3. tammikuuta 2015

Love horses and their importance to myself




Sain jostain inspiraation tehdä näitä. Tätä olin jo miettinyt viime vuoden lopussa, mutta en ole jaksanut. Ja pakko myöntää, että väsyttää edelleenkin ihan hirvittävästi, mutta yritän saada aikani kulumaan edes jotenkin. En ole mikään maailman paras kuvien muokkaaja yms. Mutta teenkin vain siksi että saisin tämän tylsän viikonlopun kulumaan edes jotenkin.

Ja nämä kuvat olen siis aivan itse ottanut, tai joku tuttavani, mutta kuvissa on ottajan nimi. Eli kuvat ovat luvallisia ja toivon, että kukaan ei ottaisi näitä käyttöön ilman lupaani.  Ja tekstit olen löytänyt eräästä kirjastani ja teksteissäkin on siis tekijän nimi. Ja kuvissa esiintyvät ihmisiltä on kysytty myöskin lupa julkaista - joissakin kuvissa olen itsekin.









Ja näitä ajattelin tekeväni useampinakin eri päivinä. Kaipa tapa se on tämäkin kertoa, mitä hevoset merkitsee minulle.

2. tammikuuta 2015

Suositus

Olen tässä nyt lukenut yhtä erittäin kiinnostavaa kirjaa, jota suosittelen kaikille lämpimästi.

Kirjan nimi on; Kun suljen silmäni
Kirjoittaja S. J. Watson
Kirjoitettu vuonna 2012

Watsonin esikoisteos Kun suljen silmäni syntyi kirjoittajakurssilla. Se on saanut mm. The Galaxy National Book Awardsin parhaan jännityskirjan palkinnon sekä The Crime Writer´s Associationin parhaan esikoiskirjan palkinnon. Romaanin käännösoikeudet on myyty 42 maahan, ja sitä on myyty jo lähes miljoona kappaletta.

Kirjoitan tähän nyt kirjan takakannen tekstin, jonka jälkeen kerron hieman itse.

" Jos et muista menneisyyttäsi, kuinka tiedät kuka olet ja kehen voit luottaa? Tervetuloa Christinen elämään.

Christine herää aamuisin vieraan miehen vierestä, joka sanoo olevansa hänen aviomiehensä. Hän kuulee olleensa onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen aivonsa ovat vauritoituneet. Joka ilta kun hän nukahtaa, kuluneen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät pois muistista.

Christine kirjoittaa päiväkirjaa selkiyttääkseen sirpaleista elämäänsä. Hän kirjaa muistiin kaikki tapahtumat - aviomiehensä Benin kanssa vietetyt hämmentävät aamut, salaiset tapaamiset tohtori Nashin kanssa, välähdykset menneestä. Christine joutuu rakentamaan muistonsa päivä päivältä uudestaan. Mitä lähemmäs totuutta hän pääsee, sitä uskomattomammalta se vaikuttaa."


Tuo kirja on hyvin mielenkiintoinen. Auto ajoi Christinen ylitse, hän selviytyi, mutta aivot tuhoutuivat. Hänen miehensä tuntuu salaavan paljon naisen menneisyydestä, eikä halua että tämä saa siitä mitään selville..

En ole vielä lukentút kirjaa aivan loppuun saakka, mutta se on niin mielenkiintoinen, että siihen uppoutuu ihan tyystin ja unohtaa kaiken muun ympäriltä.  Mutta upeasti kirjan päähenkilö saa selville menneisyydestään, vaikka se on todella raskasta hänelle.

1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Vuosi 2014 ei ollut jälleen se ihanin vuosi. Ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa katsaus postauksen tähän vuoteen ja luultavasti tämä on myös se viimeinenkin. Tiedä sitä sitten...


Tammikuu

- Olen saanut kokea paljon hyväksyntää rakkaan ensimmäisen koirani osalta. Kuten olen kirjoittanutkin tuolla fb:ssä; Miten mä rakastankaan tuota mun ikiomaa koiraani?! Jos alan rapsuttamaan sitä niin tämä ottaa etutassuillaan minusta kiinni etten vain lähde ja jätä tätä yksin.


- Kävimme pienen pähkäilyn jälkeen Heidin ja Sissin kanssa kävelemässä jäällä. Ja uskoakseni koko kylä kuuli kun liikuimme siellä. Kun siellä oli liukasta niin jokakerta vähän kiljahdettiin kun meinattiin kaatua. Ja Sissi tapansa mukaan katsoo - Mitä noi kaks TAAS sekoaa - ilmeellään.


- Pääsin kokemäellä opsikellessani töihin samaan aikaan kun olin koulussa. Parhain työpaikka ikinä oli Harjavallassa ja kaikenlisäksi se oli entinen työharjoittelupaikkani. Se oli ihana paikka, vaikka olotilani ei ollut missään suhteessa hyvä.













Helmikuu


- Koulussa pääsin/jouduin tekemään erittäin vaikeaan astiaan kukka-asetelman, joka näytti mielestäni aivan kamalalta ja taisi paljon ärräpäitäkin tulla. Mutta sain sen valmiiksi ja kaikki sanoivat pitävänsä siitä.






- Uskalsin lähteä kokeilemaan enemmän piirtäessäni varjostusta, vaikka en olekaan mikään hyvä piirtelemään, mutta teenkin sitä vain huvikseni..


- Vein ensimmäistä kertaa itse autoni katsastettavaksi, vaikka pyysin isää tulemaan mukaan. Auto pääsi kerrasta läpi.


- Yllätyin tyystin nähdessäni, että kotikaupungissani oli RATSUPOLIISEJA! Se oli ihan outoa, pikkuruinen kylä ja sellaset päässyt tänne. Käyvät kuulemma kerran vuodessa täällä ja nyt vasta minäkin sain sen nähdä.






- Olin erään ystäväni Annan kanssa Turussa eräässä hengellisessä tapahtumassa jossa sain tuntea ihan oikeasti Isän voiman.








Maaliskuu


- Saimme koulussa koulukaverin kanssa tylsyyttämme päähänpiston ja ajoin Porin yyteriin. Ja kaverini entinen koira Kielo oli mukana. Pari huikkaakin taisi ottaa, ja osasimme melkein jopa eksyä yyterissä.



- Sain tietää, että Kokemäellä on VANHA riippusilta jota sitten menimme yllämainitsemani koulukaverin kanssa katsomaan. Ja samalla reissulla sain auton pohjan osumaan kiveen ja takavalon rikki..



- Pääsin jotenkin ihmeellisesti koulussa kasvitentistä läpi, vaikka en oikeasti osannut kuin yhden tai kaksi kasvia.. Ja tentissä piti siis tunnistaa kasvi, suomeksi ja latinaksi. Vaikeaa!




- Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa tutustumaan ihan oikeaan arabiin! Ja voi miten ihania ne ovatkaan.!



- Sain töitä. Kausityötekijänä hautausmaalla.


- Elämäni ensimmäinen asuntohakemus lähetetty.


- Oloni huononi huomattavasti enemmän.




Huhtikuu


- Tehtiin lenkkejä Heidin ja Sissin kanssa, sekä uskon voivani sanoa, että Sissi piristi myös ystävääni sen hölmöydellään.


- Valmistuin lopullisesti kokemäeltä. Saaden paperit puutarhatuotannosta sekä kukka- ja puutarhakauppa puolesta. Oli todella raskas päivä, jota en ole pystynyt vieläkään käsittelemään. Kokemäki oli upea paikka opiskella ja koulutusohjaaja oli aivan ihana..


- Olin JÄLLEEN osastolla, jossa oloni vain paheni entisestään


Toukokuu


- Kausityöni alkoi.


- Tehtiin vanhempieni kanssa parit metallihohtoiset 1000:n palan palapelin. Valmiina ne pääsivätkin tauluiksi.









- Oltiin Sissin kanssa ensimmäisissä virallisissa näyttelyissä. Jännitystä taisi olla molemmilla - itse valvoin edeltävän yön. Mutta Sissi sai tulokseksi H:n







- Sain noutaa uuden asuntoni avaimet. Vuokra-asunto. Ja muutto hommat alkoi saman tien.

















Kesäkuu





- Asuin nyt omassa asunnossani. Joka oli erittäin ahdistavaa.


- Töissä minulla oli söpö ja ihana työkaveri jota säikähdin tolkuttomasti!






Heinäkuu


- Kävimme erään ihmisen kanssa paljon ajelulla ja oli upeaa nähdä jotain ihanaa vaihtelua.


- Mieli oli aivan maassa, paljon erinäisiä itsetuhoisia ajatuksia tavallista enemmän.



Elokuu


- Täytin tasavuosia, joita ei erityisemmin juhlittu. Ja harmittelin, että eräs sukulainen ei enään ollutkaan tekemisissä kanssamme.



- Sissi sai kaksi aivan ihanaa pentua. Poika painoi syntyessään 350g ja tyttö 300g.



- Olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa livenä raveja. Pohjoismaiden mestaruus raveja. Ja näin miten hevonen voi kuolla kesken kisan. Tuo päivä sai olon hetkeksi paremmaksi.


- Pohtisin kumpi Sissin pennuista tulisi kotiini; Hulivili vai Hiluliina?


- Kävin kasvattajan luona katsomassa Sissiä ja lapsosia. Ne olivat aivan ihania ja vanhempanikin piti pentuja sylissä. Sissi esitteli kauhean innoissaan pienokaisia.



Syyskuu


- Töissä alkoi olla aamuisin todella kylmä.


- Haimme vanhempieni kanssa Sissin ja Hiluliinan - eli tutummin vain Helmi - kotiin. Matkalla poikkesimme myös erään äidin puolen sukulaisen luona.


- Kaikki halusivat heti nähdä Helmin. Olihan se ihan kivaa, mutta itseäni se kaikki alku hälinä vain väsytti suunnattomasti. Ja hoitajani kanssa puhuimme jos sanoisinkin joskus ei jollekin.


- Totuttelin jälleen tuohon pissatus rumbaan ja sanomalehtien keräilyyn.


- Sairaslomailuni alkoin ensin pienissä pätkissä.





Lokakuu


- Käytiin paljon koirien kanssa porukoilla.


- Olin yksin auttamassa erästä ihmistä matkaratsastuskisoissa. Ensimmäinen kertani. Ja olin aivan kauhuissani; Paljon ihmisiä kaikkialla, en tuntenut ihmistä (tavannut vain parikertaa) jonka kanssa lähdin kisoihin. Mutta se oli upein ja ihanin päivä. Apri oli niin mahtava kokoajan, olo oli tosi surkea ennen kisoja mutta sen jälkeen jaksoin hymyillä pari päivää.

"Vitsi mikä päivä! Aivan yli-ihana. Ja päihitin taas itseni! Vitsit, voisin hyppiä tasajalkaa, mutta ehkä jätän sen huomiseksi. Riittää iloa taas pitkäksi aikaa. Ja huomenna hakemaan rakkaat lapsukaiset takaisin kotiin hoidosta. ^^"


- Sain kokea outoja fiiliksiä siitä, kun joku kehui minua kun olin matkaratsastuskisoissa mukana auttamassa. Itse en osannut ottaa juurikaan vastaan mitään positiivista - odotin kokoajan jotain aivan muuta.


- Pääsin jälleen leireilemään lastenleireille. Siellä oli niin mahtava fiilis, kun siellä voin olla vain minä eikä tarvitse esittää mitään. Ne ohjaajat tietää paljon minusta, mutta silti he ottavat minut leireille mukaan mikä on tosi ihanaa, koska siellä en esitä ketään muuta ja voin jutella lasten kanssa ja leikkiä.


- Lamppuja ei ollut vieläkään saatu kattoon kun kaikki tarvittava oli entinen asukas vienyt katosta, joten elelin kynttilän valon avulla.





















Marraskuu


- Sain jostain ihmeellistä voimaa ja jaksoin itse tehdä joulukortteja. Se vei kyllä paljon energiaa, koska ei muutenkaan ollut kovin hyvä olo - itsetuhoistuutta yms.


- Menin jälleen osastolle, mutta ONNEKSENI eri osastolle kuin edellisillä kerroilla.


- Sain tietää erään todella surullisen uutisen, joka veti maton altani. Erittäin rakas ja tärkeä - aivan kuin oltaisi oltu sisaruksia tms. että tämä kuoli. Ihminen jonka kanssa olin siellä tapahtumassa jossa koin Isän voiman ja rakkauden. Ihminen jota rakastin erittäin paljon.


"Tää on päivä jota en halunnut, enkä edes toivonut. Miten tästä pystyy selviimään. Olit aina mun tukena, nauratit, sain viettää ihanaa aikaa kanssasi, sain tuntea kelpaavani jollekin, olit ja olet yhä edelleen ihminen joka on minun esikuvani. Teit musta ehjemmän, mutta nyt.. Et ole täällä enää kanssani, auttamassa ja tukemassa.. Miksi en ymmärtänyt tilannetta, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Mä en pärjää ilman sinua, ihan oikeasti, sinua aidompaa ja ihanimpaa aikuista ei ole olemassa. En kerinnyt sanomaan sinulle, että rakastin sinua, mutta olen aina rakastanut sinua rakas ystäväni.. Aina kaikkein rakkaimmat lähtevät ensin. Voimia omaisille! Ja ehkä me tavataan vielä jonain päivänä, rakas Anna voi olisitpa täällä, kai Tää itku loppuu joskus, mutta rakkaus tärkeään ystävääni pysyy ikuisesti.."


- Yö unet jäi vähälle.


- Mieliala laski roimasti ja elämisen halukin katosi






Ja ihminen joka on nyt
lopullisesti poissa.




- Helmi täytti 4kk.


- Yritin todella kovasti olla iloinen siitä, että minun ei tarvinnut olla yksin kotona vaan oli koirat. Mutta koiratkaan ei tuonut lohtua jota ne aina ennen antoi. Olin kokoajan koirille ja kaikelle vihainen. Aloin tiuskia ihmisille, vaikka en oikeasti haluaisi. Se vain tulee.


- Hakkaan mielelläni seinää. Itsetuhoisuus erittäin voimakasta.



Joulukuu


- Tuli vihdoin lunta. Oli valoisampaa ja koirat olivat todella innoissaan. Niitä katsellessa se naurukin tuli, vaikka tuntui, että olisin vain halunnut itkeä.


- Sain tallipaikan, jossa saan käydä hoitamassa ja rapsuttelemassa kahta iki ihanaa hevosta; Apri ja Snille. Tallitöitä unohtamatta. Jokainen kerta tallilla on vähän erinlainen ja jätän tavallaan kaiken muun pois ja keskityn täysin hevosiin ja niiden antamiin vähän vähemmän kuiviin suukkoihin.





- Vuosi vaihtui. Vaikkakin en ollut lainkaan juhla tuulella, miten olisin voinut? Ystäväni on poissa. Ja sitten tuli mietittyä erittäin rakasta isoisääni, joka on myöskin poissa.


Mutta jos nyt näistä viimeisistä kuukausista pitäisi sanoa jotain hyvääkin, niin ONNEKSI osasto on nyt ollut tukena. Vaikea uskoa, että sanon noin, koska edelliset osastokokemukset ei ole mitään kovin mukavia, joista onkin pari postausta jo aikaisemmin tullut.



Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2012 ja siitä asti olen kirjoitellut tänne enemmän tai vähemmän - kaikki riippuu että miten jaksan. On kuukausia kun en jaksa yhtään kirjoittaa ja koko blogi ahdistaa, kun taas välillä on eri olo.


Luetuimpia postauksia ovatkin: Vallan taistelua, Olen pahoillani, Ajatuksia ja pohdintoja, Pelkoa ja ahdistusta, My day, Auta mua! En selviäkään elämästä! , Maailmassa pienelläkin asialla voi olla suuri merkitys toiselle, Oloa ja eloa, Bad girl forever, Pohdintoja elämästä, Circle of life, Sana helinää ja The sinful world and we people.


Minulla olisi paljon asiaa joita haluaisin kirjoittaa, mutta se vaatii kuitenkin paljon minulta, mutta katsotaan josko saisin ne joskus jopa tehtyä.



30. joulukuuta 2014

Don't give up

Selailin tässä näitä minun vanhoja postauksiani, ja luin eräästä postauksesta erään erittäin mukavan ja hauskan ihmisen kommentin. Ja se mitä siinä luki, sai minut miettimään taas jälleen asioita. Ei välttämättä niitä maailman iloisempia asioita, mutta ei välttämättä niitä niin kamalan ikäviäkin. Se kaikki on mulle oikeastaan jokapäiväistä elämistä.
Se miksi en linkkaa tähän mitä postausta tarkoitan, on syynä se, että ei pidä kaikkea aina paljastaa. Mutta siinä kehotettiin muistamaan..

1. Muista olet täällä syystä

Tottahan se on, mutta miksi? Miksi tuntuu useasti, että aivan kaikki kaatuu niskaani. Joka ikinen kerta kaikki ikävät asiat tapahtuu kerralla.. Ja niitä tulee useastikin kohdallani. Sitten mietin, että onko tässä yhtään mitään järkeä? Miksi juuri mun pitää elää, miksi en voinut kuolla, kun joku läheisistäni kuoli? Sanotaan, että ei Luoja anna kenellekään enempää kuin pystyy kantamaan, mutta minun kohdallani se ei ole toteutunut.. Olen ollut monta kertaa pohjalla, joutunut tahtomattani sairaalaan. 
Onko se jokin syy, että minun täytyy olla täällä maailmassa, jotta voin ottaa kaiken vastaan - yleensä kaiken ei niin mukavan? Joskus hyvin, hyvin harvoin tulee niitä positiivisiakin asioita.
Eräs kaverini sanoi kerran minulle, että; " Sua tarvitaan täällä maailmassa, koska ilman sun kaikkea kokemaasi et pystyisi auttamaan ketään joka joutuu kokemaan kaiken saman kuin sinä."
Niin, onhan sekin totta, mutta miten pystyn auttamaan toisia, kun itse en pysty käsittelemään kaikkia asioita tai hyväksymään itseäni? 
Myönnän, että olen auttanut, rakasta ystävääni, vaikka hänestä se ei tuntunutkaan kivalta. Mutta se tuli luonnostaan, en vain olisi kestänyt sitä jos hänkin olisi joutunut osastolle. 
Mutta tuo täällä olemisen syytä mietin useasti..





2. Joku tarvitsee sinua

Tämäkin aihe tavallaan jo tulikin tuossa ylempänä. Mutta useasti tästäkin aiheesta tulee miettineeksi, että miten kukaan ikimaailmassa voisi tarvita minua? Koska en osaa mitään, kaikki pitää vääntää rautalangasta, ihminen joka on useasti pelkkää ilmaa, ihminen joka pelkää ja jännittää kaikkea ja saattaa saada jostain ihan pikkuasiasta paniikkikohtauksen?
Niinpä, tuskin kukaan. 
Mutta olen silti sairaan tyytyväinen ja iloinen (jos se on se oikea sana kuvaamaan täysin), siitä että olen päässyt touhuamaan ihanien hevosten kanssa.





















3. Pysy lujana

Mitä tarkoittaa pysyä lujana? Sitäkö, että pakottaa joka ikinen aamu nousemaan sängystä ja ottaa vastaan lisää iskuja? 
Kun itkettää niin nauraa,
kun naurattaa niin itkee?
Joinakin päivinä saan oikeasti tuntea sen, että ei mikään pysty mua enään nujertamaan. Kuitenkin toisena päivänä taas olo on aivan eri.

Kuulemma, joskus se vahvinkin perustus
kaatuu.



 4. Pidä pääsi pystyssä

Toki - mutta vain sillä tavalla kuin toiset ihmiset näkevät, mutta kaikki muu on sisälläni. Olen oppinut elämään, että itkeminen ei auta mitään - etenkään jos joku näkee että itkee. Eikä sekään auta, että vastaat jollekin joka kysyy; "Mitä sinulle kuuluu?"
Ja siihen vastaat, että eipä kehuttavaa..
Eli kyllä, taidan pystyä pitämään pääni pystyssä, vaikka en taatusti kyllä nosta katsetta jos edessäni on joku tuntematon ihminen tai silloin jos haluan peitellä kasvoni jostain syystä.

Kuvasta kiitos Isto

5. Sinulla on koko elämä edessäsi

Kyllä, se varmaan pitääkin paikkaansa. Mutta voitteko kuvitella, että sekin lause saa minut välillä todellisen raivon partaalle? Koska itse en sitä juurikaan näe. Ja toisena asiana on se, että koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu - jääkö auton alle tms.



6. Asiat muuttuvat paremmaksi

Se toivottavasti tapahtuukin joskus, koska ei ne huonommiksikaan voi muuttua. (itseni kannalta)



Taas vaihteeksi avautumis postaus, mutta onko silläkään niinkään väliä?

28. joulukuuta 2014

Every noble horse will once stumble and every well-read man will once make a mistake.

Oon tässä taas ollut vähän liian väsynyt. Menetin rakkaan ystäväni, lopullisesti ja rauha ja rakkaus hänen sielulleen.

Mutta olen iloinenkin ollut, nimittäin olen päässyt talleilemaan. Talli vuorot ti ja to. Torstaina kyllä tuntui, että ei tuu mitään - en jaksa lähteä tallille, en millään. Mutta pienen taistelun jälkeen lähdin kuitenkin. Ja se kannatti! Ihan todella. Olin tosi iloinen kun Apri ja Snille möllöttivät tarhassa ja Snillen kanssa taas käveltiin ympäri tarhaa ja tämä seurasi minua kuin koira.
Kaveria odotellessa halailin ja rapsuttelin hepoja ja siivosin jopa katostarhan. Kun kaveri tuli tallille, niin otimme riimut kätösiimme ja lähdimme kävelemään pikkuisen lenkin. Siinä sai oikein olan takaa sitä hyvän olon tunnetta.
Ensinnäkin, oli aivan upea ilma, maisema oli ihana. Mutta vielä parempaa oli kun kädessäni oli Aprin riimunnaru ja vierelläni käveli itse Apri ja takanani kaverini ja Snille.
Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen todella rakastunut kahteen erittäin upeaan hevoseen. Ne on vain ihania, ei mitään tuntipolleja jotka tekee montamonta kertaa samat asiat tunneilla, tai jääräpäinen vuokrahepo joka hyppii.
Apri ja Snille on vain niin aitoja ja ihanan hupsuja.

Apri


Snille




























Eli tiivistettynä, hevoset kyllä auttavat mielenterveys hommissa ihan vain pelkästään olemalla. Se ei esitä mitään muuta kuin on, on aito, kaunis ja kaikkea muuta ihanaa maan ja taivaan väliltä.
Uskallan väittää noin, sillä mulla on ollut todella paha olla ja mikään ei ole kiinnostanut tai en ole jaksanut tehdä mitään, mutta kun vihdoin saan revittyä itseni autoon ja tallille, niin humps! Ja mulla on maailman onnellisin olo.
Uskallan itsekin olla se mikä olen, kun hevonen on siinä vierellä. Munkaan ei tarvitse silloin esittää mitään muuta, ei tarvitse esittää olla vahva. Koska kaikki - ihan KAIKKI muu katoaa mun mielestä kun vain saan olla Aprin ja Snillen lähellä.
Nautin kun saan lapata lantaa ja tehdä kaikkia tallihommia. En oikeastaan odota mitään muuta. Pääasia on minulle, että saan vain olla ja touhuta hevosten kanssa. Se tekee minusta onnellisen, ei välttämättä koko viikoksi, mutta se päiväkin riittää kun saa olla onnellinen - tallilla.
On aika rentouttavaa saada kävellä hevosen vierellä jonkun pienen lenkin, rapsutella ja halailla..

Jotkut väittävät että tallihommat on ihan tyhmiä ja että pääasia on ratsastus. Se on minusta pötyä! Se kaikki mikä tallilla odottaa, on ihanaa - ei ole tyhmiä hommia tallilla. Ei minusta, mutta onhan meitä moneen eri junaan.

Tykkäsinhän mä Rinkelistä, Nallesta, ratsastuskoulun hevosista, mutta ne oli aivan erilaisia! Sitä ei voi ymmärtää, ennen kuin vasta sitten, kun löytää sen oikean ja kivan paikan!




























"Ei riitä, että osaat ratsastaa - sinun täytyy myös tietää, miten tipahdetaan." - Meksikolainen sananlasku.

"Maailmassa on ymmärrystä hevosista tälläkin hetkellä yhtä paljon, kuin sitä on aina ollut - mutta hevosilla on siitä suurin osa." - Tuntematon ajattelija.

"Hevonen on kaikkia maailman rikkauksia suurempi aarre." - Espanjalainen sananlasku.

"Todellinen hevosmies ei tunne pelkoa, eikä vihaa." - James Rarey.

"Jos haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen." - Tuntematon ajattelija.