Nyt mitä lähemmäksi koulujen alut käyvät sitä pelokkaammaksi ja ahdistuneeksi tunnen itseni. Joka-ikiset lihakset särkevät kun olen jännittänyt ja stressannut koko kehollani.
Vaikka olen ollut tuolla koulussa jo viimeiset kolme vuotta, niin nyt se on aika ahdistava juttu.. En tunne keitä on minun luokallani, tai no tiedän kaksi tyttöä, mutta silti. Ja minä kun olen tottunut siihen, että olen saanut nukkua aika pitkän aikaa asuntolassa yksin kahden hengen huoneessa, niin nyt siihen tulee joku tyttö jota en tunne. Se tietää, että menetän ainakin viikon yöunet koulussa.. Kaiken lisäksi alkaa kaikki kukka tentit joissa pitää osata kasvien nimet suomenkielellä sekä latinankielellä..
Ei helppoa
Sisälläni kuohuu tällähetkellä niin paljon kaikkia asioita, joita en edes itse pysty ymmärtämään! Tietäisinpä jonkin keinon millä hiljentää ne.
Yksi pelon aiheeni on, että kun kaverini lähtee Turkuun opiskelemaan, että meidän ystävyys hajoaa. Vaikka me ymmärretään toisiamme hyvin ja meillä on aina ollut hauskaa, niin se pelottaa. Koska tämä on minun parhain ystäväni ja oikeastaan ainoa jonka kanssa jutellaan enemmän kuin kerran kaksi kuukaudessa. Ehkä tämä ei pelottaisi niin paljon, jos silloin joskus kun minä lähdin opiskelemaan ja menetin muutamiin ihmisiin yhteyden.. Lisäksi joskus pidin kuorolaisistakin ja osa ei enää edes katso minua päin..
Siksi se pelottaa minua aivan suunnattomasti! Mutta tätä ystävyyttä en haluaisi menettää, koska me ymmärretään toisiamme jo pelkästä katkseesta eikä me tarvita sanoja. Meille vain riittää, että istutaan tai kävellään ja vaan ollaan. Se jo pelkästään riittää. Minua jo lohduttaa se kun olen koulussa ja minulla on kamala olo niin voin vain laittaa hänelle viestiä, se jo helpottaa..
Tiedän, että tämä minun ystäväni lukee tämän jossakin vaiheessa, mutta älä käsitä rakas ystäväni väärin. Oon silti aina sun tukena ja turvana. Ja mun olkapää on sua varten. Ollaan kuin siskoksia.
Moni asia on mielestäni tässä maailmassa aivan liian pelottavaa, mutta mulla on ollut tukena muutamia hyviä ihmisiä. Takerrun ehkä kavereihini liikaa, mutta pelkään menettäväni senkin ilon mitä mulla on. Kun ratsastamaan en ole päässyt pitkään aikaan ja kuorossa laulamisenkin lopetin..