31. lokakuuta 2013

Tip-tip-tiputus

Viime yö olikin rankka kokemus.. Mulla on jo pitkään ollut ihan älyttömän kova pään särky ja eilen se oli ihan siinä maksimissaan..

Soitin isosiskolleni kysyäkseni mitä teen kun oksennuskin lensi ihan kiitettävästi. Noh, siitä sitten lähdettiin Poriin. Ja pakko sanoa pikku kaupungista tulevan on aika hämmästyttävää mennä poriin päivystykseen. Siellä pojat oli upean näköistä ja eikä tiennyt että mitä telkkaria oikein katsoisi. Hoitajat oli ihan super kivoja, mutta lääkäristä en sano kyllä yhtikäs mitään.

Oli elämäni ensimmäinen kerta kun olen tiputuksessa. Sain kipulääkättä ja pahoinvointi lääkettä suoraan suoneen. Luulin että se juttu mikä tulee käteen että se sattuu, mutta ei se sattunutkaan. Nyt onkin kädessä kiva mustelma, mutta se on pientä se! Sain myös sillä rannekkeen ranteeseen jossa oli mun tiedot - outoa! Kotipaikkakunnalla niin ei tehdä ikinä. ei sen puoleen, se onkin pikku kaupunki verrattuna Poriin.
Tiputuksesta pääsin tosi myöhään pois ja olinkin takaisin solussa vasta yöllä kolmen jälkeen. Ja mehän siis lähdettiin sinne n. klo 23.

Mutta nyt vähän parempi olo, vaikkakin hieman oudolta tuntuu. + Olla tavallaan saikulla ja olla solussa, mutta en viitsi kotio lähteä sillä huomenna pitää käydä tässä ihan lähellä ja sitten mennä taas leireilemään! :) Leireistä tulee ehkä myöhemmin postausta.

30. lokakuuta 2013

ystävyys on ihmeellinen asia

 Tuo on minun tekemä videoni ja laulun sanat kertoo kaiken.

28. lokakuuta 2013

Tunteet

Tästä tulee taas tälläinen vähän synkempi postaus, koska..
Niin, koska mitä?


Ihmiset osaavat käyttäytyä toisia kohtaan todella ilkeästikin, mutta myös muutenkin tavalla joka saa omassa päässä veret kiehumaan.
Vaikka Raamatussa ja rippikouluissa opetetaan; "Tehkää toisillenne, kuten tahtoisitte toisten tekevän sinulle".
Tai
"Rakastakaa lähimmäistä, kuin itseäsi"....

Mutta tapahtuuko tuo, oikeasti oikeassa elämässä? Kysynpähän vain. Tosin minulla on muutama hyvä ystävä, jotka pystyy tekemään juurikin tuolla tavoin oikeassa elämässä - ainakin minua kohtaan.

Mutta kuinka monta kertaa toiset tuomitsevat toisen, jos ei halua lähteä massaan mukaan ja pukeutua kuten toiset ja kiusata? Minusta se on surullista, koska ei ihmistä pidä arvostella sen perusteella, että meneekö siihen massaan mukaan ja käyttäytyy kuten toisetkin ikäisensä.

Palatakseni kuitenkin minuun itseeni. Ja ei, en ole itserakas - päin vastoin vihaan itseäni.
Minua harmittaa kun eräs henkilö (kuvaan häntä tässä postauksessa henkilö: J.), joka osaa käyttäytyä todella ihanasti ja kuten hänen ikäisensä kuuluukin. Muttah.. J hakee liikaa huomiota.. Kyllä, ja jos nyt sinä J (jos tunnistat itsesi) niin en tarkoita tätä pahalla, mutta se myös satuttaa minua.
Se että leireillä joissa olen toiminut isosena ja puolustanut/kuunnellut/tukenut/kannustanut, ei tarkoita sitä, että se ihminen kuuluu mun elämään. Ei, se ei ole niin!
Okei, joo. Mielellänihän mä autan ja tuen toisia ja leireillä se on tavallaan mun tehtävä, mutta rajansa kaikella.
Jos J rupeaa kysymään kaveriltani, että mikä minulla on ja miksi en kerro J:lle minun asioitani.

Jos en itse kerro, niin se asia EI kuulu hänelle - vai mitä mieltä olette?
Ja toinen asia, tämä kyseinen henkilö on minua nuorempi ja harvemmin minä rasitan itseäni huomattavasti nuorempaa henkilöä minun omilla - jotensakin raskailla -asioilla. Vaikka toinen kuinka vakuuttelisi, että ei se häntä rasita, niin tiedän ihan 99,9% varmuudella, että kyllä rasittaa!
Ai, miksi uskallan väittää niin? No siksi, koska itse olen tehnyt niin ja nyt olen joutunut huomaamaan, että en enää itse jaksa tukea ja auttaa toisia. Vaan se käy minun OMAN kuntoni päälle. Maailmassa on muutama ihminen, jota kuuntelen ja autan enemmän kuin mielelläni, mutta en silti voi vannoa etteiköö se kuormittaisi minua edes hieman.
Onneksi osaan jo käsitellä noita asioita vähän paremmin, mutta on sitä tultua siellä pohjamudissakin käyty - ja uhkaavasti siihen suuntaan jälleen..

Ei minua yleensä tuollainen käytös haittaisi, mutta hän kerjää muutenkin väärällä tavalla huomiota, mm. sanomalla että esim. vanhemmat haukkuvat häntä läskiksi. Hän kun sitä ei ole.. Ja se, että sitä pitää yrittää saada selville kaverini kautta..

Tämän postauksen ei ollut sitten tarkoitus olla loukkaava, mutta minun sisälläni se vain roihuaa eikä ota tyyntyäkseen.. Enkä halua kommentointia mitenkään negatiivisesti tähän postaukseen, KIITOS

27. lokakuuta 2013

Yllätyspostaus - tai ainakin jotain sinne päin

Tässä on vihjaamani yllätys postaus. Tai liekö se mikään yllätyspostaus olevan, mutta.. :D

Tuossa videossa on Sissin puuhastelua pennusta yksi vuotiaaksi. Hieman on tuo karvapalleroni muuttunut.


"Mur, vuh! Tulitko rapsuttelemaan minua?! Se passaa oikein hyvin! Minä kun RRRRRRRAKASTAN sitä, että joku vähän rahnuttaa.
Päivänikin käynnistyy aina sillä, että pääsen syliin ja minua rapsutellaan ja hellitään, sitten saatankin kellahtaa sylissä ollessani selälleen makaamaan ja mahaani rapsutetaan. Tosin, hyvin usein käy vanhanaikaisesti.. Minä kun nukahdan helposti kun minua rapsutellaan!


Kun aamun rapsutukset on saatu, niin sitten alkaakin pallo leikit. Joskus saattaa ehkä kuulua hieman kolinaa kun juoksen seinää tai jotakin tavaraa päin, mutta kun tuo lattia on niin vietävän liukas, että tarvitsisin kyllä jo jarrusukat jalkoihini!

Ulkona voisin peuhata vaikka kokopäivän! Kaikista kivointa on kun tuo minun emäntäni - tai ainakin luulee olevansa minun emäntä, minun mielestäni kun minä olen se emäntä - ja hänen kaverinsa Heidi lähtee minun kanssa ulkoilemaan. Yleensä silloin saan juosta mielinmäärin, vaikka en ihan aina ymmärrä miksi en saa juosta ihan joka paikkaan.. Kummallisia nuo kaksijalkaiset kummajaiset - siis ihan muutenkin! Kun nämä kaksi kummajaista ei edes aina pysty liikkumaan eteenpäin kun nauravat. Minä kun olen kuulemma aika hauska koiraksi. Tosin välillä ne nauravat jollekin ihan tyhmälle jutulle ja joskus jopa häpeän kulkea heidän kanssaan.. Jos minun ja emäntäni välissä ei olisi usein narua, niin taatusti kulkisin tarpeeksi kaukana hänestä jotta kehtaan edes kulkea!

Talvi on minusta tosi kivaa aikaa, kun saan pulikoida lumessa, ainoa haitta on vain siinä että tassuihini tulee lumi kokkareita ja sitten on hankala kävellä.. 
Minulla on muutamia koirakavereitakin, mutta myönnän olevani ehkä hieman liian omistushaluinen, kun näytän isommille koirille mistä minut on tehty jos emäntäni rapsuttaa toisia koiria.. Murrr..!

Ei mutta, eihän tässä kerkeä enempää jaarittelemaan, kun pitäisi mennä tuonne ulkosalle vähän asioille ja hyppimään kura ojiin! Se vasta onkin lystikästä! Tosin kotiin päästyäni en pidä lainkaan tuosta suihkusta..

Tekuin Tassukankareen Cessi,
tutuimmille ihan vain Sissi"


21. lokakuuta 2013

Ei elämää voi käsikirjoittaa

On jäänyt tämä postailu tosiaan vähän vähemmälle.. On ollut aika paljon masennusta enkä ole sen takia jaksanut kirjoittaa.


Viikonloppuna oli tyttöleirillä isosena.. Yleensä leirit on ihania ja kun sieltä palaa kotiin on hyvä olo. Mutta nyt ei ollut.. Olen miettinyt, että joudunko lopettamaan isos hommatkin pelkästään kiusaajien takia? Vaikka toisaalta, olen leireillä niitä lapsia varten. Nooh, aika näyttää.

Sen lupaan, että seuraava postaus on erikoinen! Siitä en kerro vielä mitään, näette kun se on valmis.