4. toukokuuta 2014

Elossa ollaan!

Taas on vierähtänyt viimekerrasta aikaa kun postasin.. Mutta en ole kerennytkään, eikä sen puoleen en ole paljoa viettänyt aikaani koneella.. Mutta nyt tulee postausta ja eeehkä HIEMAN kuvia.

Tosissaan, ennen koulusta valmistumista olin poissa koulun ympäristöstä. Ajattelin sen kuukauden viettää rauhassaa kotona, mutta sitten sattui ja tapahtui kaikkea. Löysin itseni jälleen osastolta.. Tiedän, jo viime kerralla sanoin että en varmana mene sinne enään, mutta pakkohan sinne on mennä jos lääkäri niin päättää.. Ja osastolla ollessani sain kuulla sukulaisista hieman ikäviäkin asioita, mutta ei siitä sen enempää. Vietin suljetulla kolmisen viikkoa ja sinä aikana oppisin vihaamaan sitä paikkaa sydämeni pohjasta! Kyllä, tätä osastojaksoa ennen en vihannut paikkaa, vaan siellä oli hyvä olla ja sain enemmän apua, mutta nyt.. Sieltä päästyäni olin todella raivoissani neljä päivää ja ärjyin jokaikiselle joka tuli mulle puhumaan ihan ystävällisestikin.. Ja voin tähän nyt muutamille lukijoille joille olen ollut täys idiootti sanoa, että en todellakaan tarkoittanut omalla tiuskimisellani ja puhumattomuudellani mitään pahaa.. Kun on tarpeeksi paha olla ei sitä jaksa edes nähdä sitä parhaista parhaintakaan ystävää. Ja olen siitä syvästi pahoillani. Minua vain harmitti kun toiset pääsevät kaikkialle ja itse joudun aina vain olemaan kotosalla yms. Yritin iloita toisten iloista, mutta huomasin nopeasti että se vain pahensi oloani. Kun koulusta valmistuminen, terapian loppuminen, takaisin ukiin tulo, muutto, uusi hoito, uudet ihmiset, työ... Ja kun koulussa on ollut todella stressaavaa.. Loppujen lopuksi minä en enää jaksanut - en totisesti.. Ja kun kaverillani tai sukulaisillani ja jopa perheelläni menee huonosti se vaikuttaa minuun ikävä kyllä hyvin voimakkaasti. Siksi toivonkin, että ette suutu siitä minulle, vaikka en haluaisikaan tavata kuukauteen tai jutella moneen viikkoon.. Siitä vain voit päätellä, että silloin en voi hyvin. Ja kun en voi hyvin, en useastikaan saa mitään ulospäin, vaan kerään itseeni kaiken.. Mutta sitten mä vaan hajosin.. Käyttäydyin typerästi, olin suoraan sanottuna kettumainen ihminen, joka saatto milloin vain purskahtaa syyttä itkuun..
Vaikka olihan mulla ilon aiheitakin, nimittäin Tex Mex Bay eli Texi. Hevonen jolla käyn ratsastelemassa ja kerran on jo selästäkin tultu vauhdilla alas, mutta sekin oli mielestäni hauskaa! :D

Ratsastamassa käyn nykyisin paaaaljon enemmän kuin opiskeluaikanani ja sen kyllä on saanut huomata takamuksessa ja jalkojen lihaksissa.. :D Mutta se hevonen on täydellinen ja passeli juuri mulle! <3

Ja sitten tosissaan valmistuin jälleen Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta, Kokemäen toimipisteestä toistamiseen puutarhuriksi. Nyt on hallussa siis kukkien sidonnat ja kasvihuone tuotanto. Valmistuminen oli mulle erittäin raskas. Onhan se hienoa valmistua, mutta koulu oli tavallaan mulle kuin koti - tarkoitan että se oli turva paikka mulle. Kukaan entinen luokkalaiseni ei kiusannut minua ja sain olla rauhassa, ainakin siltä osin kun tuo asuntola elämä ei ollut kuin ruusuillatanssia ja hermot menetin monta kertaa.. Ja siksi tarvitsikin vähän apuja tuohon valmistujaisjuhlaan, mutta nyt se on ohi.
Ja ensiviikolla alkaakin työt jonka toivon jaksavani viedä loppuun saakka.

Ja olen ollut ystäväni Jaanan luona puuhailemassa pihalla kaikkea ja käynyt Sissin kanssa uimassa. (siis Sissi on uinut, en minä! Vilukissana hyvä jos pystyin kahlailemaan!)

Ja nyt viikonloppuna kävin mökillä Sissin kanssa ja siellä se paineli menemään... Siitä ei juuri näkynyt kuin pieni vilaus ja se oli jo toisaalla.. :D Mutta nyt kuvat saakin näyttää jotakin. :)


30. maaliskuuta 2014

Outoilua

Oon käynyt tosi vähän nyt bloggailemassa, mut nyt aattelin päivittää tännekin.

Olin jokusen aika sitten Helsingissä hevostapahtumassa - Helsinki Horse Fair. Kaverini Nanniksen kanssa. Olin hänen luona yötäkin ja sitten tuli silloin sunnuntaina myös käytyä tapaamassa arabeja. :) On ne muuten todella ihastuttavia ja siroja. :)

Sitten viime sunnuntaina olin kokeilemassa erästä lämminveristä. Tämä oli herttainen tamma, Texi. Se on ex-ravuri, mutta toimii hyvin ratsailtakin. Vaikka eihän se nyt mikään GP tason hevonen olekaan, mutta en minä niin perusta siitä. Kunhan pysyy lapasissa ja osaa perus jutut, ei muuta tarvitsekaan osata.
Minä sitten tosissaan ihastuin tähän tammaan ja kävin myös tänäänkin ratsastamassa. Oli hieman vauhdikkaampi päivä, mutta silti minulla oli kivaa. Hyppäsin tänään monia esteitä Texillä, mutta eihän ne nyt mitään kovin korkeita olleet, mutta tamma pelaa varman päälle ja ottaa kunnon hypyn. :D Jopa ihan maapuomillakin sain kokea hyppy fiilistä. Vaikka jalkani onkin nyt hieman kipeähköt. Mutta hälläväliä! Tästä se mun ratsastus alkaa taas elpymään.

Sitten kävin myös kaverini poneja katsomassa. Mutta sain kuulla myös surullisia uutisia. Nimittäin Elo-Salama oli saanut lähteä laukkailemaan vihreämmille laitumille. Mutta Veeti oli vielä siellä ja se oli jopa saanut suloisen laji kaverin sinne. Tuutikki shetlanninponi. Mutta voin sanoa että Veetiä oli kiva halailla ja rahnutella ja EHKÄ annoin pari pusuakin! ;) Ja porkkanat tietenkin!

Tähän loppuun muutamia kuvia noista hetkistä (paitsi Veetin ja Tuutikin luota)


































7. maaliskuuta 2014

Jännitystä ilmassa

Kuten siis jo otsikkokin sen kertoo, että minua jännittää suunnattomasti.. Nimittäin lääkärille meno, mutta menen sinne ja tulen sieltä pois. Päätin sen, miksi annan tuon aina jännittää niin kovasti? Siksikö, että pelkään tosissani joutuvani takaisin osastolle? Ei osasto ole paha ja kamala paikka, tiedän sen, mutta kaikki muu mikä siihen liittyy.. Lisäksi, se estäisi minun pääsyni seuraavana viikonloppuna leireille..

Odotan jopa innolla huomista päivä, mitä sitten se tuokaan tullessaan. Eksytäänkö me kaverini kanssa, onnistunko saamaan autoani rikki matkalla....? Mut tiedättekö, ei sillä niin väliä! Mun olkapäällä kulkee aina joku joka pitää huolen - sen jonkun näet kun katsot ylös taivaaseen..

"pimeässä laaksossa en pelkäisi mitään pahaa. Sinä olet voimani, Sinä olet valoni. Jeesus!"

Huomenna siis lähdetään kaverini kansa Helsinkiin. En ole ikinä en siis ikinä ajanut itse sinne, joten vara päreitä varmasti tarvitaan ja pysähdystaukoja jotta saa hermot koottua. :D Mutta siis Helsinki Horse Fair - TÄÄLTÄ TULLAAAN!
Mistä tietää että kaksi "maalaista" saapuu isompaan kaupunkiin?!
                                        - Sen kuulee jo kilometrien päästä.. :D

ja sitten tähän loppuun kuvia eilisestä, koulukaverini kanssa kun käytiin riippusillalla. Tosin joku hieman kärsi siitä reissusta, mutta tulipa naurettua ja "leikittyä" jotakin mitä meistä kumpikaan ei ole. :D

Nämä kuvat on siis otettu puhelimellani, mutta mielestäni yllättävänkin hyvä laatu puhelinkuvaksi. :)




Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti! <3 Työ ootte nii Ihanii! <3 :)

4. maaliskuuta 2014

otsikoita en keksi.. (tosi fiksu eikö totta)

Olo ja elo on taas ollut sellaista ja tälläistä, mutta sen sanon, että viikonlopusta tulee paras - ehkä jopa ainutlaatuinen siinä mielessä, että en ole ikinä päässyt mihinkään vastaavaan. Tai siis no.. Kaverinihan minua sinne kysyi että josko lähtisin mukaan, ja tottahan toki sitä sitten innostuin kun kyse on hevosista. Pelottaa ehkä hieman ajaa autolla ensimmäistä kertaa koko matka itse - ja matka on aika pitkä Helsinkiin. Kun aina olen ollut sillain että olen saanut ajaa pienen matkan ja sitten on vanhempani ajaneet - tosin silloin olikin kyse asuntoautosta ja lomareissusta..

Ja uskoakseni viikonlopusta tulee paljon kuvia! Silloin saattaa olla että postaus tulee lähes kokonaan kuvina.. Ja ehkä videoina mun ja kaverin sekoilusta. (kröhöm.. Siis me ei koskaan sekoilla, eikä tiputa lattialta... ;) )

Tämä viikko on erittäin tylsä koululla sillä mun tarttee vaan päntätä kasveja (latinankielellä - suomenkielellä ja tunnistus) ja innostus on ihan täydet 100%. Mut pakko sitä on tankata niitä jos meinaan saada ne tehtyä.. Mutta jokatapauksessa valmistun huhtikuussa viimeistään (periaatteessa olen jo valmis). Mutta en pidä minkäänlaisia juhlia, sillä ei sinne tulisi juuri ketään ja viimevuonna jo pidin.. Toki keitän kaffetta niille jotka nyt ehdointahdoin haluaa tulla kaffeelle - niin terve tuloa vain - mutta ei ole juurikaan popsittavaa siellä.

Enskuussa onkin taas mätsärit kalannissa ja tarkotus ois Sissin kanssa mennä sinne - hieman edes treeniä ennen virallisia, jolloin kaiken täytyy olla kunnossa.. (jännittävää, että miten käy; pärjäänkö minä, ymmärränkö? Sissin puolesta voin sanoa että kaikki menee ihan suht hyvin jos en itse jännitä liikaa)

Ja pian starttaa leirit! JES! jotain mukavaa niihinkin viikonloppuihin.

Lisäksi olen pohtinut muuttoani pois kotoa. Sillä olen päättänyt että se tapahtuu lähi aikoina. Minulla on kolme vaihtoehtoa että minne; Imatra ( <3 <3), Kalanti ja Rauma.. Mutta enpäs kerro tässä nyt enempää tuosta muutto asiasta, sillä kaikki on pohdinnassa vasta.. ja onhan tässä aikaa..



21. helmikuuta 2014

Pohdintoja elämästä

Olen tässä miettinyt tätä maailman menoa, ja sanon oman mielipiteeni.. Se on nykypäivänä julmaa - ei oteta toisia huomioon vaan annetaan esim. jonkun tappaa itsensä eikä kukaan tee mitään asialle, vaikka olisi vieressä..
Joka päivä, jokaikinen sekunti maailmassa on lapsia, nuoria, aikuisia ja iäkkäämpiä ihmisiä joita kuolee kaikkialla ympäri maailman, pelkästään sen takia että kukaan ei välitä!
Miten oli ennen vanhaan? Silloin naapuri autti hädässä, pienessä kylässä kaikki oli sovussa - kaikilla oli hyvä olla.
Silloin ei ollut autoja jotka saastuttavat, vaan kuljettiin hevosilla - miksi ei nytkin siirryttäisi takaisin siihen? Ei tulisi ilmanpäästöjä yms.

Miksi ihmiset eivät välitä toisista ihmisistä liikenteessä? Esim. autoilijat eivät välitä, josko joku päättää lopettaa päivänsä ajamalla jonkun toisen autoa, junaa tms päin?
Tai miksi pyöräilijät eivä voi väistää kävelijöitä, jotka kulkevat oikeaoppisesti kävelykadulla reunassa vaan pitää ajaa toisen päälle?
Tai miksi kävelijät eivät katso tietä ylittäessään molempiin suuntiin ja vielä varmista sen jälkeen?
Viekö se liikaa aikaa? Onko aina ihmisillä järkyttävä kiire jokapaikkaan ja suljetaan silmät ympäristöltä toisilta ihmisiltä?
Onko oikein aviopuolison hakata vaimoaan, tai raiskata lapsia - tai ylipäätään - onko kenelläkään oikeutta hakata ketään, raiskata ketään tai edes tehdä jotain mistä toinen voi saada vammoja. Joko henkisiä tai fyysisiä.

Onko koulukiusaaminen oikein? Miksi jokaisessa koulussa sitä on ja usein opettajat vain vähättelevät ja sanovat; "ei meidän koulussa ketään kiusata." Tai "Sinä vain kuvittelet kaiken" Onko oikein että koulussa tulee iso porukka yhden ihmisen päälle? Tai satuttaa..

Ennen ei ollut tälläistä.. Enkä ihmettele lainkaan, että maailman loppu tulee.. Se ei tarkoita että koko maapallo saattaa räjähtää vaan sitä, että ihmiset kuolee pois maailman kartalta.
Kun ihmiset suunnittelevat robotteja korvaamaan ihmiset töissä, kotiaskareissa, autot tulee itse ohjautuviksi, ihmiset tuhoavat luontoa ja eläimet, jotka tulevat kaupunkeihin vain siksi että ihmiset vie niiltä ELIN ALUEET! Olisiko oikein jos meiltä riistettäisi elinalueemme?
Ei, mielestäni, joten miksi ihmisillä on oikeus riistää eläimiltä elin alueet ja tappaa susia ja hirviä yms. jotka pitävät vain luonnon puolia.
Minut saa tuomita, mutta olisiko parempi, jos maailmassa olisi laki joka antaa luvan perheille yhteen lapseen? Koska maailmassa on monia lapsia jotka joutuvat elämään koko elämänsä ilman vanhempia. Kuvittele itsesi, että sinulla ei ole äitiä, isää.. Saahan lapsi rakkautta, mutta ei ikinä sitä tunnetta jonka vain omat vanhemmat voivat antaa.


Minä voisin hyvin luovuttaa oman paikkani yhdelle eläimelle, joka on kuolemassa sukupuuttoon ihmisien takia..
Miksi minä saan elää, mutta luonnon eläimet eivät saa elää, kuten ne ovat joskus saaneet elää?

Miksi ihmiset eivät välitä omista lemmikeistään, vaan sulkevat ne kuljetuskoppaan ja vievät roskikseen? Onko silloin sillä eläimellä parempi olla?

Itse olen valvonut omien eläimien rinnalla jos ne ovat olleet sairaita ja vanhoja - olen antanut hoivaa niille ja rakkautta, sitä ne tarvitsevat.
Itse olen joutunut kärsimään  koulussa henkisesti, fyysisesti ja psyykkisesti. Itselläni oli ensimmäinen ystäväni Kakara- niminen kissa joka oli meillä kun olin ihan pieni.. Sen jälkeen toinen paras ystäväni oli meidän edesmennyt koiramme Roope. Viihdyn eläimien kanssa paremmin kuin ihmisten, pystyn ymmärtämään niitä ja ne pystyvät ymmärtämään minua.
Useasti iltaisin olen itkenyt omien sairauksien vuoksi joita elämä on minulle antanut, mutta minulla on maailman parhain lohduttaja.. Ihan ikioma koirani - Sissi. Se tulee aina viereeni nukkumaan ja osoittaa sitä pohjatonta rakkautta ja saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi, edes joskus. Lisäksi minulla on aivan iki-ihana kääpiöluppa uros Eetu, joka nuolee aina minua kun otan sen syliini.. Ei minulla ole sen parempia lohduttajia. Aina olen yksin saanut taistella ja tulen joutumaan.
Eikö minun vanhemmillani ole jo ollut tarpeeksi huolia? Mutta niitä pitää lisätä jatkuvasti aina vain lisää - milloin on se viimeinen pisara?

Itse olen voinut todella huonosti jo pitkään ja tämä juttu mikä meillä on tällähetkellä vain pahentaa sitä.. En tiedä miten jaksan ensiviikolla koulussa, jaksanko lainkaan? Mitä tapahtuu kun en jaksa? Joudunko taas osastolle? Mitä sitten kun koulu loppuu?

Jos suoraan sanon, niin olen syvässä kuopassa joka täyttyy vedellä joka ikinen sekunti.. Ei voimavarat riitä aina..

Eipä muuta.. Pakko purkautua..