kanssa hetken niitä näitä.

22.9
- Selvisin koulupäivästä, vaikka pitkältä se tuntuikin
- Pakotin itseni pidemmälle lenkille koirien kanssa

23.9
- Ratsastus Nellalla, ja se oli jälleen ihan super mahtavaa! opettelin avotaivutusta yms.
- Nella piristi päivääni erittäin paljon

24.9
- koulussa oltu ja istuttu, mutta opittiin myöskin jotain.
- eräs erittäin ihana, rakas ja tärkeä sukulainen soitti Imatralta
- tyytyväinen että tämä haaste on pian ohi ja olen onnistunut ainakin jotenkuten tässä hommassa

25.9
- Sai nukkua hieman pidempään, josko näitä univelkoja saisi ees vähän pois päin - tai tiedä mistä edes tulleet.
- Saan toivottavasti autoni tänään korjattuna
- Koirien kanssa vapaata oleskelua - jos saisi jotain aikaiseksi niiden kanssa ;)
- Vain elämää- sarja tuli katsottua ja hyvälle mielelle siinä tuli

26.9
- Jälleen sai nukkua pitkään
- Koirat menivät käymään mökillä vanhempieni kanssa
- Sain vain olla

27.9
- Pitkään nukkuminen
- Kuntosalilla kunnon hikitreeni
- Pirteämpi kuin viikolla koulussa.

28.9
- Sain hoidetuksi pari tärkeää koulujuttua
- koulupäivä oli ihan mukava
- lenkki piristi kummasti tuolla tuulessa.

29.9
- Koulupäivä sujui sutjakkaasti
- Olin kuntosalilla pari tuntia kunnon hikitreeniä ja poistattaa hetkeksi kamala jännitys. - onnistui hetkeksi
- Helmi käyttäytyi TODELLA hyvin Veikon kanssa (pieni lapsi)
- väsymys päivän treeneistä, otan tämän positiivisena asiana, sillä jos vaikka saisi nukuttua KUNNON yöunet.

30.9.
- tallilla käynti. Päästäkseni hetkeksi eroon elämästä
-Selvisin tuskallisesta jännittämisestä

tämä haaste oli erittäin haastava ja välillä jopa epätoivon ajatuksia tästä. Mutta tässä se nyt on

5. syyskuuta 2015

Heipparallaa!

Nyt on minulla aika hyvin lähtenyt tuo oma keksimäni haaste käyntiin. Olen jopa muistanut joka päivä kirjoittaakin siihen! Se on jo paljon, koska on miljoona muuta asiaa muistettavana ja koulujutut yms.
Mutta tuon haasteeni voin julkaista vasta ensikuun ensimmäisenä päivänä, koska minun haasteeni on pitkäkestoinen.
Enempää en paljastakaan, ettei tule lipsautettua suusta aivan kaikkea.

Tällä hetkellä mun elämä on yhtä vuoristorataa. Ylös, alas, ylemmäs, alas.... jne. Alkanut jo hieman epäilemään mitäköhän tuosta koulujutusta nyt tulee oikein, tuleeko mitään? Koska ei ymmärrä. Mutta onnekseni meidän luokalla on mukavia ihmisiä. Itselleni se on jo pelkästään haaste, että menen toisten seuraan - se ei ole ollut koskaan helppoa eikä varmaan tulekaan kovin helpoksi tulemaan. Mutta pikkuhiljaa.

Kulunut viikko oli muutenkin aivan täyttä tuskaa.. Joka aamu oli joku juttu joka ei sujunut sitten yhtään. Onnistuin eräs aamu jopa hajottamaan puhelimeni.. No se hyvä puoli siinä oli, että oli pakko ostaa uusi puhelin tilalle. Se on kuitenkin kaikesta harmista huolimatta tosi kätevä vempain. Jos sen vain aina muistaa kantaa mukana - minulla kun ei ole niin väliä jääkö se kotiin kun lähden jonnekin, mutta nyt ollaan opeteltu kantamaan sitä aina mukana. Ai miksikö?
Noh.. Siksi jos ulkona liikkuessa tulee joku hätätilanne ja pitää pystyä soittamaan, tai jos on unohtanut toiseen paikkaan jotain niin ilmoittaa siitä. Minulla kun on nyt tuota avainten, reppujen, puhelinten yms unohtelua ollut ja yleensä  olen joutunut lähtemään takaisin hakemaan niitä..

Kun on pitänyt juosta paikkaan A ja seuraavaksi paikkaan B ja sitten C ja D ja E ja lopulta kotiin nukkumaan ja aamulla sama homma.
Ja ajatellut, että mä pystyn elää päiviä ilman kavereita. Tosin se onnistuu juurikin tuolla juoksemisella, mutta toisaalta tuo minun juokseminen johtuu tavallaan siitä kun en halua pysähtyä. Koska aina silloin kaikki ajatukset räjähtää päässä ja mietin välillä aivan liikaa.. Toisaalta talvi kun tulee, niin sitten se on taas minun osaltani sitä että pysyn hyvin hyvin mielelläni sisällä, kuin jäätymässä ulkona! Hrrr... Pelkkä ajatuskin.