19. toukokuuta 2015

Never



Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu, käytetty
ruokkimaan ympyrää.

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa.

Että hajalle saatiin
se mikä kauniiksi tarkoitettiin.

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää.

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa.

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
 vaikka itse ei aina huomaa.

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa 
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton,
perustelu aukoton,
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää


Kuten laulun sanoissa lukee; "Koneeseen kadonnutta ei voi takaisin saada." Ajattelen tuon koneen tilalle "Elämään kadonnutta....", koska ei sitä saa pyyhittyä pois (oman elämän), vaikka kuinka kovasti sitä haluaisikin.
Elämässä on aina jokin joka kuluttaa paljon ihmistä kunnes on aivan loppu. Voi siis tapahtua monia asioita, kunnes huomaa ettei jaksa. (Tai joku muu huomaa.)
Monet sanoo aina vain, että kyllä aika korjaa. Mutta tosiasiassa aika voi kyllä auttaa elämään kaiken kanssa, muttei koskaan voi korjata täysin ehjäksi. Sillä arvet jää ainiaaksi, vaikka kuinka yrittäisi hoivata ja liimata tms kiinni. Joskus toisinaan ne vanhat arvet (jotka jo ajatteli pystyvän sietämään) voivat aueta kysymättä aikaa tai paikkaa - yksi pieni sanakin voi saada sen auki ja "työnnetään veistä takaisin aina vain syvemmälle sydämeen."
Ja vaikka ihminen yrittää saada kaikki olemaan taas paremmin; Käymällä terapiassa monta vuotta sekä joutunut viettämään välillä pakosta välillä omasta tahdostaan psykiatrisessa sairaalassa osastolla.
Voi kuitenkin ne kaikki ponnistelut romuttua yhdessä hetkessä ja tavallaan "vedetty matto jalkojensa alta jonka päällä seisoi".




Vaikka Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen, niin ei meistä ihmisistä saa kyllä sellaista tekemälläkään. Ei joskus kauan sitten, ei nyt, eikä tulevaisuudessa (jos sitä edes on). 
Me ollaan pahoja - itsellemme, toisille, luonnolle...
Sanotaan myös, että Jeesus kuoli ristillä puolestamme jotta saisimme kaikki syntimme anteeksi.

Kipu viiltää aina vain kovemmin ja kovemmin, kunnes on pakko vain huutaa, koska ei tiedä kauanko jaksaa tätä kaikkea. Ajattelee miksei ole jo Luoja ottanut tyköönsä tästä kivusta ja tuskasta pois.

Silloin yksi minuutti tuntuu parilta viikolta, tunti vuodelta. Sitten kaikki on jo "aivan sama mitä minulle tapahtuu". Mikään ei tunnu miltään ja ahdistuu jo ihan normaaleista arkipäivän asioista, jotka jääkin tekemättä jos ei vain pysty.

Ihminen antaa periksi, on onneton iloa ei tule mistään. Tulee tunnottomaksi ja antaa vain kaiken tulla välittämättä mitä itselle tapahtuu, kunhan toisilla vain on parempi olla.
Tuntee olevansa usein rauhaton eikä pysty millään vaikka kuinka yrittäisi rauhoittua - täytyy vaan antaa mennä aivan ranttaliksi.

Joskus sekin ihminen oli iloinen lapsi, joka leikki kaverin kanssa ja tunsi olevansa tärkeä ja kaivattu, kunnes kaikki romuttuu.

Myöhemmin katsoo vanhoja valokuvia ja ihmettelee kuka on tuo iloinen tyttö joka näyttää aivan minulta, mutta joka nauraa suoraan sydämestään.

Ei enää tunne itseään,
ei tiedä haluaako edes tuntekaan.
Ei tiedä haluaako tai jaksaako elää, koska ei jaksa enään..
Tahtoisi puhua jollekin kaikki, mutta taas toisaalta ei haluakaan puhua.
                        Mitä sanoisi,
                        miten aloittaisi tai miten toinen saa selvää puheestani jos ja kun purskahtaisi itkuun, ja                         sitten ei saisi lopulta enää sanaa suustaan.
Välillä itketään tauotta älyttömän kauan, kunnes tuntuu että silmätkin tulevat ulos kuopistaan. Mutta tajuaa ettei se itku auta mitään, missään, koskaan - aiheuttaa vain enemmän kipua. (päänsärky yms.)

28. maaliskuuta 2015

Erilaisuus

Miksi minä olen tälläinen?
Miksi tuo on aina vain iloinen ja nauraa?
Miksi hänen vanhemmat ovat parempia kuin omani?
Miksi tuo näyttää kamalan oudolta?

Olen tässä pohtinut taas aivan kaikkea. Sitä, kuinka vaikeaa ihmisten on hyväksyä se tosiasia, että me kaikki - Sinä, minä- ollaan niin erinlaisia. Toinen käyttäytyy ihan eritavalla kuin minä, tai toinen on ihan outo, koska puhuu hitaammin kuin toiset.

Oletteko koskaan miettineet, mitä toiset ajattelevat sinusta? Sillä sinäkin olet aivan erinlainen kuin minä. Ja voin onnekseni sanoa, että niin on hyvä - pääni sekoaisi jo alle 5 minuutissa. Erilaisuus on hyväksi, haluaisitko että koko maailma olisi aivan samanlaisia kuin sinä itse? Joka kuvittelee, että itse on maailman parhain eikä kukaan, ei kukaan voi olla sinua parempi. Eikä kukaan saisi poiketa "normaaleista".
Katso peiliin, koska voin sanoa  ettet sinäkään ole sen kauniimpi kuin muut, tai parempi kuin kaikki muut maailman ihmiset. Pohdi sitä oikeasti peiliin katsoessasi ja yritä ajatella että olisitkin joku muu, joku joka ajattelee miltä sinä näytät tai mitä olet. Se ei ole helppoa, mutta onko kaiken aina oltava helppoa?
Sen jälkeen voit miettiä sitä, että miten ensikerran ajattelet tai toimit kun tapaat jonkin aivan erilaisen. Koska jos haluat olla ns. täydellinen (vaikka sellaisia ihmisiä ei oikeasti ole edes olemassakaan) niin sinun pitää ymmärtää se aidosti - suoraan sydämestäsi, että kaikki ovat erinlaisia, sillä ketään ei kestäisi toisia jos olisi samanlainen.

Oletko ihminen joka tykkää päästellä kaikenmaailman sammakoita suustasi, vaikka tietäisit että se satuttaisi toista?
Silloinkin voin sanoa, että katso peiliin.

Mitä tekisin jos joku vaikeasti vammainen ihminen tarvitsisi kipeästi apua jossakin asiassa? Kävelisitkö vain ohi ja sulkien tilanteen silmistäsi pois, ajattelisitko että kyllä se pärjää tuosta. Vai menisitkö puhumaan hänestä kaikille pahaa tai menisit sille vammaiselle ihmiselle sanomaan jotakin ilkeää, pelkästään sen takia jos hänellä sattuu olemaan erinnäköiset ruumiinosat tai muuten vain vammainen.
Vai oletko sittenkin ihminen joka osoittaa myötätuntoa ja nielee oman ylpeytensä ja menee auttamaan tätä tai vaikka vain puhumaan hänen kanssaan mukavia?
Katsotaan asiaa toisesta näkökulmasta..
Haluaisitko sinä, jos olisit itse vammainen että joku tulisi auttamaan silloin kun oikeasti tarvitsee apua tai jos haluat jutella jonkun kanssa?
Niin, minusta se olisi ainakin todella mahtavaa jos joku uhraisi edes sen pariminuuttia auttaakseen toista, joka ei pysty samoihin asioihin.

Itselläni on kokemus - vaikkakaan itse en ole ollut vammainen, mutta voin kertoa siitä.

Ala-asteella minulla ei ollut paljoakaan kavereita, joten aloin viettämään erityisluokkalaisten kanssa aikani välitunneilla. He olivat ehkä hitaasti oppivia tai vammaisia, mutta arvatkaa mitä? Minua se ei haitannut, päin vastoin. Minulle tuli aina paha mieli kun heitä kiusattiin vain sen takia, että ovat erinlaisia. Joten puolustin heitä kun heitä kiusattiin, silläkin seurauksella että minä sain tuntea sen omassa nahassani.. Minua alettiin kiusaamaan, mutta minulle se oli aivan sama mitä minulle tehtiin, mutta heitä ei saanut kiusata. Enkä kadu sitä vieläkään.
Samalla tavalla kun olen auttanut parasta ystävääni kun häntä on kiusattu, mutta sekään ei ole haitannut jos he ovatkin alkaneet kiusata minua. Sillä minähän olin jo tottunut koko peruskouluaikana siihen että minua kiusattiin.

Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit jonkinlaisen kohtauksen ollessasi kaukana kotoa ulkona ja sen seurauksena menisit tajuttomaksi ja makaisit vain maassa. Ohi kulkisi monia ihmisiä, eikä kukaan pysähtyisi katsomaan mitä on tapahtunut. Makaisit monta tuntia kylmässä maassa yksin ja tajuttomana. Saattaisit olla siinä parikin tuntia, kunnes joku uskaltaisi tulla auttamaan sinua.

Tai jos joku iäkkäämpi ihminen kaatuisi pyörällään ja näet sen, mutta laitat taas jotkin "silmälaput" silmille ja esittäisi ettet ole nähnyt mitään. Vaikka iäkäs ihminen makaa maassa ja pyörä on hänen päällään eikä hän pääsisi ylös.

Minusta, me ihmiset ollaan niin älyttömän idiootteja, että ei voida auttaa vaikka näkee jonkun joka tarvitsee kipeästi apua. Nykypäivän ihmiset katsovat vain omaa napaansa ja sulkee kaiken muun ulkopuolelle. Jo lapsillekin opetetaan sama tapa - he leikkivät upouusilla älypuhelimilla jatkuvaa syöttöä tai istuvat vain kotona eikä lähde ulos leikkimään.
Onko se myöskin oikein että jo ekaluokkalaiset tytöt meikkaavat ja kulkevat ihan pienissä mekoissa.

Minusta se ei ole oikein, lapsen täytyy saada leikkiä ja olla sellainen kuin on, mutta maailma on mitä julmin paikka elää. Toiset saavat kärsiä paljon enemmän kuin ne jotka vain ajattelevat omaa parastaan. Itserakas täytyy tietenkin olla välillä, mutta rajat kaikkeen.

Mieti mitä tekisit. Haluatko että koko maailma vain pahenee? Asia on meidän jokaisen ihmisen päätettävissä. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi.

22. maaliskuuta 2015

UKK

Tässä postauksessa mun on takoituksena vähän kartoittaa näitä usein kysyttyjä kysymyksiä.
Jotta jos joku minut näkee jossain liikkumassa, niin minulta ei toivottavasti tultaisi kysymään enään näitä kysymyksiä, koska olen saanut niitä aivan tarpeeksi.

1. Miten koirasi näyttävät noin puhtailta? Pesetkö niitä usein?

Vastaus on, että en todellakaan pese koiriani tyyliin jokainen viikko - ehen. Se ei tekisi ensinnäkään koiran nahalle  kovin hyvää jos sitä jatkuvasti lutraisi veden ja saippuan kanssa. Pesen vain ja ainoastaan silloin kun on aivan pakko; kun koira haisee pahalta tai jos se on tosi likainen niin silloin.

Ja se miksi koirani näyttävät suhteellisen puhtailta, vaikka suurimmaksi osaksi ne ovatkin valkoisia. Yksinkertaisesti ne putsaavat itse turkkiansa, ja kuivuttuaan se kaikki hiekka yms. varisee pois. Ne hiekan muruset ei siis jää koiran nahkaan tai turkkiin. Kun nämä ovat sellaisia touhotoopeja, että vauhtia löytyy niin kyllä ne hiekatkin siinä samalla varisee.
Helmi
Sissi




















2. Miksi käytät koirilla kuonopantaa? Estääkö se koiraa haukkumasta tai syömästä maasta mitään?

Käytän siksi Helmillä, ja joskus Sissilläkin kuonopantaa sen vuoksi, kun ne vetävät kovasti. Tiedän, että koirani ovat pieniä 7-8kg ja ne ei vedä niin hurjasti kuin esim. Saksanpaimenkoira. Mutta en halua siltikään, että koirani vetävät. Etenkin jos joskus isosiskoni lapset haluavat taluttaa koiriani niin silloin on todella tärkeää etteivät ne vedä, koska he ovat vielä tosi pieniä. Lisäksi kun joudun jännittämään hartoista asti kättäni kun nämä vetävät niin minulle tulee voimakas päänsärky.

Ja EI, ei todellakaan kuonopanta estä koiraa haukkumasta tai syömästä maasta mitään. Se on lähinnä vain sen takia jos koira vetää, jolloin sen pää kääntyy väkisinkin taluttajaan kohden ja kuonossa tuntuu taatusti epämukavalta kun on kova paine siinä kokoajan. Ja tälläisellä talutus menetälmällä yritän opettaa tuolle keskenkasvuiselle kauhukakralle (Helmi) että ei saa vetää - sen huomaa aina välillä kun ottaa käyttöön hetkeksi pannan.


3. Miksi et pysty keskustelemaan aivan rennosti jos vieras ihminen tulee kysymään jotakin?

Vastaus on lyhyesti ja tyimekkäästi se, että saan helposti paniikkikohtauksen päälle, kun en ole kovin sosiaalista tyyppiä, että puhuisin aina ja kovaan ääneen.. Ei, mun täytyy saada siihen aikaa.

4. puhutko usein itsestäsi?

Haha, minä? En todellakaan, se että mainitsen joskus Heidi nimen.. Se ei tarkoita minua, vaan minun ystävääni.

27. helmikuuta 2015

Harmonia

Jotkut ihmiset pitävät aivan itsestään selvänä, että "kyllä minäkin hevosen kanssa pärjään, kun tuokin pärjää"
Vaikka todellisuudessa ei olisi koskaan edes käynyt tallilla. Toki, jonkun erittäin kiltin ja kärsivällisen hevosen kanssa saattaakin pärjätä, mutta ei yksin.. Kaikki me aloitetaan jonkun toisen ihmisen avustuksella, jotta opitaan parit yleiset hommat ja vermeet.

Mutta nyt eilen tajusin, että olen pärjännyt hevosten kanssa ihan kohtuullisesti, mutta ymmärsin mitä minulta aina välillä puuttuu.

Copy; Gary Tanner ja lisenssi CC BY-NC-SA 2.0
  • Luottamus hevoseen
  • Usko itseensä
  • Kärsivällisyys
  • Ymmärtävyys
  • ja halu olla yhtä hevosen kanssa
Toki, onhan minulla noista muutama, mutta todella tajusin, miksi en ole pystynyt kaikkien hevosten kanssa yhteistyöhön.
Se, että on kokoajan äänessä ja arvostelee toisia, niin se osuu ennemmin tai myöhemmin (toivottavasti) omaan nilkkaan. 
Itse en ole arvostellut (ainakaan tietämättäni) toisia. Olen useasti vain ihastellut toisten ratsastusta ja hevosen käsittelytaitoja.
Kun toiset saavat hevosen kulkemaan nätisti muodossa ratsastaessa ja toiset taas maasta käsittely taito on upeaa katseltavaa. Aina sitä miettii, että voi kunpa osaisin itsekin käsitellä noin hyvin hevosta. Hevonen joka painaa keskimäärin 500kg, mutta silti niin iso eläin alentuu tottelemaan meitä ihmisiä, jotka ovat huomattavasti pienempiä.

Copy; Ias - Initially ja lisenssi CC BY-NC-ND 2.0
No, mutta mistä sitten tietää, että on se yhteinen sävel?

Siitä, kun hoidat hevosta ja siitä miten se käyttäytyy.
Esim, jos on yhteinen sävel niin kavioiden putsaaminen on mukavaa ja helppoa. Yhdestä jalasta lähtee liikkeelle ja siirtyy seuraavaan. Ja siinä siirtymä vaiheessa hevonen jo vaihtaa painonsa, siten että pystyy toisenkin kavion putsaamaan.
Huonoimmassa tapauksessa, se voi tuottaa paljon ongelmia ja tuska hikeä.


Hevonen on iso eläin, mutta sen aivot ovat appelsiinin kokoiset. Ei hevoselta voi vaatia aivan kaikkea, kaikessa pitää ottaa kaikki huomioon, ongelmat, vaarat tms.
Ratsastettaessa, jos joku tulee katsomaan sitä, niin usein jotkut ihmiset ajattelevat että on itsestään selvää, että hevonenkin huomaa/tietää että joku on katsomassa katsomossa.
Copy; Dawid Loudser ja lisenssi CC BY-NC-SA 2.0
Mutta voin kertoa, että ei pidä ajatella niin, koska ei hevonen välttämättä kiinnitä työskennellessään kaikkeen häiriötekijään. Se saattaa säpsähtää, kun lähestytään katsomoa jossa on ihminen katsomassa ja silloin se huomaa ihmisen.
Eli ei kaikkea pidä pitää itsestään selvänä. Että vaikka me olemmekin jo huomanneet hevosen, niin se ei välttämättä ole huomannut sinua.

Mutta, haluan myös muistuttaa, että ei pidä luottaa liikaa hevoseen, koska se voi aina säikähtää jotakin, esim. kiveä. Koskaan ei ihminen voi olla liian varovainen. Vaikka ainahan se on niin, että " ei minun hevoseni tee koskaan mitään pahaa eikä satuta ketään". Mutta miltä kantilta sitä katsotaan?
Jos vaikka talutat hevosta ja se säikähtää jotakin ja juoksee ylitsesi ja loukkaat pääsi. Mitä sitten sanotaan jos näin tapahtuu? Ei siitä silti voi syyttää hevosta!

Hevonen on kuitenkin kaikesta ihanuudesta huolimatta pakoeläin, säikähtäessään se lähtee juoksemaan tms.

Tästä postauksesta ei nyt aivan tullut sellainen kuin itse näin tämän päässäni, mutta menkööt nyt näinkin. Pakko vielä sanoa tähän loppuun, että kaikki esimerkkinä olleet jutut eivät ole minulle tapahtuneita. Vaikka kaikkea on saanut kokeakin hevosten kanssa niin upeita kuin vähän vähemmän upeita hetkiä.




20. helmikuuta 2015

Suomenhevonen

Tässä, kun olin tälläviikolla ratsastusterapiassa tutustumassa hevoseen josta tuli minun nimikko hevonen.

Se on iki-ihana Suomenhevostamma. Todella kaunis. Joskus ratsastus koulussa vihasin suomenhevosta, koska sen kanssa ei mikään tahtonut sujua. Mutta kaverillani oli suokki ja ihastuin siihen.

Nyt kun kävin katsomassa tätä tammaa, niin se rakkaus ja kunnioitus koko suomenhevos rotua kohtaan kasvoi. Vaikka jännitti ja ahdisti, niin silti se tunne kasvoi. Lisäksi kun hieman jännitän nykyisin muutenkin hevosia.
En uskaltanut taluttaa tammaa tarhasta talliin, joka ei ollut pitkä matka, vaikka omistaja vannotti että se on tosi kiltti eikä lähde menemään. Mutta silti.
Karsinaan kun mentiin niin se ahdisti ihan älyttömästi. Hevosen kanssa jota en tunne, ihmisen kanssa jota en ole nähnyt kovin montaa kertaa. Se oli jo jotain.

Mutta miksi suomenhevonen sytyttää?

On ehkä vaikea ajatella asioita eri kantilta, kun mietitään monia vuosia taaksepäin, miten arvokas hevonen kyseinen rotu oli.
Se auttoi maalla erilaisissa työtehtävissä,
oli sotaratsuina..

Suomenhevosesta on vaikka mihin! Ja vaikka kaikki kokemukseni ei ole tästä rodusta kovinkaan mukavia, niin jotenkin sen rauhallisuus tarttuu minuun. Miksi jännittää sellaisen rinnalla, jolla on viisas ja rauhallinen ja lempeä katse?
Jännitin aivan turhaan, mutta kaikki uusi aina jännittää - olipa kyse sitten mistä tahansa.

Suomenhevosen pään muodossakin on vain sitä jotain ja koko rakenne.. Vaikka ne ovatkin raskasrakenteisempia kuin arabi tai lämminverinen ravihevonen, niin silti.

Nykyisinkin niistä on moneen työhön, vaikka maalla koneet on ottaneet hevosten työt. 
Mutta, suomenhevonen toimii hyvin ravurina, ratsuna, vikellyksessä, terapiakäytössä.. Eli siis lähes kaikkeen mitä yleensäkään hevosien kanssa voidaan tehdä.

Pidän myös hurjasti Irlannincob, puoliveriset, islanninhevonen, suomenhevonen, shetlanninponi.. Onhan rotuja monia, ja monia rotuja joiden kanssa haluaisin päästä rennolle maastolenkille tai kentällä pyörimään.


Tuskin, tämä ketään juurikaan kiinnostaa, mutta minun oli pakko päästä kirjoittamaan jotain. Koska en kestä tätä oloa ja ajatuksia yms, joten yritän keksiä kaikkea muuta. Huomenna onkin serkun lapsen ristiäiset ja ne hieman jännittää.
Minä kun en ole mikään sellainen joka rakastaa olla kun on paaaaaljon ihmisiä ympärillä - ehei.

Minulla on ollut paljon ajatuksia postauksiksikin, mutta olen vain niin väsynyt etten ole jaksanut yhtäkään edes aloittaa. No, katsotaan sitten joskus.