4. heinäkuuta 2016
Kuulumiset kuvin
Olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla 10.06. Se olikin hieman erilaista mihin olen tottunut - kun en ole tunneilla käynyt moneen vuoteen. Tunti pidettiin Wasaborgilla ja opetusratsunani toimi Senta, latvialainen puoliverinen. Tehtiin lähinnä ravi-käynti-siirtymisiä ympyrällä, mutta mahtui mukaan vähän laukkaamistakin. Eniten ongelmia tuotti se mitä mikäkin sanonta taas tarkottikaan ja että mikä olikaan VASEN LAUKKA! Voi tyhmyys, senhän sanoo nyt jo erkkikin.. Noh, ei voi mitään. Senta oli vähän tahmeahko ja siksi pitikin ottaa raippa käyttöön ja välillä vähän näyttää sitä niin alkoi se moottori kulkemaan. Miten tunsinkaan itseni pieneksi Sentan selässä, kun ajattelee että olen lähinnä Nellalla ratsastellut, joka on suokki. Mutta olen minä Sentallakin kerran kaksi ratsastanut ennen tätä tuntia.
Olen myös käynyt katsomassa Raumalla erään tytön ratsastustunteja ja tavannut kimon ponin. Ollut eräässä tapahtumassa kaukijärvenrannalla ja myllyssä irti maasta tapahtumassa ja kerännyt todella paljon mustelmia.
Omasta mielialastani voin vielä tähän kertoa, että erittäin ailahtelevaista. Tosin tässä on nyt ollut todella paljon kaikkia muutoksiakin ihan muutamassa kuukaudessa ja koulu vienyt tyystin aikani ja hermoni. Hermoromahduksen partaalla ollaan tässä oltu.
Koirat nauttivat uimisesta ja mökkeilystä täysin rinnoin. :) Mutta näillä mennään eikä meinata!
Heidi
23. huhtikuuta 2016
heppatyttö henkeen ja vereen
heippatirallaa!
Pitkästä aikaa taas kirjoittelen, mutta aina ei mene kuin stömsöössä.
Vaikka Tessa onkin nyt ollut muualla kuin kotitallilla, niin olen päässyt jälleen hevostelun makuun. Kotitallilla on siltikin menoa ja vilskettä. Siellä asustaa pari suomenhevosta. Toinen on ori ja toinen tamma. Kunnon juoksioita, tai ainakin koiriini ne saavat liikettä lujaa, mutta Tottakai sitä täytyy juosta sen minkä kintuistaan pääsee, kun nämä hevoset ovat ravureita.
Olen kyllä menettänyt sydämeni orille ja tammalle.
Ensinnäkin, orilla on niin lumoavat silmät. Kun tämän molemmat silmät ovat puoliksi ruskeat ja puoliksi siniset. Ja ei kyllä muutenkaan ulkonäössä mitään vikaa ole, päinvastoin. Ori on orin näköinenkin.
Tamma on kaunis tamma, hieman matalampi kuin yleensä, mutta upea ilmestys tamma on. Ja me ollaankin kunnon kavereita! Olen harjaillut ja paijaillut sitä, vaikka ei itse niitä omistetakaan - luvalla kuitenkin. Tamma seuraa kuin koira kun kävelee tarhassa, utelias tapaus.
Tessaakin tulee tietenkin käytyä katsomassa ja halimassa ja tietenkin pusuttelemassa. Ja Tessa kiittää ja nauttii. Pian toivottavasti hänkin on taas kotona! ❤
Nellan kanssa yhä yhteistyömme jatkuu! Viimekerralla en oikein uskaltanut/pystynyt keskittymään ratsastukseen, kun ulkona tuuli aivan järkyttävästi ja maneesi paukkui! Vaikka eipä se tuntunut Nellaa hätkähdyttävän. Mutta Nella on vain MAAILMAN PARHAIN hevonen koskaan. Ja tietenkään Nellan omistajaa unohtamatta!
En mainitse tamman ja orin nimiä enkä muitakaan tarkoituksella, minä kutsun niitä täällä vain "ori" ja "tamma". Omistajalta on kysytty lupa kuvien käyttöön blogissani.
Tässä vielä kuvia hieman hevosista:
Pitkästä aikaa taas kirjoittelen, mutta aina ei mene kuin stömsöössä.
Vaikka Tessa onkin nyt ollut muualla kuin kotitallilla, niin olen päässyt jälleen hevostelun makuun. Kotitallilla on siltikin menoa ja vilskettä. Siellä asustaa pari suomenhevosta. Toinen on ori ja toinen tamma. Kunnon juoksioita, tai ainakin koiriini ne saavat liikettä lujaa, mutta Tottakai sitä täytyy juosta sen minkä kintuistaan pääsee, kun nämä hevoset ovat ravureita.
Olen kyllä menettänyt sydämeni orille ja tammalle.
Ensinnäkin, orilla on niin lumoavat silmät. Kun tämän molemmat silmät ovat puoliksi ruskeat ja puoliksi siniset. Ja ei kyllä muutenkaan ulkonäössä mitään vikaa ole, päinvastoin. Ori on orin näköinenkin.
Tessaakin tulee tietenkin käytyä katsomassa ja halimassa ja tietenkin pusuttelemassa. Ja Tessa kiittää ja nauttii. Pian toivottavasti hänkin on taas kotona! ❤
Nellan kanssa yhä yhteistyömme jatkuu! Viimekerralla en oikein uskaltanut/pystynyt keskittymään ratsastukseen, kun ulkona tuuli aivan järkyttävästi ja maneesi paukkui! Vaikka eipä se tuntunut Nellaa hätkähdyttävän. Mutta Nella on vain MAAILMAN PARHAIN hevonen koskaan. Ja tietenkään Nellan omistajaa unohtamatta!
En mainitse tamman ja orin nimiä enkä muitakaan tarkoituksella, minä kutsun niitä täällä vain "ori" ja "tamma". Omistajalta on kysytty lupa kuvien käyttöön blogissani.
Tässä vielä kuvia hieman hevosista:
24. helmikuuta 2016
What is love?
Tänään tajusin, kuinka onnellinen olen, kun olen saanut tutustua erääseen erittäin ihanaan hevoseen ja tämän omistajaan. Mutta tuo hevonen on tavallaan kuin yksi iso osa minua. Siis TODELLA iso osa. Ja hevonen joka nyt tässä on kyseessä on Liptonella.
Tämä hevonen saa jotenkin aina minut hyvälle tuulelle, vaikka olisi ollut kuinka pohjamuta päivä. Kuten esimerkiksi tänään. Aamulla oli sellainen olo, että hitot maailmasta mä en enää jaksa yhtään mitään enkä ketään. Mutta kun kello lähestyi aamu yhdeksää ja pohdin vakavissani josko peruuttaisin tämän kerran, mutta löysin itseni kuitenkin tallilta. Ja aivan ensimmäisenä Aapo (Broby Solar Abu) seisoi karsinassaan ja kävelin siihen eteen tämä antoi rakkauttaan, josta jo tuli parempi olo. Ja kun sain talutettua niinkin korkean hevosen kuin Aapo tarhaan liukastumatta yms. olin iloinen jollakin tasolla.
Nellasta sitten puhumattakaan! Heti tämän karsinassa hän tulee korvat töttöröllä hamuamaan porkkanaa minulta, eikä minun edes tarvinnut odotella karsinassa hetkeäkään että se tulisi luokseni. Kun Nella oli käytävällä aloin harjaamaan tätä ja voi kun se nautti harjauksesta - no kukapa ei pidä siitä etenkin kun on karvanlähtö aika.
Ja vaikka minua joka ikinen kerta jännittää nousta selkään yms. Ja no nyt asiaa saattaa vaikuttaa myös pieni kömmähdyskin joka oli muutama kertaa sitten - josta ei sen enempää.. Tänään Nella teki minuun jonkin ihme taikatempun. Selässä ei minua enää jännittänytkään ja kun päästiin liikkeellee niin ihastuin siihen käyntiin. Rauhallinen, tasainen käynti - joskus se oli aivan päinvastoin. Tehtiin kaikenlaisia kiemuroita ja pysähdyksiä ja vaikka mitä. Ja tuon edellä mainitun kömmähdyksen jälkeen en ole ravannut kuin muutaman kerran, koska se jännittää ihan älyttömästi, mutta tänään se ravikin oli niin ihanaa ja rauhallista ja uskalsin jälleen ravata kaarteita ja kulmiakin, vaikka maneesin toista päätä hieman varonkin. Tehtiin jopa kolmikaarinen kiemuraura - mitään ongelmia ei ollut ja mulla oli sellainen pelottavan rauhallinen olo. Pelottava siksi, kun en ole juuri ennen sellaista kokenut. Ja luotin täysin allani olevaan heppaan ja mietin että nyt ei tapahdu mitään muuta kuin se jota pyydän.
Vielä loppu kävelyn aikana olin tosi tosi iloinen tästä kerrasta ja silloin tajusin, että Nella on minulle äärettömän tärkeä. Ja kävelin myöskin tamman vieressä ohjat kaulalla ja käteni rentoina sivuillani - en pitänyt kiinni ohjista ja vain kävelin ja niin käveli Nellakin vierelläni.
Ehkä Nella on senkin takia erityislaatuinen ja minulle jotenkin niin rakas, koska olemme molemmat omallatavallamme samanlaisia.
Mulla on usein kotona sellaisia hetkiä kun tuntuu, että halkean liitoksistani ja itku vain tulee ja silloin mietin Nellaa ja halaan sitä omassa mielessäni. Nella kulkee kaikkialle kanssani. Hevonen johon luotan. En osaa kuvailla edes mitä Nella on mulle. Sen tiedän, että minä rakastan sitä äärettömästi ja sille on kiva höpöttää ja puuhata kaikkea. Se toimii lähes ajatuksen voimalla.
Yksikään hevonen ei ole saanut minua tuntemaan niin paljon eri fiiliksiä. Tottahan se on että on aika tyhmää ehkä jännittää lähes joka kerta sinne selkään nousua ja kaikkea. Mutta en onneksi jännitä enää niin paljon kuin ensimmäisillä kerroilla! Oon nyt tämän koko illan miettinyt tätä tammaa ja sitä miten se vaikuttaa meikäläiseen. Välillä on tietty tosi vaikeeta miettiä Nellaa kun toisinaan pelkkä sana hevonen saa minut ahdistumaan, vaikka olen pitänyt hevosista vaikka kuinka kauan.
Mutta toisinaan kun ajattelen kaikkea päättymiseen siis lopulliseen päättymiseen, niin välillä tavallaan kuin Nella herättäisi mut siitä. On mahtavaa olla jonkun kanssa sellainen kuin on, esittämättä sitä toista persoonaani.
Toivottavasti Nella pyörii päässäni vielä maanantainakin kun kouluarki koittaa, joka tuntuu tällä hetkellä siltä kuin; "Mitä hittoa mä täällä teen? Onko tää muka oikeesti sitä mitä kuvittelin joskus tän olevan?"
Kirjoitan pian taas uudestaan aiheesta hevonen, sillä moni asia on minua jäänyt mietityttämäään kovasti..
Tämä hevonen saa jotenkin aina minut hyvälle tuulelle, vaikka olisi ollut kuinka pohjamuta päivä. Kuten esimerkiksi tänään. Aamulla oli sellainen olo, että hitot maailmasta mä en enää jaksa yhtään mitään enkä ketään. Mutta kun kello lähestyi aamu yhdeksää ja pohdin vakavissani josko peruuttaisin tämän kerran, mutta löysin itseni kuitenkin tallilta. Ja aivan ensimmäisenä Aapo (Broby Solar Abu) seisoi karsinassaan ja kävelin siihen eteen tämä antoi rakkauttaan, josta jo tuli parempi olo. Ja kun sain talutettua niinkin korkean hevosen kuin Aapo tarhaan liukastumatta yms. olin iloinen jollakin tasolla.
Nellasta sitten puhumattakaan! Heti tämän karsinassa hän tulee korvat töttöröllä hamuamaan porkkanaa minulta, eikä minun edes tarvinnut odotella karsinassa hetkeäkään että se tulisi luokseni. Kun Nella oli käytävällä aloin harjaamaan tätä ja voi kun se nautti harjauksesta - no kukapa ei pidä siitä etenkin kun on karvanlähtö aika.
Ja vaikka minua joka ikinen kerta jännittää nousta selkään yms. Ja no nyt asiaa saattaa vaikuttaa myös pieni kömmähdyskin joka oli muutama kertaa sitten - josta ei sen enempää.. Tänään Nella teki minuun jonkin ihme taikatempun. Selässä ei minua enää jännittänytkään ja kun päästiin liikkeellee niin ihastuin siihen käyntiin. Rauhallinen, tasainen käynti - joskus se oli aivan päinvastoin. Tehtiin kaikenlaisia kiemuroita ja pysähdyksiä ja vaikka mitä. Ja tuon edellä mainitun kömmähdyksen jälkeen en ole ravannut kuin muutaman kerran, koska se jännittää ihan älyttömästi, mutta tänään se ravikin oli niin ihanaa ja rauhallista ja uskalsin jälleen ravata kaarteita ja kulmiakin, vaikka maneesin toista päätä hieman varonkin. Tehtiin jopa kolmikaarinen kiemuraura - mitään ongelmia ei ollut ja mulla oli sellainen pelottavan rauhallinen olo. Pelottava siksi, kun en ole juuri ennen sellaista kokenut. Ja luotin täysin allani olevaan heppaan ja mietin että nyt ei tapahdu mitään muuta kuin se jota pyydän.
Vielä loppu kävelyn aikana olin tosi tosi iloinen tästä kerrasta ja silloin tajusin, että Nella on minulle äärettömän tärkeä. Ja kävelin myöskin tamman vieressä ohjat kaulalla ja käteni rentoina sivuillani - en pitänyt kiinni ohjista ja vain kävelin ja niin käveli Nellakin vierelläni.
Ehkä Nella on senkin takia erityislaatuinen ja minulle jotenkin niin rakas, koska olemme molemmat omallatavallamme samanlaisia.
Mulla on usein kotona sellaisia hetkiä kun tuntuu, että halkean liitoksistani ja itku vain tulee ja silloin mietin Nellaa ja halaan sitä omassa mielessäni. Nella kulkee kaikkialle kanssani. Hevonen johon luotan. En osaa kuvailla edes mitä Nella on mulle. Sen tiedän, että minä rakastan sitä äärettömästi ja sille on kiva höpöttää ja puuhata kaikkea. Se toimii lähes ajatuksen voimalla.
Yksikään hevonen ei ole saanut minua tuntemaan niin paljon eri fiiliksiä. Tottahan se on että on aika tyhmää ehkä jännittää lähes joka kerta sinne selkään nousua ja kaikkea. Mutta en onneksi jännitä enää niin paljon kuin ensimmäisillä kerroilla! Oon nyt tämän koko illan miettinyt tätä tammaa ja sitä miten se vaikuttaa meikäläiseen. Välillä on tietty tosi vaikeeta miettiä Nellaa kun toisinaan pelkkä sana hevonen saa minut ahdistumaan, vaikka olen pitänyt hevosista vaikka kuinka kauan.
Mutta toisinaan kun ajattelen kaikkea päättymiseen siis lopulliseen päättymiseen, niin välillä tavallaan kuin Nella herättäisi mut siitä. On mahtavaa olla jonkun kanssa sellainen kuin on, esittämättä sitä toista persoonaani.
Toivottavasti Nella pyörii päässäni vielä maanantainakin kun kouluarki koittaa, joka tuntuu tällä hetkellä siltä kuin; "Mitä hittoa mä täällä teen? Onko tää muka oikeesti sitä mitä kuvittelin joskus tän olevan?"
Kirjoitan pian taas uudestaan aiheesta hevonen, sillä moni asia on minua jäänyt mietityttämäään kovasti..
7. marraskuuta 2015
Tassutellen iloa luomaan!
Heippa taas kaikille! Emäntäni päästi minut jälleen jättämään tassun jälkeni tänne.
Aika on kulunut kuin pennun tassuilla, sillä olenhan minä jo iso tyttö - 1 vuotias. Joskus tuo minun Sissi äitini kiukkuaa minulle ja vähän tappelemmekin, mutta en minä sille mitään voi että sen hännästä on kiva välillä vetää! Mokomatkin kun valittavat, että olen kamala riiviö! Minähän olen kiltti ja rauhallinen kuin koira enkeli 😇 on.
Mutta aatelkaas! Pääsin emäntäni kanssa jonnekin ihme projektiin - mitä lie tarkoittavankaan. Mutta pääsin eräs kerta mukaan kouluun! Tosin, minä sain odottaa autossa, mutta onneksi minua käytiin moikkaamassa aina välitunneilla. Mitä on välitunti? Syötävääkö?
Ja sitten pääsin jonnekin hauskaan paikkaan, jossa sain niin paljon rapsutuksia kuin vain jaksoin istua paijattavana! Ja sain kuulemma hirveästi kehujakin, kun olin niin kiltti ja söpö. Enkö muka ole aina ollut söpö ja kiltti? Ja sain ne kaikki kaksijaljaiset ihmiset nauramaan, vaikka en ymmärrä miksi? Minähän vain olin minä. Ja okei... Vähän ehkä anoin emännältäni herkkuja ja tein joitakin pikku juttuja ja sain leikkiäkin ilman äitini kanssa tappelua. Minä kyllä tykkäsin siitä paikasta!
Ja samana päivänä käytiin vielä moikkaamassa erästä Aatu koiraa, joka oli pelottavan iso, mutta silti minua halutti tutustua häneen vaikka pelkäsinkin. Mutta voitteko kuvitella miten väsynyt olin kun pääsin kotiin? Emäntäni joutui kuulemma minut kantamaan autosta sisään kun olin nukahtanut autoon enkä jaksanut nousta.
Lisäksi olen kuullut, että minusta tulee hyvä tallikoira. Olen mestari hepan kuoksuttamisessa, ja olen pitänyt kissatkin loitolla, vaikka en ymmärrä miksi en saisi jahdata niitä. Kuuluvat kuulemma tuohon tallielämään. Tallilla on kivaa kun saan pyöriä mudassa ja juosta elämäni kyllyydestä. Tykkään myös auttaa lanta hommissa!
Terkuin Helmi ❤ 🐾
Aika on kulunut kuin pennun tassuilla, sillä olenhan minä jo iso tyttö - 1 vuotias. Joskus tuo minun Sissi äitini kiukkuaa minulle ja vähän tappelemmekin, mutta en minä sille mitään voi että sen hännästä on kiva välillä vetää! Mokomatkin kun valittavat, että olen kamala riiviö! Minähän olen kiltti ja rauhallinen kuin koira enkeli 😇 on.
Mutta aatelkaas! Pääsin emäntäni kanssa jonnekin ihme projektiin - mitä lie tarkoittavankaan. Mutta pääsin eräs kerta mukaan kouluun! Tosin, minä sain odottaa autossa, mutta onneksi minua käytiin moikkaamassa aina välitunneilla. Mitä on välitunti? Syötävääkö?
Ja sitten pääsin jonnekin hauskaan paikkaan, jossa sain niin paljon rapsutuksia kuin vain jaksoin istua paijattavana! Ja sain kuulemma hirveästi kehujakin, kun olin niin kiltti ja söpö. Enkö muka ole aina ollut söpö ja kiltti? Ja sain ne kaikki kaksijaljaiset ihmiset nauramaan, vaikka en ymmärrä miksi? Minähän vain olin minä. Ja okei... Vähän ehkä anoin emännältäni herkkuja ja tein joitakin pikku juttuja ja sain leikkiäkin ilman äitini kanssa tappelua. Minä kyllä tykkäsin siitä paikasta!
Ja samana päivänä käytiin vielä moikkaamassa erästä Aatu koiraa, joka oli pelottavan iso, mutta silti minua halutti tutustua häneen vaikka pelkäsinkin. Mutta voitteko kuvitella miten väsynyt olin kun pääsin kotiin? Emäntäni joutui kuulemma minut kantamaan autosta sisään kun olin nukahtanut autoon enkä jaksanut nousta.
Lisäksi olen kuullut, että minusta tulee hyvä tallikoira. Olen mestari hepan kuoksuttamisessa, ja olen pitänyt kissatkin loitolla, vaikka en ymmärrä miksi en saisi jahdata niitä. Kuuluvat kuulemma tuohon tallielämään. Tallilla on kivaa kun saan pyöriä mudassa ja juosta elämäni kyllyydestä. Tykkään myös auttaa lanta hommissa!
Terkuin Helmi ❤ 🐾
3. marraskuuta 2015
Kerron; olen täys persläpi
Eli, kuten jo otsikkokin kertoo sen, että tiedän olevani täys persläpi kaikessa asiassa. Sitä kun ei voi enää muuttaa, nyt kaikki tietävät sen, erityisesti koko koulu.
Sanotaan aina vain että et saa antaa periksi, ei saa luovuttaa, sun täytyy taistella eikä luovuttaa ja olla ja tehdä sitä ja tota...
Myönnän että en osaa käyttäytyä kaikissa hetkissä. Sekä kaikki mitä teen on väärin tai oletetaan jotain vaikka tekisinkin oikeasti esim. Muistiinpanoja, mutta jos kyse on esim. Askartelusta, niin mulla on monta ideaa OMASSA PÄÄSSÄNI, enkä tarvitse niihin kirjaa..
ja jos nyt ylipäätään ketään edes lukee tätä blogiani, niin toivoisin saavani mielipidettä.
Miltä teistä tuntuisi olla monta kuukautta silmätikkuna ja aliarvioituna? Saatika sitten olla kaiken loskan yms kohteena? Milloin teiltä menee toivo yms tälläisessä asiassa?
Ja jos joku luokkalaiseni eksyy tätä lukemaan, niin en nyt syytä ketään, paitsi itseäni ja tiedän olevani se luokan persläpi joka ei osaa yms. Mutta toivoisin että kaikki ihmiset saisivat välillä katsoa peiliin itseään. Mä tiedän kaiken itsestäni ja myönnän että en aina pysty keskittymään kaikkeen, kun kovaa painetta tulee niskaan. Mut eihän se ole teidän syy! Itsepä olen tyytynyt aina olemaan ilmaa ja myöntymään kaikkeen.
Onneksi juuri tänäkin päivänä minulla on kaksi aivan upeaa koiraa, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut ja tälläisinä päivinä saa sen hymynkin tulemaan, vaikka olen saanut jos mitäkin tänään. Lisäksi Heidille ISO kiitos. Miten voinkaan ikinä korvata sulle sitä mitä oot tehnyt. Ja anna anteeksi ne hetket kun ihan oikeasti menen ylikierroksilla. Mut onneks autit tänään.
kestän kyllä asioita pitkään, mutta joskus itsehillintäni pettää ja kaikki se viha yms. Tulee itkuna..
Sanotaan aina vain että et saa antaa periksi, ei saa luovuttaa, sun täytyy taistella eikä luovuttaa ja olla ja tehdä sitä ja tota...
Myönnän että en osaa käyttäytyä kaikissa hetkissä. Sekä kaikki mitä teen on väärin tai oletetaan jotain vaikka tekisinkin oikeasti esim. Muistiinpanoja, mutta jos kyse on esim. Askartelusta, niin mulla on monta ideaa OMASSA PÄÄSSÄNI, enkä tarvitse niihin kirjaa..
ja jos nyt ylipäätään ketään edes lukee tätä blogiani, niin toivoisin saavani mielipidettä.
Miltä teistä tuntuisi olla monta kuukautta silmätikkuna ja aliarvioituna? Saatika sitten olla kaiken loskan yms kohteena? Milloin teiltä menee toivo yms tälläisessä asiassa?
Ja jos joku luokkalaiseni eksyy tätä lukemaan, niin en nyt syytä ketään, paitsi itseäni ja tiedän olevani se luokan persläpi joka ei osaa yms. Mutta toivoisin että kaikki ihmiset saisivat välillä katsoa peiliin itseään. Mä tiedän kaiken itsestäni ja myönnän että en aina pysty keskittymään kaikkeen, kun kovaa painetta tulee niskaan. Mut eihän se ole teidän syy! Itsepä olen tyytynyt aina olemaan ilmaa ja myöntymään kaikkeen.
Onneksi juuri tänäkin päivänä minulla on kaksi aivan upeaa koiraa, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut ja tälläisinä päivinä saa sen hymynkin tulemaan, vaikka olen saanut jos mitäkin tänään. Lisäksi Heidille ISO kiitos. Miten voinkaan ikinä korvata sulle sitä mitä oot tehnyt. Ja anna anteeksi ne hetket kun ihan oikeasti menen ylikierroksilla. Mut onneks autit tänään.
kestän kyllä asioita pitkään, mutta joskus itsehillintäni pettää ja kaikki se viha yms. Tulee itkuna..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

